Tänään ei edes koronavirus estä pihalle menemästä - eikä estäkään, kun ei sitä ole lähimailla. Aurinko paistaa ja antaa meille ensimmäisen todellisen kevätpäivän. Tällaisen kelin vallitessa on aivan mainio aika ottaa kuvat keskipihan kivistä. Kivet ovat siis sillä paikalla, jota myyrelsin viime syyskuussa.
Talven lumet ovat olleet melko olemattomia, joten kivet erottuvat nyt hyvin kaikesta muusta ympäristöstään. Tuolle soikionmuotoiselle alueelle olen laitellut sekä astinkiviä että ns. koristekiviä. Mukana on myös kolme puupölliä. Niiden välissä tulevat sitten kasvit rehottamaan tulevaisuudessa.
Kivien pinnat sekä kasvien multapinta on alempana kuin soikion ympärillä oleva nurmi. Omenapuun raato on siinä keskellä, ja sen edessä näkyvät vielä viime kesän auringonkukkien varret pystyssä.
Onko lukutoukka tontun kaveri? Kyllä kai, koskapa se vinkkasi kirjasta, jonka nimi on Tonttu tarua & totta. Kirjoittaja on Heikki Saure. Hän on kirjoittanut kerätyn kansanperinteen pohjalta tietopakkauksen tontuista. Julkaisija on tietenkin Suomen Kirjallisuuden Seura eli se laitos, joka ansiokkaasti on kerännyt arkistoihinsa myös näitä "satupuheita". No, kertojathan kertoivat juttunsa täysin niihin uskoen. Hyvä niin.
Kirjassa esitellään kaikenlaiset tontut; joulu-, mylly-, sauna-, riihi- ja puutarhatontut. Hyvin valistavaa on tämä.
Muistuu mieleheni, että olen joskus päässyt käymään Suomen Kirjallisuuden Seuran tiloissa, sain roplata niitä arkistolappusia ja sainpa käydä siinä huoneessa, jota kutsutaan "kaikkein pyhimmäksi".
Väriä löytyi myös heinäkuussa 2019 iltaruskon taivaalta. Pilvet seilasivat melko alhaalla ja aika haipakkata menoa heinäkuun 12. päivänä, jolloin innostuin ottamaan useamman kuvan punaisista sävyistä.
Joskus pilvissä on muotojen lisäksi kivoja värejä. Aina haikailen yhden värikokemukseni perään, kun joskus menneellä 1990-luvulla sain nähdä korkealla hohtaneet helmiäispilvet; oli värejä, oli purppuraa, sinistä, harmaata, punaista, vihreää ja kaikkia hienoissa sävyissä pienellä alalla taivaalla. Vuodenaika oli näin kevättalvea.
No, haikailuista kannattaa siirtyä nykypäivään ja katsella, mitä nyt on tarjolla.
Helmikuun 23. päivänä läntisellä taivaalla longisteli eri korkeuksilla isoja pilviä. Auringon laskuaika oli alkamaisillaan, ja sen takia pilvissä oli kovin jyrkät värierot.
Maaliskuun 6. päivänä samoin auringonlaskun lähihetkinä pilvet värjäytyivät hiukan hiekan värisiksi. Kuu sattui pilvien lomaan killittelemään.
(Kuvassa saattaa näkyä joitain ohuita, kummallisia kaaria; ne johtuvat tämän Bloggerin tekniikasta. Alkuperäinen kuva on aika selkeä. Yritin vähentää kuvan väriasteikkoja, jotta sain enimmät kaaret pois.)
Kylläpä nyt urpiaisia riittää! Ne käyvät isona parvena ruokailemassa lintulaudalla ja sen alla. Muutama päivä sitten arvelin ainakin sadan urpaisen parven hyppelehtävän pihalla tiiviinä ryhmänä. Valokuvasta sitten laskeskelin niiden määrää, niin siinä kuva-alalla oli sata ja hieman yli.
Ne ovat kovin arkoja; pyrähtävät aina välillä läheisten puiden oksille ja kohta taas lennähtävät takaisin syömään siemeniä. Silloin kun urpit istuvat oksilla, näyttää aivan siltä kuin puissa olisi ruskeat lehdet tallella. Aikaisempina vuosina en ole huomannut tällaista urpiaisten touhotusta.
PS. Seuraavana päivänä satuin näkemään, kuinka harakka tappoi yhden pikkulinnun naapurustossa; lenteli perässä, sai kiinni, höyhensi sitä aikansa ja läksi kuljettelemaan pitkin hankia. Tässä viimeisessä vaiheessa näkyville tulivat pari naakkaa ja yksi harakka lisää. Tämän episodin jälkeen ei urpiaisparvea näkynyt mailla eikä halmeilla.
