perjantai 7. marraskuuta 2014

Puutarhurin filosohvijaa

Tontun filosoohvijaksi on muodostunut motto: älä tee mitään turhaa työtä. Tämä pätee erityisesti semmoisiin töihin kuten oksien vieminen jonnekin, kivien siirtely jonnekin pois jaloista ja kaivettujen maakasojen siirtely. Kaikki nämä siisteyden takia siirreltävät ainekset kannattaa jättää ainakin joksikin aikaa paikoilleen siihen, mihin ne ensiksi paikkansa ovat saaneet. Miksi näin?
Tonttuna olen monesti huomannut, että semmoisia siirrettäviä voi "uudelleenkäyttää" jossakin. Miksi siis siirtelemään ees-taas? Näin kävi eilenkin. Muutama päivä sitten revin ruusumäellä luonnon vatukkoa pois ja heitin ne varret siihen. Silloin keli oli plussan puolella. Eilen pikkupakkasessa kuljeksin siellä ja pätkähti päähäni, että niitä vatun varsia voisin laittaa ruusujen juurelle. Nyt nimittäin ei ole havuja lähimaastossa otettavaksi talvisuojaukseen. Ja niinhän sain kahdelle ruusulle oikein näyttävät risutuppaat, joihin toivon lumen tarttuvan ja muodostavan lämmittävän kerroksen. 
  

Toiset kaksi ruusua saivat myös risuja - tässä tapauksessa pajun oksia siitä pajukosta, jonka hakkasin alas muutama päivä sitten. Vanhemmille ruusuille en tehnyt mitään. Oksista ja lehdistä tein katteen myös kylmänaralle sinilemmiölle. Tänään satoikin sitten lunta. Nyt saa talvi tulla.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Suunnitelmia ensi kesään 1

Nyt tuntuu siltä, että tämän kasvukauden työt on tehty. Eilen lämpötila oli vielä plussan puolella. Kerkesin nyhtämään ruusukukkulan vierellä kasvaneet vadelmat pois ja oikein kirveen kanssa katkomaan viimeisen pajupuskan ison raidan alta. Ehdin lisäksi vähän kaivelemaan tulevien pensaiden istutuskuoppia.
Niin, vielä näyttäisi olevan tilaa muutamalle pensaalle. Siinäpä onkin osa tulevista suunnitelmista. 
Tien viereen istutan ensi keväänä kaksi kuutamohortensiaa: ihan sen vuoksi että siellä olisi jotain syyspuolella kukkivaa. 
Lähelle pienempää raitaa ajattelen laittavani yhden tai kaksi herukkapensasta. Siinä on aika vaikea paikka kasvaella, koska aivan lähellä on tämä raita sekä kaadettujen koivujen vanhat juuret. Mutta semmoiset pikkupensaat siinä ehkä menisivät - kun laitan kummulle kasvamaan.
Pohjoisrajalle kahden syreenin väliin (ja vähän niistä taaksemmaksi) sain jo kaivettua ison istutuskuopan: kuoppahan syntyi "itsestään", kun sieltä löytyi kuusi päänkoista kiveä ja yksi hirmuisen iso kivi. Sen kaivuu alkoi siitä, että eräästä lehdestä löysin helmipihlajan. Mutta, mutta: helmipihlaja on leveä pensas ja aurinkoa vaativa. Siksipä nyt suunnittelen istuttavani siihen marjatuomipihlajan eli saskatoonin. Se on kapeakasvuinen ja viihtyy sekä auringossa että puolivarjossa.
Muutamia ruusuja olen kaavaillut keskipihalle aurinkoon. Pari niistä voisi olla niitä matalimpia kanadalaisia.
Viime keväänä istutettujen kirsikkapensaiden edessä kasvaa kultaherukka. Se varjostaa tulevaisuudessa aika pahasti. Sen siirrän toisen kultaherukan viereen lähelle perennaympyrää, ja tilalle tulee ruusu (Rosa 'Morden Centennial') sieltä kultaherukan ja pilvikirsikan luota (vähän varjosta).