Pensaiden kesä 9 Salaisuus...paljastettu

Luonto järjestää asioita meiltä ihmisiltä  piilossa ja salaa. Se on hyvä se. Suuri salaisuus oli piilossa rikkakasvien ja rönsyilevän ruusun, Sipin, rönsyjen takana. Meninpä Sipiä rajoittamaan - paljastin salaisuuden! Sieltä löytyi suuren suuri tatti pienien kavereidensa kera. Sienen halkaisija on noin 20 cm. Ja väri on kiva.

Asiahan on nyt niin, että tontut ovat jotakin sukua sienille. Näin on todistanut Antti Leikas kirjoissaan. Joten... Illemmalla kuljin tämän paljastetun salaisuuden ohitse ja... tatti oli jo kaatunut. Juuria tai jotain, mikä olisi kiinnittänyt sitä maahan, ei ollut mitään siellä varren alla. Yritin tukea sitä mullalla. Oliko tonttu hylännyt paikkansa, kun oli yhtäkkiä joutunut näkösälle?

Kuvassa tattien takana on liuskavaleangervoja, oikealla ruusu Sipi, takana valkoisena hieno pensas Mustilan hortensia sekä tummana mustaherukka.

Tungosta piikkisellä

 Kimalaiset ovat kivoja. Luin kirjan Suomen kimalaiset, jonka herrat Parkkinen, Paukkunen ja Teräs ovat kirjoittaneet ja joka on tullut julki 2018. Sen lukemisen jälkeen aikaa kuluu aina muutama tiima, kun kuljen pörriäisiä katselemassa. On pohdittava kysymyksiä: kuka tämä on, mitä sukua, miksi sillä ei ole vyötä, miksi tämä on noin pieni, toisen on noin iso, tällä on oranssia, tuolla on keltaista, miksi tuon vyö on noin ohut. Samalla tulee nähneeksi kimalaisten touhuja. Alppipiikkiputkella oli ihan tungosta.

Kasvi on houkutellut yhden ampiaiskuoriaisen näköisen otuksen nukkumaan ja kolme kimalaista hyörimään.

Kaksi innokasta jäi sovussa kulkemaan kukan ympäri , välillä suuntaa vaihtaen.

Näytti kuitenkin melko hitaalta toiminnalta verrattuna kimalaisten touhuamiseen keltavuohenkuusamassa. Tuli mieleeni, että onkohan alppipiikkiputkella jotain huumaavaa ainetta antimissaan, kun esiintyi hitautta ja ruumiitakin aina näkee tällä kasvilla toisin kuin muilla. Mutta eipä muut kukat ole tehneet noin tehokasta piikkireunusta pitelemään pieniä raatoja.

Pensaiden kesä 8

Pensaiden kukkimisessa siirrytään ryhmästä toiseen kesän edetessä. Nyt ovat kukkimisvuorossa pienet angervonsukuiset pensaat. Niistä yksi kivoimmista lajeista on keltajapaninangervo.

Kuvassa etualalla näkyy osittain pari angervoa, niiden takana on perennoja, liljat ja kuunliljat. Vasemmalla näkyy hieman pionia, taustalla pihajasmike sekä loistoangervo, joka on isompikasvuinen kuin jämpi keltajapaninangervo.

Pensaiden kesä 7

 Se pieni ja vaatimaton onkin siis tällainen:

seppelvarvun kukinto siten kuin sen läheltä ja kameran silmin näkee. Seppelvarpu on kestävä, matala (noin 40 -50 cm korkea), tiheä pensas. Se pyrkii laajenemaan sivuilleen kasvattamalla pitkiä varsia. Jos leikkaat näitä varsia, saat kasvin tihentämään oksistoaan; silloin puskasta tulee todella tiivis. Eipä se päästä kovinkaan montaa rikkakasvia allensa itämään.

Ruusunen ja sienet

 Pieni, mutta terhakka, on ruusu Morden Centennial.

Tämä ruusu on kokenut vaikka mitä; siirron, paleltumisen, jänikset... Silti se jaksaa aina aloittaa alusta. Yleensä meidän talvemme rokottaa tätä aika tavalla. Nyt olen oppinut suojaamaan sitä talveksi jäniksiltä laittamalla aitaa ympärille.

Tänään huomasin, että Fasu-tonttu on saanut kavereita: sieniä on ilmestynyt kannosta. Nämä pikkusienet näyttävät niin arkkitehtoonisilta luontoilmiöiltä, että ihan pitää ihailla niitä.

Pensaiden kesä 6

Jasmike on suuri ja näyttävä pensas, joka kukkii näin heinäkuun keskivaiheilla. Minulla on kaksi noin 10-vuotiasta hovijasmiketta kasvamassa vierekkäin. Lisäksi on kolme nuorta tähtijasmiketta. Jasmike on hyvin topakka; sen pääversot ovat yhtenä tiiviinä varsistona (näkyvät kuvassakin) ja siitä ne nousevat korkeuksiin, noin 2,5 metriin. Näin kukkimisen aikaan varret lähtevät taipumaan alas, koska kukkia on paljon ja nehän tietenkin painavat.

Kuvassa vas. on keltaherukka, hovijasmikkeen edessä aloittaa kukkimistaan loistoangervo, taustalla pihlaja. Näiden hovijasmikkeiden alla minulla on sitä sun tätä: kuunliljoja, saniaisia, varjohiippaa, liljoja auringon puolella.

Jasmikkeiden häiritsevät oksat on helppo leikata. Kaupoista löytyy myös pihajasmike; se on eteläisempi kuin yllä mainitut eikä oikein menesty meillä. Vielä on pikkujasmike, joka ei menesty meillä.

Pensaiden kesä 5

 Nyt juuri aloitti kukintansa suosikkini keltavuohenkuusama. 

Se on vaivaton, puolipallomainen pikkupensas. Se osaa täyttää paikkansa täydellisesti ja tiiviisti. Kukat ovat pienet, keltaiset ja ilmeisesti täynnä mettä, koskapa kaikki pörriäiset ryntäilevät juuri niihin. 

Pensaan korkeus tulee noin metriin asti. Sillä on siis hyvä peitellä mitä tahansa aluetta, jonka haluaa kauniiksi. Sen kaveri on rusovuohenkuusama. Nämä yhdessä antavat pikkuisen sävyjä puutarhaan. Kolmas kaveri on lamovuohenkuusama, mutta sitä en suosittele. Syksypuolelle ne kasvattelevat hauskannäköiset, punertavat hedelmät hömpsöttämään versojen päihin.

Nyt kukkii myös toinen vaatimaton pensas, kuninkaanangervo. Tämä yksilö (alla) on varjoisassa paikassa. Sille en ole tehnyt mitään; se ehkä olisi hyötynyt, jos olisin joskus leikannut versoja pikkuisen matalemmiksi. Mutta kun kaikkea ei viitsi, kun on laiskimus. Kukka on kuitenkin kaunis, topakka punainen erotuksena toisiin angervoihin (Spirea-sukuun), joilla on värinä haalea pinkki.

Pionit sateessa

 Pionit ovat kuin pikkuisia pensaita tuuheine versoineen, vaikka ovat perennoja. Monet ihastelevat pallomaisia, kerrottukukkaisia pioneja. Mutta, mutta - kannattaako? Sade on pallomaiselle pioninkukalle ankara koettelemus: alas painuu kukkainen ja nupulla oleva jää ruskeaksi pallukakkasi. Sen sijaan yksinkertainen pionin kukka kestää pystystä. 

Yllä pallomaisen kukinnon tekevä Sarah Bernhardt, jonka kukka-aika olisi juuri alkamassa. Alla yksinkertaisin kukin kukkiva Nymphe, jonka paras kukkimisaika on nyt menossa ohi. Nämä olen kuvannut samana sadepäivänä.

Pioneilla on tuoksu  ja sitä mukaa varmaakin myös tarve saada pölyttäjät kiinnostumaan. Pölyttäjä ei pääse pallomaiseen kukkaan yhtään mihinkään; sekaan ei sovi. Sen sijaan yksinkertaisessa kukassa sen kannattaa pörrätä useastikin. Monet yksinkertaiset pioninkukat ovat väreiltään viehkeitä kaksi- tai kolmivärisiä.

Pensaiden kesä 4

Valkoisuuttaan komeasti levittää parivaljakko, jossa on kaksi laikkukirjokanukkaa vieretysten. 

Aivan huoleton pensas. Pyrkii maltillisesti leviämään hyvässä mullassa. Siitä on hyvin helposti saatavissa uusia "lähtöjä" ottamalla alaspainuneista oksista juurrutettavia pätkiä. Tämä puska kestää lunta hyvin; vaikka talvi painaa sitä alas, kesällä se on taas topakkana pystyssä.

Kanukat ovat sen verran isoja pensaita, että niistä lankeaapi varjoa pohjoispuolelle. Kuvasta huomaat, että olen onnistunut laittamaan "sävy-sävyyn" sopivia kuunliljoja tämän puskan taakse varjoon heti siihen alle. Samaan sävyyn heittyvät lähellä kasvavat  nukkapähkämöt. 

Pensaan vieressä on vielä varjoisempi paikka. Siihen olen (entiselle nurmelle) istuttanut suurilehtisiä kuunliljoja.

Pensaiden kesä 3

Lännenheisiangervot kukkivat tertuissa. Tämä pensas on roteva, aika paljon tilaa ympärilleen vaativa. Kuvassa olevassa ryhmässä taitaa olla kolme tainta. Kasvuikää on noin 9 vuotta. Taustalla on tuijia, edessä kasvaa ihan mitä sattuu. Lännenheisiangervo on alkuperäislaji ja Diabolo-purppura-angervo on siitä jalostettu värimuunnos. Eli alkuperäinen on kestävämpi.

Suuruus on valttia. Tuijien ja lännenheisiangervojen kavereina minulla on perennat nimeltään jättimesiangervot. Taas "angervo", oikeastaan Filipendula ja kotoisen Kamtsatkan niemimaalta. Sitä soisin harrastettavan enemmän - hieno kasvi.

Kolme jättimesiangervoa rivissä. Korkeutta on noin 190 cm. Vasemmalla alas taituvia lännenheisiangervon oksia, takana tuijia, edessä vuohenputkea, isoja saniaisia ja kaiken maailman heiniä.

 

Pensaiden kesä 2

Heinäkuu alussaan ja pensaat kukissaan. Nyt yhdessä kukkivat  purppuraheisiangervo Diabolo ja pensaan veroinen isotöyhtönangervo. Nimissään nämä omistavat sanan "angervo", vaikka ei kumpikaan ole oikea angervo eli Spirea. Diabolo on sukuaan Physocarpus ja töyhtöangervot ovat Aruncus-sukua ja siis perenna. Vasemmalla seisoo mongolianvaaahtera, taustalla pihlajia.

Jos puutarhassa on olemassa tai järjestettävissä roteva kehikko, sitä vasten nousemaan voi istuttaa varmaoloisen George-kärhön. Tämä kuvan kärhö on jo

menossa vajan katon korkeudella, vaikka paikka on aika varjoinen. Pörriäiset tykkäävät Georgesta.