lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kiven kimpussa

Tämä päivä meni yhden kiven kimpussa puurtaessa. Sain ajatuksen oikaista polun pohjaa läheltä ruusu 'Morden Blushia' siten, että poistin penkin kiveystä pikkuisen. Mutta sieltä alta ilmestyi mollottava iso kivi, joka olisi jäänyt siihen polun pohjalle ihan keskelle. Tuumaustauko - ollako vai eikö antaa olla - toi ajatuksen poistaa se kivi siitä mollottamasta. Välillä tuntui mahdottomalta, mutta se ennakkoaatos että jos kivi hiukankin liikkuu jostain nurkasta kangettaessa, niin kyllä sen sitten pystyy siirtämäänkin, antoi yritykseen pontta. Lopulta päätin siirtää sitä siellä montun pohjalla sen verran, että se jää polun viereen. 
No, koko päivähän siinä vierähti, mutta vierähti kivikin.
Ensimmäinen kuva kertoo alkupuuhista, jolloin kivi on kääntynyt ja noussut noin 20 cm ylemmäs. Sitten siirtelyä rapakon suuntaan.
 Toisessa kuvassa välitulos: kivi kölöttää hieman vinossa tulevan polun reunassa.
Lopputulos polulla tämän ja muiden kivien kera näyttää nyt tämmöiseltä:  

 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tulva on ohi

Tulva on (ehkä) ohi tältä keväältä. Veden pinta alkaa alenemaan, mutta multa on aikamoista lellua esim. tuolla polkuntekeleen pohjalla. Pitänee odotella kuivumista vielä jonkin aikaa, ennen kuin alan kärräämään sinne soraa.
Lintuja on lennellyt melkoisesti: peipposet ryhminä, mukana vain muutama järripeippo, seassa myös vihervarpusia, punakylkirastaita enemmän kuin räkättejä. Punarintakin on lennellyt ahkeraan. Yhtenä aamuna näin valkoselkätikan (koiras) paukuttavan minun kantojani. Innostuin kovasti. Parin päivän perästä yhdessä kannossa kolkotteli naarasvalkoselkätikka! Havaintoni kiikarilla olivat todella hyvät, ja lajin tunnistaminen oli kirjan ja netin avulla aivan selvä. Luulisin, että nämä linnut ovat vaelluslintuja matkalla jonnekin. 
Mutta varpusia ei näy, eivätkä tiaiset ole vielä pesäpuuhissa. 

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Tulvii

Tontin pohjoislaidalla tulvii. Lämpimät säät sulattavat nyt  hankia kovaa vauhtia, mutta routa ei vielä sula. Pohjoisreunan vesiputerossa veden pinta on todella korkealla; vettä tuntuu olevan joka paikassa.
Tämä vesi ei mene minnekään, koska tienreunan ojassa vedenpinta on samalla korkeudella. Ei auta kuin odotella vaan. Kuvan etualalla on keltaisena se alue, johon tulee polku.
Koristeomenapuun alla oleva kumpu on mukavasti sulanut ensimmäisenä. Siinäpä on oppia minullekin kummulle istuttamisesta.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kevätkö myöhässä? Suunnitellaan nyt kuitenkin.

Verrattuna viime vuoteen kevät näyttää olevan hiukan myöhässä. Nyt vasta ensimmäiset krookukset pilkistävät maasta. Lumipenkat eivät ole paljoakaan sulaneet. En mene heittämään oksapainoja omenapuuhun, koska saapasvarsi ei riitä kinoksessa.
Kauhistuttaa minua suuresti nämä omat uudet suunnitelmat: uusia ruusupensaita pitäisi saada muka 8, vuohenkuusamia 3, kuutamohortensioita 2-3, tuijia 3, pioneja ainakin 3, lisäksi kärhöjä ja liuskavaleangervoja sekä kuinkahan paljon vielä kaikenmaailman perennoja! Blomqvistille meni jo pikkutilaus. Muita tilauksia en ole hirvinnyt tehdä vielä.