sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Väriä kesäkuun lopussa

Tässä muutamia kuvia kesäkuun lopun väreistä puutarhassa. Lehtoängelmä ja punapäivänkakkara ovat melko korkeita kasveja. 
 

 Seuraavana on matalakasvuiset saksankurjenmiekka ja tähkäesikko, joka aukaisee lilat kukkansa alhaalta alkaen:

 Idänunikko "Rembrandt" kuvattuna ylhäältä:
 Ruusut 'Lac Majeau' ja 'Morden Sunrise' kukkivat ensimmäistä kertaa istutuksen jälkeen, vaikka taimet ovat kovin pieniä.


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Pihaylläri

Rupesinpa koputtelemaan kangella pihan nurmikkoa aikomuksenani tutkia, miten laakeita kallioita ne näkyvät kivennyppylät oikein ovat. Hommasta sukesi ylläri. Ensimmäisellä iskulla kolahti sillai kumeasti, että kyseessä on joku laatta. No, ei kun tutkimaan: betonilaattahan sieltä nousi noin sentin paksuisen nurmikerroksen alta. No, uteliaana siitä enempi kokeilemaan: löytyi kokonainen rivi betonilaattoja nurmen alta. 
Nurmi laattojen päältä kääntyi kuin matto ja jäi kiinni yhdeltä laidaltaan. Entinen asukki ei ollut välittänyt putsata laattojen pintoja, ja niinpä nurmi oli voittanut ja piitottanut laatat. Viisitoista laattaa oli aseteltu kauniisti poluksi viemään kohti kuivaustelinettä. Mie tonttu otin laatat ylös ja jemmaan vastaisen varalle. Saattavathan ne peittyä jossakin uudelleen - kenties!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Syreenin taimet

Tänään istutin kaksi syreeniä pohjoisrajalle. Nämä syreenintaimet olivat vuoden kasvamassa "lastentarhassa", jonne olin ne repinyt vanhan syreenin kannon viereltä. Näistä syreeneistä ei ole mitään tietoa, minkä väriset ne ovat. Arvelen niiden olevan samanlaisia kuin naapurustossakin: punaviolettia, melko vaaleata.  Jostain syystä tontilla oli sahattu kaksi syreeniä aivan maantasalle. Nyt nämä kannontapaiset työntävät uusia versoja.
Kaivoin kuopan myös huiskunauhukselle vajan varjoon. Tästä nauhuksesta sanotaan, että se luikertaa mukuloillaan voimakkaasti joka paikkaan, jos estettä ei ole. Siispä laitoin sen nyt kasvamaan  vahvaa muovia olevan tötterön sisään. Voi olla liian pieni se tötterö, mutta katsotaanpa nyt pysyykö nauhus sen sisällä elossa - ulkopuolelle se ei varmasti karkaa.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kaunista lilaa

Muutamat kukat kukkivat nyt kauniin lilan sävyissä.
Tässä isabellansyreeni 'Royalty', joka on hyvin nuori pensas, noin 80 senttinen. Sen kaveri, syreeni  'Holger', kukkii myös nyt valkoisena. Toisena lilan sävyissä kukkiva on maanpeittokasvi kangasajuruoho (Thymus serpyllum 'Coccineus'). Se on levinnyt aika kivasti pienen pienestä ruukusta lähteneenä.
Syvän lilan värinen on vasta auennut saksankurjenmiekka 'Black Knight'.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ensimmäiset kukat


Ruusuista Teresan ruusu ehti tekemään ensimmäisen kukkansa eilen. Kovin se on aikaisessa. 
Muita kukkasia, jotka kukkivat minulla nyt ensi kertaa, ovat jaloakileija ja keijunkukka. 
 Vaalean sininen idänkurjenpolvi sen sijaan kukki viime kesänäkin.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ruusumäen kivet

Viime viikolla sain aseteltua reunuskivet Ruusumäelle. Melkein valmista tuli, mutta joitakin pikkukiviä pitää joskus korvata isommilla. Ruusumäki on kukkapenkki, jonka perustin tontin reunamalle lähelle tietä.
Siinä keskellä topottaa ison koivun kanto, jonka tienoilta löytyi hirmuinen määrä kiviä. Nimen annoin siitä, että istutin sinne kaksi (toivottavasti tulevaisuudessa) komeaa ruusupensasta:  'Lac Majeua' ja 'Alexander MacKenzie'. Ne kasvavat melko korkeiksi, joten saavat ohikulkijatkin niitä ihailla. Toistaiseksi tieltä päin ei (kesäisin) paljoa näe, koska rajalla kasvaa voimallisesti heinää ja vadelmia. Nyt penkki kuitenkin odottelee uusia istutuksiani.
Tämä puna-ailakki siemensi itse itsensä minun perennapenkkiini. Siirsin sen "puskan" kokonaisena erään kannon viereen kukkimaan. Komeasti se siinä punastelee.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Taimet multiin, kivet asetelmiin

Nyt olen laittanut kaikki ostetut taimet multiin. Viimeisinä meni kaksi koristekastikkaa. Tämän jälkeen on edessä siemenistä kasvatettujen pikkutaimien istutus - ehkä joskus kymmenennen päivän jälkeen. Samoin alkaa entisten kasvien siirtely! Muutamat viime kesän kasveista ovat jo jäämässä toisten jalkoihin.
Aloin kaivelemaan pikkukivikon reunoja: vasemmalle puolelle saan aikaiseksi varjopenkin, kunhan vain puhdistan alueen entisistä heinistä ja vaihdan mullat. Tässä työssä käytän maisemointikangasta penkin reunassa, jotta nurmikolta tulevat heinät ja rikat eivät valtaisi uutta multapenkkiä.  
Kuvassa näkyy kastelukannun kaverina "veistoskivi" ja sen ympärillä kivikkoalue, jonka alla on entisen grillin betonilaatta. Laatan reunamille olen istuttanut kaksi pallotuijaa. Vasemmalla ylhäällä ovat varjoa antavat puut, isotuomipihlaja ja purppuratuomi. Kivien asettelu tälle alueelle tuntuu olevan kovin "taiteellista" työtä. Koetan valita nättejä ja hauskan värisiä kiviä. Milloin tulokseen voisi olla tyytyväinen? 
Nyt ovat kukkimisen aloittaneet mm. idänkurjenpolvi, metsäkurjenpolvi, lumipalloheisi, rusokuusama ja syreenit. Kuvassa rusokuusama kukkii innokkaasti, vaikka se on vasta puolen metrin korkuinen pensas.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kesän alkua

Kesä on aluillaan, ja puutarhaan ilmestyy kukkien värejä. Kultatyräkki on keltainen puolipallo tässä vaiheessa.
  Arovuokot nostavat kukkansa ylös vain auringolle. 
  Japaninakileijalla on kaunis sininen väri. 
Sen kukat nöksöttävät alaspäin -ei tahdo oikein näkyä kukan valkoinen sisäpuoli. Ne pitäisi nostaa korkeaan penkkiin, niin olisi helpompi ihailla.
  Keltaisen metsätulppaanin kukinta on jo ohi.
  Tulppaani "Don Quichotte" on vielä pystyssä ja kauniina väreissään.