maanantai 18. syyskuuta 2017

Peljättävissä on...

Peljättävissä on, että
auringonkukkaviljelmäni ei kerkiä väreissä loistelemaan. Sitä ollaan vielä niin vihreinä että...
Peljätä pitää myös tulevaa myyrävuotta: arvon myyrä tekaisi jo yhden mykkyränsä näkyville aika lähelle pientä tuijaa. Tämä saattaa olla myös kontiaisen tekoja; kontiainen ei syö kasveja vaan elukoita.

Vihonviimeinen lilja 5

Yllättäen silmä havaitsi vielä yhden liljan aukeavan kukkaan:
OT-lilja 'Miss Feya' . Tämän lajikkeen edustajia minulla oli muutamia tässä takavuosina, mutta tänä vuonna luulin jo niiden kaikkien kuolleen pois. Siis ainakin tämä yksi sinnitteli kylmässä kesässä kukkaan asti. Se on hieman pienempi kuin aikaisempina vuosina -  ja siis myös myöhäisempi.
Netissä 'Miss Feyasta' on kauniita kuvia monikukkaisena, suorastaan rehevänä kasvina. Minulla ne vanhatkin olivat aina yksiversoisia, mutta komeasti monikukkaisia. Vuonna 2015 olin kuvannut Feyan kukkia 1. - 5. syyskuuta. Vuodelta 2016 ei ole yhtään kuvaa. Opimme siis, että tämmöinen OT-lilja ei taidakaan menestyä näillä kulmilla.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Myöhäiset liljat 4

Muutama seesteinen päivä syyskuun alkupuolella - kaiken sateen lomassa -  on saanut aikaan, että viimeiset liljat aukaisevat kukkansa nyt.
lilja Magic Star kukkii
Kerrottu lilja 'Magic Star' seisoo aika topakasti.
lilja Annika kukkii
Melkein samannäköinen on lilja 'Annika', joka on myynnissä nimellä ruusulilja. Se näyttäisi kuitenkin olevan ihan vaan kerrottu lilja. Vähän myöhäisempi se on kuin 'Magic Star', mutta voihan se johtua vähän varjoisemmasta paikasta.
Nämä myöhäiset liljankukat rupsahtavat tässä säässä melko nopeasti.

torstai 7. syyskuuta 2017

Pullistus ja ponnistus

Vaikka ilmat eivät ole suotuisat, vaikka on kylmää ja sateista, jotain kuitenkin vielä tapahtuu kukkarintamalla.
kärhö Etoile Violette kukkii
Ponnistaen itsestään kaiken kukkimisvoiman työntää viinikärhö 'Etoile Violette' kukkiaan rykelmän pintaan. Komeeta on. Sinisen alla näkyy nuoremman kärhön vaaleita kukkia.
ruusu Morden Centennial kukkii
Aikamoista voimaa on jäljellä myös ruusulla nimeltään 'Morden Centennial'. Uusia kukkia pullistautuu. Sitä pitää vaan olla siistimässä aika ajoin.
komeamaksaruohot kukkivat
Komeamaksaruoho aloitti punaisena kukkimisen, mutta sen vieressä oleva toinen maksaruoho antaa vielä odottaa ja viipyilee vihreänä. Kovin ovat eriaikaisia nämä lajikkeet.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syksyn väriä

Syyskuussa katsellaan reippaita värejä; syysleimut läpsähtävät esille kaikkine väreineen.


Tontulla on useita syysleimuja tien reunamalle päin kasvamassa. Toivottavasti niistä on ohikulkijoille iloa.
Soihtunauhukset viihtyvät vähän varjoisemmassakin ja ovat pitkinä hyvin näkösällä.
Pitkien ja värikkäiden seassa on sitten hyvin matalaa, valkoista jaloangervoa, joka kukkii vasta nyt myöhäisenä. Sen nimi on Astilbe arendsii 'Rock´n Roll'.