Syksyisiä harrastuksia

 Lintujen tarkkailu: joku pikkulintuporukka hyppii purppuratuomessa syömässä hyönteisiä. En tunnista lajia.

 Sitten kuului kurkien ääntä - taivaalla kierteli noin vajaan viidenkymmenen kurjen parvi hakien jatkuvasti korkeutta käyttämällä nousevaa ilmavirtausta. Keskustelivat keskenään koko ajan. Se oli hidasta menoa, koska niiden piti aina tehdä ikään kuin vastaympyrä. Minä katselin ja mietin, milloin ne lopettavat korkeuden hakemisen ja muodostavat auran. Kesken kaiken päätin hakea kiikarin: missä kummassa se on - ei löydy - hae nyt kiireellä. No, vihdoin löytyi. Menin ulos -  kurjet olivat kaikonneet varmaankin liukkaassa liidossa etelään, ei kuulunut ääntäkään. Ei pitäisi ihmisen koskaan vaihtaa tarvekalujen paikkoja.

Sipulien istutus: Kunnostusprojekti nurmikon reunan alentamiseksi terassin reunalla on johtamassa kevätkokeiluun. Tulin kysyneeksi itseltäni, millaista multaa tässä reunalla mahtaakaan olla. Kopaisin ja kokeilin: ihan hyvää, joitakin kiviä seassa. Hokasin voivani istuttaa narsisseja just siihen paikkaan. Onhan alue jo myllätty yhteen kertaan. Mylläänpä vielä toiseenkin kertaan ja laitan narsissin sipulit terassin viereen ilahduttamaan keväistä oloa.

 

Pensaiden kesä 12

 Pallotuijat kasvavat melko mataliksi pensaiksi aina lajikkeen mukaan. Thuja Globosa taitaa niistä olla mitoiltaan suurin. Siitä kirjoitetaan, että se kasvaa 100 - 150 cm korkeaksi ja leveäksi, mutta kasvaa hitaasti. Tämmöinen tuija on aivan vaivaton otus puutarhassa. Talven lumet saattavat painaa sen latvusta, mutta keväällä se oikaisee itse itsensä.

Pensaiden kaverina pallotuijat antavat näkymiä myös talvella, ovathan ne ikivihreitä havuja. Kuvan tuijat ovat kasvaneet taimivaiheen jälkeen 9 vuotta ja ovat nyt korkeudeltaan 110 cm. Näille en ole tehnyt mitään näiden vuosien aikana - no jaa, joskus taisin lorauttaa havupuiden vesiliukoista kevätlannoitetta pari sankollista. Siinä se.

Pensaiden kesä 11

Pensaiden ryhmä voi pitää sisällään useita erilaisia pensaita. Tässä kuvassa niitä onkin mahtavasti: vasemmalta matala sinikuusama, korkeahko luumupuu, jossa kiipeilee sinikukkainen kärhö, sitten vihertää mustaherukka, jonka alla suuria lehtiään levittelevät liuskavaleangervot, valkoisena kukkivat mustilanhortensiat. Mustilanhortensia onkin yksi parhaita syyskukkivia pensaita, kestävä ja vaivaton.

Sen takana kasvaa vaahtera ja edessä oikealla alhaalla ruusupensas Sipi. Keskellä on kantona muisto männystä; se toimii nyt tontuille oleilutasona ja ötököille kotipaikkana.

Vanhan luumupuun kaverina on useita vuosia kasvanut viinikärhö Etoile Violette. Monia vuosia siltä meni etsiskellessä olomuotoaan. Nyt se näyttää löytäneen voimaa kukkimiseen ja onpa löytänyt myös sopivat kukittelukohdat  luumupuun oksien väleistä.

Pensaiden kesä 10

Tässä pari kasvia, jotka kaunistavat kumpikin omalla tavallaan pihapiiriä.

Mongolian vaahtera kasvaa melko isoksi puuksi, mutta ei minnekään koivun mittoihin. Ennen vanhaan tämmöinen puu sai hienon syysvärin, mutta nämä nykytaimet ovat surkastuneet tässä katsannossa.

Sinikuusama on tiivis, varjoa kestävä pensas. Sillä on erittäin vaatimaton kukinta aikaisin kesällä. Reunapensaana se on kuitenkin mainio ja vaivaton. Se kasvanee hissun-kissun noin 1,5 metrin mittoihin (leveyttä ja korkeutta). Ikävä vain, että jänikset tykkäävät tästä talvella; ne syövät hangen yläpuolelle jäävät osat. Minulla tämä yksilö ei yhtään tykkää viereisestä luumupuusta. Aivan samoin on käynyt kirsikkapensaan vieressä; kääpiöpaju ei yhtään tykkää.

Ei auta Konstan kujeet

 Eivätpä auttaneet Konsta Korjaajan tukitoimet, kun sienen piti elää elämänsä tämä vaihe. Mutta olihan siinä

kyseessä vain sienen maanpäällisen osan vaihe, jonka pitikin päätyä rupsahtamiseen. Tässä alla kuva Konstan yrittämisestä.

Samoin kävi Fasu-tontun jalan juuressa seisoneelle pikkuryhmälle: pienenee kuin pyy maailman lopun edellä (postaus 11.7.23). Mutta Fasun eteen näyttää

ilmestyvän joku kumman pompula, joka on väriltään just yhteensopiva Fasun korin kanssa. Taiteellista?

Pensaiden kesä 9 Salaisuus...paljastettu

Luonto järjestää asioita meiltä ihmisiltä  piilossa ja salaa. Se on hyvä se. Suuri salaisuus oli piilossa rikkakasvien ja rönsyilevän ruusun, Sipin, rönsyjen takana. Meninpä Sipiä rajoittamaan - paljastin salaisuuden! Sieltä löytyi suuren suuri tatti pienien kavereidensa kera. Sienen halkaisija on noin 20 cm. Ja väri on kiva.

Asiahan on nyt niin, että tontut ovat jotakin sukua sienille. Näin on todistanut Antti Leikas kirjoissaan. Joten... Illemmalla kuljin tämän paljastetun salaisuuden ohitse ja... tatti oli jo kaatunut. Juuria tai jotain, mikä olisi kiinnittänyt sitä maahan, ei ollut mitään siellä varren alla. Yritin tukea sitä mullalla. Oliko tonttu hylännyt paikkansa, kun oli yhtäkkiä joutunut näkösälle?

Kuvassa tattien takana on liuskavaleangervoja, oikealla ruusu Sipi, takana valkoisena hieno pensas Mustilan hortensia sekä tummana mustaherukka.

Tungosta piikkisellä

 Kimalaiset ovat kivoja. Luin kirjan Suomen kimalaiset, jonka herrat Parkkinen, Paukkunen ja Teräs ovat kirjoittaneet ja joka on tullut julki 2018. Sen lukemisen jälkeen aikaa kuluu aina muutama tiima, kun kuljen pörriäisiä katselemassa. On pohdittava kysymyksiä: kuka tämä on, mitä sukua, miksi sillä ei ole vyötä, miksi tämä on noin pieni, toisen on noin iso, tällä on oranssia, tuolla on keltaista, miksi tuon vyö on noin ohut. Samalla tulee nähneeksi kimalaisten touhuja. Alppipiikkiputkella oli ihan tungosta.

Kasvi on houkutellut yhden ampiaiskuoriaisen näköisen otuksen nukkumaan ja kolme kimalaista hyörimään.

Kaksi innokasta jäi sovussa kulkemaan kukan ympäri , välillä suuntaa vaihtaen.

Näytti kuitenkin melko hitaalta toiminnalta verrattuna kimalaisten touhuamiseen keltavuohenkuusamassa. Tuli mieleeni, että onkohan alppipiikkiputkella jotain huumaavaa ainetta antimissaan, kun esiintyi hitautta ja ruumiitakin aina näkee tällä kasvilla toisin kuin muilla. Mutta eipä muut kukat ole tehneet noin tehokasta piikkireunusta pitelemään pieniä raatoja.

Pensaiden kesä 8

Pensaiden kukkimisessa siirrytään ryhmästä toiseen kesän edetessä. Nyt ovat kukkimisvuorossa pienet angervonsukuiset pensaat. Niistä yksi kivoimmista lajeista on keltajapaninangervo.

Kuvassa etualalla näkyy osittain pari angervoa, niiden takana on perennoja, liljat ja kuunliljat. Vasemmalla näkyy hieman pionia, taustalla pihajasmike sekä loistoangervo, joka on isompikasvuinen kuin jämpi keltajapaninangervo.

Pensaiden kesä 7

 Se pieni ja vaatimaton onkin siis tällainen:

seppelvarvun kukinto siten kuin sen läheltä ja kameran silmin näkee. Seppelvarpu on kestävä, matala (noin 40 -50 cm korkea), tiheä pensas. Se pyrkii laajenemaan sivuilleen kasvattamalla pitkiä varsia. Jos leikkaat näitä varsia, saat kasvin tihentämään oksistoaan; silloin puskasta tulee todella tiivis. Eipä se päästä kovinkaan montaa rikkakasvia allensa itämään.

Ruusunen ja sienet

 Pieni, mutta terhakka, on ruusu Morden Centennial.

Tämä ruusu on kokenut vaikka mitä; siirron, paleltumisen, jänikset... Silti se jaksaa aina aloittaa alusta. Yleensä meidän talvemme rokottaa tätä aika tavalla. Nyt olen oppinut suojaamaan sitä talveksi jäniksiltä laittamalla aitaa ympärille.

Tänään huomasin, että Fasu-tonttu on saanut kavereita: sieniä on ilmestynyt kannosta. Nämä pikkusienet näyttävät niin arkkitehtoonisilta luontoilmiöiltä, että ihan pitää ihailla niitä.

Pensaiden kesä 6

Jasmike on suuri ja näyttävä pensas, joka kukkii näin heinäkuun keskivaiheilla. Minulla on kaksi noin 10-vuotiasta hovijasmiketta kasvamassa vierekkäin. Lisäksi on kolme nuorta tähtijasmiketta. Jasmike on hyvin topakka; sen pääversot ovat yhtenä tiiviinä varsistona (näkyvät kuvassakin) ja siitä ne nousevat korkeuksiin, noin 2,5 metriin. Näin kukkimisen aikaan varret lähtevät taipumaan alas, koska kukkia on paljon ja nehän tietenkin painavat.

Kuvassa vas. on keltaherukka, hovijasmikkeen edessä aloittaa kukkimistaan loistoangervo, taustalla pihlaja. Näiden hovijasmikkeiden alla minulla on sitä sun tätä: kuunliljoja, saniaisia, varjohiippaa, liljoja auringon puolella.

Jasmikkeiden häiritsevät oksat on helppo leikata. Kaupoista löytyy myös pihajasmike; se on eteläisempi kuin yllä mainitut eikä oikein menesty meillä. Vielä on pikkujasmike, joka ei menesty meillä.

Pensaiden kesä 5

 Nyt juuri aloitti kukintansa suosikkini keltavuohenkuusama. 

Se on vaivaton, puolipallomainen pikkupensas. Se osaa täyttää paikkansa täydellisesti ja tiiviisti. Kukat ovat pienet, keltaiset ja ilmeisesti täynnä mettä, koskapa kaikki pörriäiset ryntäilevät juuri niihin. 

Pensaan korkeus tulee noin metriin asti. Sillä on siis hyvä peitellä mitä tahansa aluetta, jonka haluaa kauniiksi. Sen kaveri on rusovuohenkuusama. Nämä yhdessä antavat pikkuisen sävyjä puutarhaan. Kolmas kaveri on lamovuohenkuusama, mutta sitä en suosittele. Syksypuolelle ne kasvattelevat hauskannäköiset, punertavat hedelmät hömpsöttämään versojen päihin.

Nyt kukkii myös toinen vaatimaton pensas, kuninkaanangervo. Tämä yksilö (alla) on varjoisassa paikassa. Sille en ole tehnyt mitään; se ehkä olisi hyötynyt, jos olisin joskus leikannut versoja pikkuisen matalemmiksi. Mutta kun kaikkea ei viitsi, kun on laiskimus. Kukka on kuitenkin kaunis, topakka punainen erotuksena toisiin angervoihin (Spirea-sukuun), joilla on värinä haalea pinkki.

Pionit sateessa

 Pionit ovat kuin pikkuisia pensaita tuuheine versoineen, vaikka ovat perennoja. Monet ihastelevat pallomaisia, kerrottukukkaisia pioneja. Mutta, mutta - kannattaako? Sade on pallomaiselle pioninkukalle ankara koettelemus: alas painuu kukkainen ja nupulla oleva jää ruskeaksi pallukakkasi. Sen sijaan yksinkertainen pionin kukka kestää pystystä. 

Yllä pallomaisen kukinnon tekevä Sarah Bernhardt, jonka kukka-aika olisi juuri alkamassa. Alla yksinkertaisin kukin kukkiva Nymphe, jonka paras kukkimisaika on nyt menossa ohi. Nämä olen kuvannut samana sadepäivänä.

Pioneilla on tuoksu  ja sitä mukaa varmaakin myös tarve saada pölyttäjät kiinnostumaan. Pölyttäjä ei pääse pallomaiseen kukkaan yhtään mihinkään; sekaan ei sovi. Sen sijaan yksinkertaisessa kukassa sen kannattaa pörrätä useastikin. Monet yksinkertaiset pioninkukat ovat väreiltään viehkeitä kaksi- tai kolmivärisiä.

Pensaiden kesä 4

Valkoisuuttaan komeasti levittää parivaljakko, jossa on kaksi laikkukirjokanukkaa vieretysten. 

Aivan huoleton pensas. Pyrkii maltillisesti leviämään hyvässä mullassa. Siitä on hyvin helposti saatavissa uusia "lähtöjä" ottamalla alaspainuneista oksista juurrutettavia pätkiä. Tämä puska kestää lunta hyvin; vaikka talvi painaa sitä alas, kesällä se on taas topakkana pystyssä.

Kanukat ovat sen verran isoja pensaita, että niistä lankeaapi varjoa pohjoispuolelle. Kuvasta huomaat, että olen onnistunut laittamaan "sävy-sävyyn" sopivia kuunliljoja tämän puskan taakse varjoon heti siihen alle. Samaan sävyyn heittyvät lähellä kasvavat  nukkapähkämöt. 

Pensaan vieressä on vielä varjoisempi paikka. Siihen olen (entiselle nurmelle) istuttanut suurilehtisiä kuunliljoja.

Pensaiden kesä 3

Lännenheisiangervot kukkivat tertuissa. Tämä pensas on roteva, aika paljon tilaa ympärilleen vaativa. Kuvassa olevassa ryhmässä taitaa olla kolme tainta. Kasvuikää on noin 9 vuotta. Taustalla on tuijia, edessä kasvaa ihan mitä sattuu. Lännenheisiangervo on alkuperäislaji ja Diabolo-purppura-angervo on siitä jalostettu värimuunnos. Eli alkuperäinen on kestävämpi.

Suuruus on valttia. Tuijien ja lännenheisiangervojen kavereina minulla on perennat nimeltään jättimesiangervot. Taas "angervo", oikeastaan Filipendula ja kotoisen Kamtsatkan niemimaalta. Sitä soisin harrastettavan enemmän - hieno kasvi.

Kolme jättimesiangervoa rivissä. Korkeutta on noin 190 cm. Vasemmalla alas taituvia lännenheisiangervon oksia, takana tuijia, edessä vuohenputkea, isoja saniaisia ja kaiken maailman heiniä.

 

Pensaiden kesä 2

Heinäkuu alussaan ja pensaat kukissaan. Nyt yhdessä kukkivat  purppuraheisiangervo Diabolo ja pensaan veroinen isotöyhtönangervo. Nimissään nämä omistavat sanan "angervo", vaikka ei kumpikaan ole oikea angervo eli Spirea. Diabolo on sukuaan Physocarpus ja töyhtöangervot ovat Aruncus-sukua ja siis perenna. Vasemmalla seisoo mongolianvaaahtera, taustalla pihlajia.

Jos puutarhassa on olemassa tai järjestettävissä roteva kehikko, sitä vasten nousemaan voi istuttaa varmaoloisen George-kärhön. Tämä kuvan kärhö on jo

menossa vajan katon korkeudella, vaikka paikka on aika varjoinen. Pörriäiset tykkäävät Georgesta.

Pensaiden kesä 1

 On juhannus ja kasvu ja kukkiminen hehkeimmillään. Toiset, kiireisimmät, ovat jo kukkansa heittäneet; kirsikat, luumut, omenapuut, lumipalloheisi. Nyt ensimmäiset kukat avautuvat ruusupensaissa ja monissa muissa isoissa pensaissa. Tien puolella näkyi lännenheisiangervo olevan jo terttuineen valkoisena kavereinaan jättimesiangervot. 

Allakuvassa pionit kukkivat ja niiden taustalla olevat pensaat ovat myös kukissaan: valkoinen ruusupensas, violetti syreeni ja sen edessä pieni lännenheisi 'Jefam', jolla on värikkäät lehdet näin alkukesästä.

Rotevat pensaat tarjoavat istumapaikkoja pöllöjen yöllisille vierailuille. Mutta ikävä kyllä oksat monesti taittuvat. Tällaisia taipumuksia löytyy useammastakin paikasta kesän mittaan.

Ötökkä

 Nyt on aika ötökkäin. Kuvaan päässyt kultakuoriainen oli liikkuvaa sorttia; se pyöri vilkkaasti lehtoängelmän kukissa edestakaisin. Nälkä silläkin.

Ne lähtivät jo

 Löysin pienen ja hienon linnunpesän. Menin katkomaan leviävän ruusupuskan versoja ja sieltä paljastui pensaan keskeltä hentoinen, hyvin rakennettu pesä.

Onneksi asukkaat olivat jo lähteneet. Onneksi minä en ollut ehtinyt olemaan niin sanotusti hyvissä ajoin työssä - onneksi myöhästyin. Jos olisin aikaisemmin toteuttanut mietteeni, niin enhän olisi edes ajatellut että saatan häiritä jonkun pesintää. Kun sain ruusun versot revittyä, laitoin pesän takaisin. Tulisikohan tuohon uusia asukkaita?

Lähellä on pensasryhmä, jossa reunimmaisena kasvaa marjasinikuusama nimeltään ´Duet´. Se näyttää nyt rynnivän kasvuun oikein topakasti. Muutaman vuoden tuo on ootellutkin. Sen takana näkyy laukkukirjokanukan paljon suurempi ryhmä - nyt kovin valkoisena, koska se on valkoisissa kukissaan -  ja välissä on keltavuohenkuusamaa.

Ulkona syömässä

 Jotkut tapaavat käydä ulkona syömässä. Tässä nokkoperhosen toukat ovat viettämässä herkutteluhetkeä. Pienellä alalla, noin puoli neliötä, on jokunen nokkonen kasvamassa. Laskin tänään siitä 21 toukkaa. Toiset olivat aktiivisia liikkujia, toiset köllöttivät kylläisinä kiepillä lehden päällä.

Pullukkapuskaa ja kukkia

 Kylmän kesäkuun alun jälkeen putkahti helle. Siitäpä alkaa kukkiminen todenteolla. Ensimmäiset ruusunkukat ovat auenneet. Arovuokot tervehtivät kavereitaan voikukkia.

Vielä saamme odottaa jotakin? Mitähän tästä pullukkapuskasta tulee? Tulisiko yläpuolelle huiskamaan vaaleanpunaiset hörpylät eli mesiangervo ´Red Umbrellan´ kukinnot?

Väriä puutarhaan

 Puutarhaan voi tuoda värejä valitsemalla sopivia kasveja. Tässä muutamia ehdokkaita. Liuskavaleangervot antavat metallista hohtoaan ja ovat isoja.

Harmaa näkyy puutarhassa hyvin. Tässä ehdokas nukkapähkämö vielä alkukasvussaan kovin pienenä. 

Punainen kukkija saa aina huomiota. Nyt kesän alussa herttavuorenkilvet ja koristeomenapuun kukinta ovat komeimmillaan.

 

Kirsikkapensaat

Pensaista kirsikkapensaat edustavat niitä, jotka kukkivat varhain ja nopeasti.

Tässä kuvassa on vierekkäin kaksi pensasta, toinen on suklaakirsikka ja toisen nimi on Latvian matala. Herkullisia marjoja syntyy molemmista. Korkeutta on nyt hiukan yli kahden metrin.

Nälkätalvi jäniksillä

Taisi olla viime talvena jäniksillä nälkä. Talvella jo näin, kuinka orapihlaja-aitaa oli syöty. Aidan alta löytyy nyt hirmuinen määrä piikkejä ja papanoita; oksa on syöty, mutta piikit ovat olleet liian kovia jäniksille.

Useat ruusutkin on syöty hangen korkeudelta. Vain kaikkein piikkisimmät ovat selvinneet. Erityisesti harmittaa, että kertakukkivaa Iloa on syöpötelty roimasti. Nuoren vaahteran oksat ovat nekin kelvanneet.

Nyt, 8 päivää myöhemmin, lisään tähän tarinaan loppuhuipennuksen. Löysin näet pensaan alta kolme kuollutta jäniksen poikasta. Aika äskettäin olivat kuolleet. Toisen pensaan alla huomasin samanlaisen tampatun läntin (pesän) kuin näiden kuolleiden läheltä. Sieltä löysin yhden kuolleen poikasen maatuneet jäänteet. Eipä jänisemo tainnut pystyä imettämään näitä poikasiaan.

 

Pimeää symboliikkaa - pimeä tunti

 En osallistunut 25.3.2023 järjestettyyn pimeään tuntiin (Earth hour). Sillä piti "viestittää päättäjille, että ihmiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta". En tykkää symboliikasta tässä asiassa: jos teemme vain symbolisia temppuja ilmastokriisin edessä, niin päin helvettiä olemme menossa. Konkreettista pitää tehdä! Eipä täällä olisi kovin monta päättäjää ollut viestiä tulkitsemassakaan.

Minä koetan kasvatella pensaita ja pikkupuita, lisäksi yritän houkutella muita ihmisiä samaan touhuun. Hävitä nurmikkosi - kasvata pensaita!

Talven muuttumista

 Talvemme ovat muuttumassa. Nyt koko helmikuu on ollut hyvin lauhaa. Huomasin lumitöitä tehdessä orapihlaja-aidan oksissa pari kolme kumman näköistä jäämukeloa. Oksaan on jäänyt kiinni jäinen kirkas murikka, päällänsä vain hiukan lunta. Murikka on hiukan sulahtanut alta, ja näin oksa on jäänyt jään sisään pitelemään tuota murikkaa paikoillaan.

Enpä ennen ole moista huomannut tapahtuneen. 

Jotain jännää tapahtuu lumessakin. Vajan katolla oleva lumi on kyllä hiukan luistellut alas päin, mutta sitten on ruvettu tekemään muotoiluja. Apuna muotoilussa on ollut pieni lumieste.