Kimalaiset ovat kivoja. Luin kirjan Suomen kimalaiset, jonka herrat Parkkinen, Paukkunen ja Teräs ovat kirjoittaneet ja joka on tullut julki 2018. Sen lukemisen jälkeen aikaa kuluu aina muutama tiima, kun kuljen pörriäisiä katselemassa. On pohdittava kysymyksiä: kuka tämä on, mitä sukua, miksi sillä ei ole vyötä, miksi tämä on noin pieni, toisen on noin iso, tällä on oranssia, tuolla on keltaista, miksi tuon vyö on noin ohut. Samalla tulee nähneeksi kimalaisten touhuja. Alppipiikkiputkella oli ihan tungosta.
Kaksi innokasta jäi sovussa kulkemaan kukan ympäri , välillä suuntaa vaihtaen.
Näytti kuitenkin melko hitaalta toiminnalta verrattuna kimalaisten touhuamiseen keltavuohenkuusamassa. Tuli mieleeni, että onkohan alppipiikkiputkella jotain huumaavaa ainetta antimissaan, kun esiintyi hitautta ja ruumiitakin aina näkee tällä kasvilla toisin kuin muilla. Mutta eipä muut kukat ole tehneet noin tehokasta piikkireunusta pitelemään pieniä raatoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti