Orapihlajan leikkaamisen aika

 Orapihlajan leikkaamisen aika on nyt, ainakin meidän korkeuksilla. Ennen juhannusta uutta kasvua on jo jonkun verran, ja kasvaneet piikit ovat tässä vaiheessa vielä taipuisia, eivät kovia ja pistäviä jurrikoita. Uutta, haarautuvaa kasvua lähtee leikkuun jälkeen tulemaan "ison kesän" aikana. Maahan putoavat leikkuujätteet ovat tämän pensaan kohdalla ikäviä. Siispä taipuisat piikit auttavat ainakin pikkuisen tässä asiassa. Nyt minulla alkoi piikkikoe: mitä tapahtuu orapihlajan tuoreelle, taipuisalle piikille, kun se saa aikaa kuivua? Kuivuuko se kovaksi vai mitä tapahtuu?

Pitääkö orapihlaja-aidan olla suoraan leikattu varsinkin ylälinjastaan? No, ei. Paljon hauskempi olisi vaikka aaltoileva linja. 

Leikkaamisen perusneuvo on, että aita leikataan A-muotoon. Tämä sen takia, että näin pensaan lehdillä on paras mahdollisuus saada valoa sekä ylhäällä  että alhaalla. Minun pensaassani näkyy selvästi, mitä valon saaminen merkitsee. Yksi aidan pää suuntautuu suoraan etelään; se on kaikkein rehevin ja tuuhein osa aidasta.

Nyt ei mene hyvin

 Nyt ei mene hyvin puutarhassani: ruusut kuolevat, syreenit kuolevat, omenapuussa on elukoita. Ruusuista ihailemani Morden Centennial-ruusut meinaavat kuolla; kaikki vanhat versot ovat ylhäältä alas kuolleita, aivan juuressa on yksi pieni elämän hivu. Rosa Mundi on sekin melko kuolleen näköinen, mutta siinä on muutamia vihreitä räpsyjä vanhoissakin versoissa.

Syreeneistäni ne kauniit likusterisyreenit molemmat kuolivat tuohon viime talveen. Nuori  yksilö ei jaksa tehdä enää mitään. Vanha sai ruokavieraaksi myyrän pari vuotta sitten. Viime kesänä olin huomaavinani, että tämä syreeni pinnisti viimeiset kukkimisensa eikä jaksanut keskittyä lehtiin. Arvelin jo silloin, että huonosti käy.

Omenapuussa on paljon käärittyjä lehtiä ja lehden sisällä möllöttää toukka tai toukkia. Kukkanuppuja on kohtuu vähän. Voi kurja! Tämän puun omenat ovat niin hyviä.