Joulun taikaa

 Joulu tulla jolkotti, vaan eipä tullut lunta. Vaikuttaakohan tämä vähälumisuus ensi kesän kasvuun:  jos juuret vahingoittuvat, kun ei ole lumikerrosta suojana? 

Vähillä lumilla kameraan osuvat melko omituiset kuvat, jotka tonttu otti jouluna. 

Japaninsarat ovat melko ikivihreitä - näyttävät paremmilta kuin kesällä!

Luumupuuhun kiipeillyt kärhö on melko dramaattisen näköinen, koskapa lehdet ovat tummuneet, mutta pysyvät kiinni.

Polun reunassa on tarkasteltavaa:  jokunen lahottajasieni pöllin päällä.

 

Katse vähän ylemmäksi niin näkyy vaaleaa: mustilanhortensian kuivuneet kukat pysyvät nekin topakasti kiinni melkein koko talven. 

 

Syyskuun kahvitauot

 

Syyskuun loppu on nyt aurinkoinen. Pilvikirsikka saa väriä lehtiinsä. Vielä olen voinut nauttia päiväkahvit terassilla. Muutama päivä sitten saapui luppakorvainen jänis makoilemaan aurinkoiselle kivelle noin viiden metrin päähän, kun hiljakseen kahvittelin. Sama tyyppi oli aikaisemmin makoilemassa talon seinustalla, kun menin ja häiritsin sitä. Eikä tuo kahvitaukokaan pitkään kestänyt; arka jänis lähti loikkimaan pakoon, kun en jaksanut pysyä paikoillani. Toisena päiväkahvitaukona lennähti suruvaippa kannolle. Sain siitä kuvan, johon piti mahduttaa myös Fasu-tonttu kaikkine veitsineen.

Näin siinä käy

Näin siinä käy, kun antaa pöllien vain lekotella. Raitapölli on saanut asukkaikseen lahottajasieniä oikein roppakaupalla. Kyllä siellä pöllin sisällä käy nyt kuhina! Toiset raitapöllit eivät tähän asti ole moista määrää ilmaisseet.

Myös muualla sienet touhuavat: raitapuun kannossa ja koivupöllillä.

Ritausma-ruusun kanssa käy myös joka kesä niin, että se jaksaa kukkia uudestaan näin syksyllä. Tänä vuonna kukkia tulikin enemmän kuin aikoihin.

Kiviä katsomassa

 Lueskelin tuossa uutta kirjaa geologiasta nimeltä Suomen muinaiset tulivuoret -  kallioidemme salaisuuksia. Sen ovat kirjoittaneet Jussi S. Heinonen ja Elina Lehtonen. Hyvin juohevasti kirjoitettu kirja, vaikka aiheet ovat lievästi sanottuna monimutkalliset. 

Se innoitti hieman katselemaan oman pihan kiviä, joita olen asetellut sinne tänne, polkujen reunoihin enimmäkseen. 

 

Panee ajattelemaan, kuten kuvan kivet: minkälaisesta sedimentistä tuo toinen on alkujaan saanut materiansa, millaisten vaiheiden jälkeen se nyt makaa minun nurmellani. Entäs toinen "punaisen sekasotku": minkä kieputuksen kautta se on jähmettynyt tuollaiseksi ja toisten kieputusten takia sitten pirstoutunut melko pieneksi kiveksi. Ja kysymys: kaksi niin erilaista?

Mainitussa kirjassa kerrotaan, että tieteilijät ottavat kivestä selville myös alkuaineiden suhteet ja niistä määrittävät myös kiven ikää. 

 

Ötökkä pioneilla - syö ja nukkuu

 Pionien kukkiessa tapahtuu myös semmoista, että kultakuoriainen löytäikse ruokailupaikalle. Yksi kuoriainen oli  mussuttelemassa Lian Tai -pionilla, kun satuin kulkemaan ohitse. 

Olikohan ruokailu ramasevaa, kun se siitä pörräsi viereiselle pionille, jonka nimi on  Krinkled White (ryppyreuna valkoinen). Siinä sen ruokailutoiminta näytti kovin verkkaiselle ja nukahtaminen taisi lopulta voittaa. Kultakuoriainen kössähti terälehden mutkaan nukkumaan. 

Runsasta kasvua tänä kesänä

 Tämä kesä näyttää olevan runsaan kasvun ja kukkimisen kesä. Ehkä sateiden jatkuva lorotus on antanut pontta kasvien rakentelutyömaille; on kehkeytynyt pituutta ja paljon kukkasia. Muutamia kukkaisrönsyilijöitä voin mainita: seppelvarpu, pionit, niittyängelmä, ruusut Ilo ja Sointu sekä tietysti vuohenputki.

Niittyängelmät ovat venyneet noin 170 sentin pituuteen ja pulleisiin kukintoihin.

Myös varjolilja `Russian Morning` on kehitellyt erikoisen paljon kukkia ja aikaisemmin kuin muut liljat.

Mutta onpa onnettomampia kasvejakin: kylmät yöt tai jokin muu huono hoito ovat verottamassa kärhöjäni. Muutamat niistä taitavat olla kuolleita. Lännenheisissä olin näkevinäni paljon kuolleita oksia, mutta toisaalta runsasta kukintaa. Tekevätkö ne samoin kuin entinen likusterisyreenini teki: pyrkivät kukkimaan reippaasti viimeisenä kesänään?

Hujopit ennen sadepäiviä

 Pihani kulmalla heiluu pari hujoppia: yli kaksimetriset  jättimesiangervot (Filipendula kamtschatica). Ne ovat siellä ihan sitä varten, että ohikulkijat huomaisivat ne - että semmoisiakin on olemassa ja menestyvät meilläkin päin. Mutta eipä taida monellakaan olla silmiä semmoiseen. No, ei se mitään - omathan on asiansa heillä; varpaisiin katselu ja muu semmoinen. 

Nämä hujopit kukkivat nyt. Ne tekevät samanoloisen kukinnon kuin normi-niittymesiangervomme, mutta julmasti isomman - ja korkeammalle. Kuvassa kukinto ei ole varttunut kokonaiseksi. Kuva piti ottaa, kun oli luvassa kovan sateen odotus muutaman päivän päästä. Kuinkahan nuo pysyvät pystyssä sateessa?

PS. Hyvin pysyivät pystyssä.