Outoa ja kummaa

Sienimaailma on suuri ja ihmeellinen. Kannolla köllivä sieni onkin

nimeltään ratapölkkysieni. Tänä vuonna se on saanut aikaiseksi yhden ison ja pari pientä itiöemää, joita tonttu Fasu vahtii.

Mutta mitä onkaan ilmestynyt lahoavan raidan rungolle? Ei ole nyt tietoa,

olisiko se joku paranvoi, nahakka, vuotikka vaiko kelmukka. Ei se varmaan ole myöskään orvakka, rypykkä tai käsnäkkä. Mutta sudenmaito olisi kiva! Hauskoja nimiä on sienimaailma täynnään; niitä löytyy kuvien kera mm. sivustolta  https://eskonkuvat.kuvat.fi/kuvat/Suomen+sienet++2009-2018/  .  Pinnaltaan tämä minun otus oli vielä eilen hyvin pehmeä, tänään on jo kovahko. Pieni etäpesäke napotti voikukan lehdillä vieressä.

Räkättirastaan pesä tuottikin yllätyksen. Kun uteliaana menin katsomaan

räkätin entistä asuntoa poikasten lähdettyä, oli minulle yllätys että pesä on siisti, ympyrjäinen ja reunoiltaan kova kuin mikä. Eipä tuommoisesta penskat päässeet tippumaan. Räkätti teki pesänsä vajan päädyssä kasvavan kärhön ylimpien versojen sekasotkuun katon lappeen alle. Eipä siellä satanut, ja kärhötuki antoi sekin jotain turvaa.

Luontoretkellä Seuralan ylätontilla

Seuralan yläpuolella on alue, jossa nyt kasvaa monenlaisia kasveja omenapuun, mäntyjen, koivujen ja vaahteroiden alla.

Siellä kulkiessa näet alkavan kesän terveisiä tuomassa puna-ailakit, niittyleinikit, harakankellot, koiranputket ja yllätyksenä pienet punaiset ruusut. Tontin reunamalle karanneen ruusun kukka on pieni, vaaleanpunainen ja yksinkertainen (viisilehtinen) ja kukkii nyt kesäkuun alussa.

Olisikohan kyseessä orjanruusu, koiranruusu vaiko metsäruusu? Tämä ruusu kertoo vanhasta ajasta, jolloin tällä tontilla oli ns. postitalo eli talo, jossa oli postitoimisto ja asuntoja, ehkä kauppakin ja pihalla ruusupensas. Mutta miksi nämä ruusut ovat maanrajassa, tuskin havaittavissa? Olisiko niin, että joitakin vuosia sitten tehty raivaus oli tehty niin tarmokkaasti, että kaikki vihreä sai katketa? Sen jäljiltä ovat nyt noin 60 vuotiaat ruusupensaat hädin tuskin 20 senttisiä. Voi kauhistus!

Muita kasveja, joita näemme siellä, ovat mm. meille tavalliset karhunputket, ohdakkeet ja takiaiset, pörriäiskasvit. Muutamissa kohdissa yrittää menestyä Euroopan hienoin kasvi niittymesiangervo. Senkin menestys näyttää olleen ihmisen armoilla; kasvit ovat kovin pieniä eivätkä kuki – tosin paikka on kuiva. Niittymesiangervo onkin niin hieno kasvi, että se kukkii siemenvaiheesta vasta yhdeksäntenä vuonna. Siispä opiskelemme tunnistamaan sen lehdet.

Tontin kulmalta, ison kiven pohjoispuolelta löytyy lämpäre kivan näköistä imarretta ja pihlajan versoja. Vieressä näemme lahoamisen ja elämisen jälkiä, kun muinoin katkottujen puiden juuret vanhenevat, mutta vierestä lähtee uusi pihlaja.

Uusinta uutta on tontin keskellä pienesti kohoava, pitkulainen lahotuskumpu. Siihen keräsimme alimmaisiksi isojen ruusupensaiden piikkiset oksat. Päälle laitettiin havuja ja muutamia oksanköllyköitä, jotta piikkioksat eivät lähde liikkeeseen.

Näiden kasvien seassa lupiinit yrittävät valloittaa koko alueen. Voi kauhistus, miten paljon lupiinin pieniä versoja on joka paikassa! Lupiinit saivat alustavasti lentävän lähdön, kun katkoin niitä pikkuviikatteella. Lupiini on vahva vastus, se yrittää vallata tontin kahdesta suunnasta Taivalmäentieltä ja Koskentieltä päin. Kuka voittaa tämän taiston? Lupiinilla on voimakas porkkanamainen juuri, johon se varastoi kasvuvoimaa. Samoin sen siemenet ovat hyvin itäviä. Näillä eduillaan ja myrkyillään se valtaa alaa kaikilta muilta kasveilta. Jos jotain pitää katkoa, niin lupiinia. PS: syyskuun alussa kävin taas vihaamassa lupiineja Seuralan tontilla. Huomasin, että varsinkin kuivimmilla paikoilla oli heikkokuntoisia lupiineja, mutta polun varressa varjoisassa oli rajua kasvua. Taas viikate teki tuhojaan. Katsotaanpa seuraavana keväänä!

Seuralan tontti on mukava retkikohde vaikkapa pienten lasten kanssa. Kasvien ihmettelyä kannattaa harrastaa kaikenikäisten.

Tämmöinen oli tontin talo, silloin kun lupiinista ei ollut vaivaa.