perjantai 18. elokuuta 2017

Kärhöt kokeilevat

Vasta viime keväänä istutetut kärhöt kokeilevat kukkimista. Kovin ovat pieniä itse taimet, mutta kukkia näkyy ilmestyvän aika moneen kärhöön.

Tiukukärhö 'Arabella' teki ensin yksittäisiä sinisiä kukkia. Nyt sillä on into hurauttaa oikein kukkaryöppy (yläkuvassa vielä nuppusina).

Viinikärhö 'Södertelje' on kasvanut hyvin seinän vierellä ja rautaisessa tuessa.

Tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon' on hieman varjoisessa paikassa, mutta on se kuitenkin muutaman kukan kehinyt auki.

Viinikärhö 'Little Bas' oli kuvauksissa sadepisaroiden koristama; sillä on pienet, kellomaiset kukat, joita on vaikea katsella, koska ne riippuvat alaspäin. Kasvi nousee kyllä korkeuksiin seuraavina vuosina (luulisin), ja sitten alta päin tiiraaminen saattaa onnistua. Kukka onkin kaksivärinen.


Viinikärhö 'Entel' on kasvussaan aika topakka. Sillä on tuommoinen herkkä väritys kukissaan. Siksipä se saa olla kaverina tummalle
viinikärhö 'Etoile Violettelle', joka on aikaisempia istutuksiani.


Viinikärhö 'Blekitny Aniol' on ollut kaikista reippain kasvussaan ja kukissaan. Pituutta on jo pari metriä ja paljon isoja kukkia, ovat vielä melko aikaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti