Sivut

torstai 2. helmikuuta 2023

Kukin omalla tontillaan

 Eilen 1.2.2023 satuinpa katsomaan YLEn 1-kanavan Puoli seitsemän -ohjalmaa. Siellä mainio kirjailija Juha Hurme selitti hienosti luonnon ja metsän laajaa merkitystä kaiken muun selittämisen lisäksi. Hän mm. totesi, että näemme metsän yläpuolisen osan, vaan toinen mokoma merkittävämpää metsää onkin maan alla. Ohjelman lopussa mukaan tuli meteorologi Kerttu Kotakorpi keskustelemaan luontokadosta. Yhdessä he pähkäilivät, että yksittäinen ihminen tekee osansa siellä missä hän on. Kerttu lausahti: "Itse kukin omalla tontillaan".

Mainiosti sanottu!  Tämä lausahdus sopii tavallisille omakotiasukkaille ja myös kerrostaloasukkaille erinomaisesti silloin, kun he miettivät osuuttaan luontokadon estämiseksi. Tee se omalla tontillasi. Minun neuvoni ovat nämä:

- vähennä nurmikkoalaa,

- istuta puuvartisia kasveja muistaen, että pensaat ovat puuvartisia; sinulla on siis kauniita vaihtoehtoja tukuttain,

- älä tee paljon töitä, älä varsinkaan puutarhatöitä; eli älä ryhdy toimenpiteisiin, jos jossain kasvaa pölkkyruoho,

- toimi lahopuutarhan hyväksi, jätä lahoavaa puuta ynnä muuta tontillesi.

Omana esimerkkinäni ovat seuraavat kuvat, jotka kertovat hovijasmikepensaiden (2 kpl) ympäristöstä kameran silmin.

Tässä kuvassa jasmikkeiden edessä näkyvät pikkuinen mänty ja herukkapensas. Ja villisti kasvavaa ruohoa.
Yllä kuvassa on syvyttä niin, että pionien takana on laaja, nouseva kivi, jonka päällä heinä yrittää kasvaa. Kiven takana polku ja vasemmalla erilaisia pensaita.
Tämän kuvan olen varmaankin ottanut juuri monimuotoisuuden takia. Tässähän näkyy vaikka mitä!
Tässä kuvassa ovat nokkosetkin mukana. Nokkoset ovat tärkeitä monelle perhoslajille.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti