keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kun yhtä aikoo, niin toista saa aikaan

Sain päähäni yrittää kanttausta yhden kukkapenkin eteen. Penkki rajoittuu nurmeen, ja siinä rajalla oli reunuksena melko pieniä kiviä. Kirjallisuudesta olen lukenut, että eihän tämmöinen rajaaminen tule onnistumaan - eikä tullutkaan. Kaikenlaista heinää oli iloisesti matkaamassa kukkasia kohti. Siispä tekemään syvä kanttaus!
Yleispiirteisesti kanttaustyö tuli tehtyä. Kukkapenkin molemmissa päissä iski suunnittelukärpänen (tai varmaankin -paarma). Yksi pää tulee suunniteltavaksi niin, että sinne tulee hiekka-aluetta, joka antaa lisää neliöitä kasvilaatikoiden luokse ja samalla vähentää siellä rikkaruohojen valtaa sekä helpottaa ruohonleikkurilla ajoa. 
Toista päätä ajattelin vain kitkeä rikoista, mutta taas kolahti työkalu kiveen lähellä vanhoja kuunliljoja.
Siitäpä huomasin, että aikaisempi tontinomistaja oli varmaankin rajannut isoilla kivillä asetelmansa kuunliljoista, joilla on taustanaan erittäin iso kivipaasi. Siellä ne kököttivät reunuskivet noin 10 senttimetrin syvyydessä ripirinnan: hyvä esimerkki, kuinka käy kivien ja nurmikon yhteiselossa. Ylös vaan ne mötköttäjät! Yläkuvassa vasta kaksi reunakiveä on löytynyt.
Sitten tuli soitto: haa, nyt on saatavilla ruusu 'Sipi', jota keväällä ei ollut. Ei kun tilaamaan. Samalla välähti päähän vanha ajatus, että juuri tämän kivipaaden reuna on Sipille passeli paikka. Siirsin kuunliljat toisaalle - oli näillä "vanhuksilla" tosi isot juuret. Siinä sitten kaivelin Sipille istutuskuoppaa, ja löytyihän sieltä lisää kiviäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti