Hujopit ennen sadepäiviä

 Pihani kulmalla heiluu pari hujoppia: yli kaksimetriset  jättimesiangervot (Filipendula kamtschatica). Ne ovat siellä ihan sitä varten, että ohikulkijat huomaisivat ne - että semmoisiakin on olemassa ja menestyvät meilläkin päin. Mutta eipä taida monellakaan olla silmiä semmoiseen. No, ei se mitään - omathan on asiansa heillä; varpaisiin katselu ja muu semmoinen. 

Nämä hujopit kukkivat nyt. Ne tekevät samanoloisen kukinnon kuin normi-niittymesiangervomme, mutta julmasti isomman - ja korkeammalle. Kuvassa kukinto ei ole varttunut kokonaiseksi. Kuva piti ottaa, kun oli luvassa kovan sateen odotus muutaman päivän päästä. Kuinkahan nuo pysyvät pystyssä sateessa?

Uudelleennimeäminen Tuura-Tomppa

 Yksi tontuistani, vanhastaan Tötterö-Tomppana tituloitu tonttu saa nyt uuden nimen. Syynä on se, että minua on sivistetty asiassa, joka liittyy Suomen arvokkaaseen metalliteollisuuden historiaan. Tomppahan kävi kesäkuussa seisomassa näyttelyssä, jossa kävijät huomauttivat tötterön olemuksesta hyvin asiantuntevasti, että "tuohan on tuuran terä, ihan selevästi. Ja tehty varmaan virapelityönä tehtaalla."  Siispä tämä tonttu on nyt nimeltään Tuura-Tomppa. 

Silloin aikoinaan, joskus ennen 2000-lukua, Sorsakosken tehtaalla tehtiin jos minkäkinlaisia virapelitöitä. Eli joku pikku metalliesine tekaistiin työajalla tai työajan jälkeen ihan niinku omiin tarkoituksiin. Kun tuuran terä oli valmis, olikin hyvä tähteä pilkille Sorsavedelle.

Pionit - suosikit

 Pionit ovat monille suuria suosikkeja - ihmisille ja ötököille. Ovathan ne vaivattomia, kauniita, värikkäitä, melko isoja ja pensasmaisia tilansa täyttäjiä.

Yllä White Wings -lajike vasta auenneena. Ja alla ängelmien kanssa nouseva Sorbet. Näistä valkoinen on hyönteisten suosioissa, koska sen heteille ja emille niillä on helppo pääsy terälehtien vähyyden ansiosta.

Tästä se pompsahtaa se kukkaterttu

 Tämmöisestä pallukasta pompsahtaa kohtapuoleen kukkaisterttu isolle karhunputkelle.

Sama pompsu seuraavana päivänä:

Toinen lähistöllä seisoksiva karhunputki on hieman jäljessä, mutta uhkea pompsu on silläkin tulossa (alla).

Karhunputket ovat melko pitkiä, komeita olioita, joiden kukissa käy hirmuinen kärpästen kuhina kunhan kukat valmistuvat. Minun karhunputkeni ovat sukua sille yhdelle "metsän enkelille" (Angelica sylvestris), joka seisoi orpona hieman rajan tuolla puolen vuonna 2013. Annoin sille luvan toimittaa jälkeläisiä minun puolelle. Ja hyvinpä on toimitellut: nyt näitä jälkeläisiä on siellä sun täällä pitkin pihaa. Kohta on ruvettava hillitsemään tätä sukukuntaa.

Kukkimisen riemu jatkuu

 Pientä mutta tärkeää: ketohanhikki kukkii keltaisin kukkasin maanrajassa. Ketohanhikilla on hopeanhohtoiset lehdet, joiden lomasta se tyrkyttää uusia rönsyvarsia menemään maailmassa eteen päin.

Seppelvarpu kuuluu myös osastoon "pienet ja vaatimattomat". Nyt vaaleat kukat nousevat varpujen ylle. Seppelvarvun strategia on toinen kuin ketohanhikin: se pyrkii työntämään varvun kärjen kaarena mahdollisimman kauas, sitten putoamaan alas ja juurtumaan siihen. Kukin taaplaa tyylillään, sanottiin ennen vanhaan sahalla töissä ollessa. Kuka oli töissä sahalla - en minä ainakaan?

Kukkimisen riemua

 Kesäkuun loppu ja kukkiminen hyvässä vauhdissa.

Yllä kuvassa liuskavaleangervon kukkaterttu pönäkkänä. Se nousee suurten lehtien yläpuolelle.

Ruusu Ilo on suuri pensas, jossa on runsaasti kukkia. Tämä ruusu on kertakukkiva ja tekee haipakasti juuriversoja.

Pioneista yksi varhaisimmista on Buckeye Belle. Kuvassa (otettu ilta-auringossa) se näyttää punaisemmalta kuin luonnossa, jossa se vaikutta hyvin, hyvin tummanpunaiselta.

Ruusukaunottaret kukkivat

 Minulla on kaksi kaunotarta: Kempeleen ja Linnanmäen Kaunottaret. 

Niistä ensinnä ehti kukkimaan Linnanmäen Kaunotar valkoisin kukin.

Toisena aloitti Kempeleen Kaunotar punaisin, yksinkertaisin kukin. Kummastakin näistä sanotaan, että niistä aikaa myöten kasvaa isoja pensaita, noin kaksimetrisiä. Ans kattoo - menee vielä jokunen vuosi siihen.