perjantai 29. tammikuuta 2016

Lunta on tarpeeksi

Eilen satoi lunta oikein roipakasti. Näyttäisi että nyt lunta on ihan tarpeeksi.
Kuitenkin piti tontun lähteä lapioimaan lunta muutaman ruusun ja loistoangervon päälle. Jänis on käynyt syömässä omenapuun riippuvia oksia ja näytti, että yksi ruusukin oli vähän maistunut. Loistoangervoista ajattelin, että koetan peitellä niitä oikein mahtavasti lumella, niin ei kävisi kuten viime talvena, että jänis järsi kaikki puskan versot poikki. Luulisi että loistoangervo kestää katkaisemisen, koskapa siitä sanotaan:  "pensas kestää erinomaisesti leikkausta ja sen voi leikata alas jopa vuosittain varhain keväällä". Se siis ei ole edellisvuoden versoilla kukkiva.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pionit peittoon ja kestävien listausta

Vihdoinkin tänä aamuna tuli lunta, oikein pyryttämällä. Ja läpötila oli noin -11 asteisena. Siitä sitten lumenluontiin pihalle: pionit ja uudet ruusut tarvitsevat lumipeitteet, joita olinkin jo aikaisemmin yrittänyt saada aikaiseksi. Mutta kun tätä lunta oli niin vähän... Saahan nähdä, oliko tämä lumetulo liian myöhäistä. Lapiokolalla heittelin melkein kaikkien kasvien päälle uutta lunta. Omat kulkuväylät jäivät huomisen töiksi.
Pimeän talven aikaansaannoksena  sain juuri valmiiksi luettelon hyvin kestävistä perennoista Särkän perennataimiston tietoihin pohjaten. Useimmat minullakin olevat perennat kuuluvat joukkoon "kestävät", eivätkä siis "hyvin kestävät". Tämä "hyvin kestävät" -lista on juhlallisesti 90 kasvia sisältävä, vaikka jätin pois minulla jo olevat ja semmoiset, joita en haluakaan.