Laitanpa runon

 Laitanpa tähän Pekka Parkkisen runon, joka sattuu menneen kesän aiheeseen oikein mojovasti. Runo alkaa keväästä, mutta syksyynhän se päättyy. Siis Pekka Parkkinen, Valitut runot, Weilin + Göös 1981 (s.41) :

 

minä olen tutkinut tämän vuodenajan tuulia

              puiden hidasta heräämistä

    ja nopeita kukkia

          ja lehtiä jotka pukevat puut puiksi

                ja minä tiedän että auringolla on asiaan osuus,

josta varjopuolella asuvien ihmisten ei

                                         ole onnistunut kirjoittaa kirjaa

               kesän iloinen onnellisuus on niitä sairauksia

                         joita eniten kaipaan kun olen

                                       muuten terve

                                    syön vitamiineja

                ja katson kuinka kuvat liikkuvat

                           maiseman laidasta laitaan

                hämmästyttävän nopeasti

                           niin ettei näe muuta kuin

           tiheät tapahtumat toistensa päällä

                             ja minä menen meren rannalle

       jotta jotain näkisin

                     ja odotan aurinkoa        odotan

           ja minulle kerrotaan:

                                            se kesä meni jo

                      ja se oli hyvä kesä

                              hyvä ja aurinkoinen

kuin seitsemäntoista pennin uunilämmin sämpylä

   eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa

sillä näin puhuvat minulle hyvät ihmiset

 

Pensaiden kesä 10

Tässä pari kasvia, jotka kaunistavat kumpikin omalla tavallaan pihapiiriä.

Mongolian vaahtera kasvaa melko isoksi puuksi, mutta ei minnekään koivun mittoihin. Ennen vanhaan tämmöinen puu sai hienon syysvärin, mutta nämä nykytaimet ovat surkastuneet tässä katsannossa.

Sinikuusama on tiivis, varjoa kestävä pensas. Sillä on erittäin vaatimaton kukinta aikaisin kesällä. Reunapensaana se on kuitenkin mainio ja vaivaton. Se kasvanee hissun-kissun noin 1,5 metrin mittoihin (leveyttä ja korkeutta). Ikävä vain, että jänikset tykkäävät tästä talvella; ne syövät hangen yläpuolelle jäävät osat. Minulla tämä yksilö ei yhtään tykkää viereisestä luumupuusta. Aivan samoin on käynyt kirsikkapensaan vieressä; kääpiöpaju ei yhtään tykkää.

Valaistumista talveen ja kaikkeen muuhunkin aikaan

 Yleisesti esitettiin kysymys: miksi olet onnellinen suomalainen? Minä vastasin näin. Olen onnellinen, koska tämä yhteiskunta antoi mahdollisuuden opiskella, tehdä töitä (yhteiskunnalle minun tapauksessani) ja saada palkkaa. Ja nyt olla eläkkeellä. Tätä onnellisuutta lisää nyt se, että olen valaistunut. Kävelin kirjastoon, luin kirjan Astrobiologia - Elämän edellytyksiä etsimässä, jonka Kirsi Lehto on kirjoittanut. Olen valaistunut siitä, että nyt tiedän seuraavaan tosiasian.

Planeettamme ilmasto-ongelmat voivat ratketa vain kasvien ja viherlevien avulla.

On ihmisten asia antaa kasveille tämä mahdollisuus työskennellä planeetan hyväksi.

Annatko sinä, arvoisa lukija, kasveille tämän mahdollisuuden? Vai oletko nurmenkasvattaja omalla tontillasi? Saman kysymyksen voi esittää kerrostaloissa asuville taloyhtiön osakkaille.

Työkalut suurenevat

Työkaluja on sattunut  taas käteen: tällä kertaa oksasaha. Pihalla purppuratuomi ja laikkukirjokanukka kilpailevat valosta ja tilasta. Minä pomona/tuomarina kallistuin kanukan puolelle ja sahasin poikki tuomen niitä oksia, jotka ulottuivat kanukan päälle. Tämä tuomi on semmoinen, että se innokkaasti haluaa tehdä juuriversoja. Niidenkin poistamisessa työkalut tylsyvät. 

Nyt tuomen takaa kivasti pilkistävät vaaleina kanukan lehvät, kuvassa oikealla. Vasemmalla mustilanhortensia.

Kuolleisiin puihin voisi tietenkin kokeilla sahaa, mutta...

Kuvassa vasemmalla edessä näkyvät kuolleen likusterisyreenin oksat ja niiden takana mongolianvaahteran terhakat oksat siemenkodista punaisina. Mutta enpä nyt kiiruhda tämmöiseen työhön. Kannattaa odotella.

Kukkimista tapahtuu

Pioni 'Sword Dance' on korkea ja topakka, myös väriltään topakka. Eka kukka alla.

Nyt mesiangervot niityillä kukkivat. Niin tekee myös meikäläisten niittymesiangervojen sukulainen, jättimesiangervo. Minun nuorehkoista kasveistani pisin on nyt päässyt korkeuteen 170 cm, vaan ehkä ensi vuonna vielä pitemmälle. Taustalla lännenheisiangervon kukkaterttuja.

Vaalean kermanvalkoiset kukinnot tekee myös japaninlikusterisyreeni. Se on edellä normaaliajastaan; tavallisesti sen pitäisi kukkia heinäkuussa. Tämä puu koki kovia viime syksynä, kun myyrät söivät sen juuria ja puu könssähti kenolleen. Laitoin tuen. Nyt puu näyttää viime voimillaan satsaavan kukkiin; lehtiä on kasvanut ihmeen vähän.

Myyrä, erikoistunut sipuliruokaan

Kevät tässä nyt näyttää, että alueen myyrät ovat ruokavaliossaan erikoistuneet liljojen sipuleihin. Varmasti maittavaa ja ravitsevaa se sipuliruoka onkin.

Hirmuisen monta liljaa ei näytä nousevan täksi kesäksi; tyhjää vain löydän vanhojen korsien alta. Viime vuonna menivät hienot 'African Queenit', tänä vuonna meni mm. vanhin ja isoin varjoliljani myyrien suihin. Kun kaivoin sen ylös, löysin vain märäntyneen ja kolotun sipulin.

Salaojaremontin jäljiltä jäi henkiin monta kuunliljaa.

Niitä nyt olen ripottelemassa uusiin paikkoihin. "Kyllä kasvaa!" 

Jos olet kulkemassa tontun tontin ohi juuri nyt, niin tältä se näyttää: 

Tontin reunassa kukkivat valkoisina marjatuomipihlajat (eli saskatoonit). Muut valkoiset taaempana ovat kirsikansukuisia eli pilvikirsikat ja kirsikkapensaat. Takana näkyy sitten purppuratuomi. Tätä valkoväritystä ei kestä kauan - niin kuin ei luonnossa kasvavien tuominkaan valkoisuus.

Loppukesän ilmiöitä

Aloitamme siis elokuun. Uudet kukkaset ilmestyvät puutarhaan. Hortensioista minulla on mustilanhortensiaa, joka juuri nyt kukkii. Tässä ryhmässä on kaksi tainta; hyvin ovat kasvaneet. Korkeutta on nyt noin 1,5 m. Kuutamohortensia vaikuttaa minusta hiukan heikommalta menestyjältä meidän leveyksillämme kuin tämä Elimäen Mustilasta (nyk. Kouvolassa Mustilan Arboretum) nimensä saanut. Viime vuonna myyrät söivät yhden kuutamohortensian juuret ihan kesken kesän; revin sen nyt pois ja huomasin, että kasvin tyvi on täysin puumaista tavaraa - on vain aika ohutta.

Myyryläiset melskaavat ihan joka paikassa. Tämmöisiä reikiä ja matalia multakökkäleitä löytyy joka aamu. Näin kesällä myyrät eivät enää tee niitä juhlallisia kekoja, joita löytyi vielä viime kesänä. Taitavat myyrien valtatiet olla maan alla valmiina. Vaan pulskia ovat myyrät, kun reiätkin ovat tämmöisiä.

Eka kertaapa nyt huomasin, että naapurin (eli kunnan) siperianpihta on alkanut tuottamaan käpyjä. Pihta on semmoinen puu, että ei se ihan nuorukaisena rupea käpyjään värkkäämään. Tämä puu on siis nyt ehtinyt aikuisikäänsä. Kävyt tulevat ylimpiin oksiin. Käpyjen värin katsoin kiikarilla: vaaleaa harmaanruskeaa, siellä täällä jotain valkoista. Olisikohan ne valkoiset täplät irtoavia siemeniä, koskapa pihdasta kirjoitetaan, että sen käpy hajoaa syksyyn mennessä niin, että jäljelle jää vain kara.

Elokuu on marjojen aikaa. Mustaherukoista ´Pohjan jätti´ ehättää ensimmäisenä kypsyttämään pullukat marjansa. Niitä on jo syöty. Samoin ensimmäiset kypsyneet marjat intiaanien mustikkapuusta, saskatoonista eli marjatuomipihlajasta, olen maistanut. Hyviä olivat, kuten myös lintujen mielestä: linnut olivat samaan aikaan jo ehtineet tyhjentää toisen puun tyyten tykkänään. Tämä marjapuu tekee marjansa kovin eri aikoina: ensimmäiset tertussa ovat aivan tummia ja syötäviä, toiset saattavat olla aivan raakoja ja valkeita.

Likusterisyreenille käy huonosti?

Olipa ikävä huomata, että vanhempi likusterisyreenini oli vallan kallellaan.

Nopeasti tukitoimiin! Laitoin vetonaruja kahteen suuntaan ja tamppasin maata. Toivottavasti tämä riittää.

Luulen syynä olevan, että myyrät ovat myllertäneet ja syöneet puun juuria niin paljon, että runko oli keikahtamassa kumoon. Aikaisemmin kesästä olin jo huomannut, että siitä puun alta oli hävinnyt kymmenkunta komeaa, matalaa liljaa. Yksikään lilja ei noussut siltä alalta. Muualtakin liljakato on ollut huomattava. Voi, nuo mokomat myyrät!

Mutta tänä kesänä kerkesin nauttimaan kirsikoista ennen lintuja. Nyt maistelin parikymmentä marjaa, kun viime kesänä saldo oli noin kolme. Kaiken kaikkiaan puskat tuottavat nyt enemmän kuin viime vuonna.

Kivien vääntämistä taas

Tulipa väännettyä taas kiviä. Niiden vääntäminen oli ajankohtaista, koskapa niitä nyt vaan oli olemassa - ylimääräisiä. Niistä muodostui pieni polku istutusalueen keskelle omenaympyrässäni. Alueen kukkaset ovat vielä istuttamatta, mutta eiköhän tässä keretä, kunhan tulisi sadetta.

Olikohan viimeiset kivet ne, joita kankesin ylös mullasta tässä äskettäin tuolla pohjoisrajalla. Siellä perkasin vanhaa kukkapenkkiä, joka oli päässyt surkeaan tilaan. Ajattelin istuttaa siihen likusterisyreenin, kun se on oivallisen aurinkoinen paikka. Talikolla tapasin kolme kiveä, mutta yksi niistä oli niin iso, että se piti jättää mullan syvyyksiin.Toiset kaksi asettelin tämän juurikankaalla reunustetun penkin reunoille.

Likusterisyreenini taimi onkin tällä kertaa nimeltään 'Ivory Silk' ja sukuansa hän on Syringa reticulata, suomalaisessa kuitissa oli lisäksi maininta mantsurianlikusterisyreeni.

Lahopuutarhaa tekemään 7

Loppusanoina tähän muutamia huomioita vuosien varrelta.
Pihallani kököttää iso pölli. En olisi osannut odottaa, että muurahaiset vaivaituvat nousemaan pöllin ylimpään osaan ja touhuamaan siellä. Mutta niin kävi. Pöllin päälle olin asettanut keramiikkavadin ikään kuin lintujen vesikipoksi ja olihan siinä vielä hyönteishotellikin. Ne ilmeisesti lämmittivät aluetta niin hyvin, että muurahaiset rupesivat töihinsä.

Kontrastia kauneudelle - sitä antaa tässä raitapölli ruusulle.

Huomaan olleeni tässä lahotusasiassa joskus aikaisemminkin. Vuonna 2013 olin kirjoittanut tähän blogiin koivupöllin lahoavasta komeudesta.Nyt voin sanoa: nyt tämä pölli on ihan "entinen", mutta pystyssä kekottava koivulaho on vieläkin pystyssä.
Tässä keväinen kuva lahoavasta kalikasta ruusupensaan alla:

sälöt ovat lennelleen, kun tikka on käynyt sitä hakkaamassa. Tämä puu oli tikan kohteena tänä keväänä juuri sinä päivänä, kun näin peräti neljä tikkaa yhtäaikaa samoilla neliöillä (26.3.2020).

Lahopuutarhaa tekemään 6

PÖLLIPOLKU

Erityisesti havupuiden pölleistä voit rakentaa pöllipolun lahopuutarhaan. Havujen puuaines ei lahoa samaa vauhtia kuin lehtipuiden. Niinpä niiden päällä voi turvallisesti tallustella monta vuotta. Huomaa, että näissä halkeaminen on todennäköinen vaihe - ei niinkään hapristuminen.

KORISTEELLISET JUURAKOT JA OKSAT

Joskus käteen sattuu kiemurainen juurakko. Se kannattaa asetella omaan paikkaansa mullan päälle; se saa toimia siinä koristeena ja antamassa vastaväriä.

Vänkyräiset oksat toimivat erinomaisesti ”jäniksen karkottajina”. Olen huomannut, että jänis keväällä pomppiessaan voi katkaista nousevien liljojen varret, esim. varjoliljan tukevan, mutta tuoreen varren. Varjolilja ei sen jälkeen pysty asialle mitään tekemään, vaan kasvu ja kukinta on menetetty siltä vuodelta.

Tarpeeksi tukeva, kaareva oksa estää jänistä loikkaamasta juuri siitä kohdasta.

Lahopuutarhaa tekemään 5

PITKÄT KANNOT

Kaadetusta puusta on jätetty pitkä kanto. Sen lahoaminen vie useita vuosia. Kuoren alla tapahtumat alkavat hiljakseen edetä. Hyönteisten tulevaa työmaata munintapaikkojen etsimisessä voimme edistää mm. poraamalla reikiä kannon kylkeen. Huomaa, että monet hyönteiset aloittavat lisääntymisensä heti loppukevään ja alkukesän aikana. Hyönteisille kannattaa myös ripustaa ontoista korsista hyöteishotelleja.

Kannon voi jättää kasvien keskelle. Varsinkin koivun kanto hupenee vinhaa vauhtia; pian sen sisuspuu on tikkuista höttöä, mutta tuohet pysyvät topakasti kuosissaan.

Tässä kuvassa on seitsemän vuotta sitten kaadetun koivun kanto. Tikat käyvät sen ympärillä edistämässä maatumista. Itse olen parina keväänä nähnyt valkoselkätikan muuttomatkallaan kopsuttavan puutarhani kantoja.

Lahopuutarhassa tapahtuu myös sammaloitumista, mikä on sinänsä sitä monimuotoisuutta. Alkukevään kuva sammaloituvasta kannosta polun vierellä. Kannon päälle olen kerännyt punaisia kiviä.

Lahopuutarhaa tekemään 4

LAHOTUSKUMPU

Voit rakennella erillisen lahotuskummun. Lahotuskumpu on pitkäaikainen projekti, se ei ole mikään pikakomposti. Alimmaksi heitetään ohuempia oksia ja risuja, jotta ilmankierto kummussa onnistuisi jatkossakin.

Sitten niiden päälle voi laittaa isojakin runkoja. Pitkulainen muoto kummulle on monesti luonnikas ja hyvä. Seuraavaksi päälle ladotaan esim. ruohotuppaita juurineen nurin heitettyinä. Näin mukaan tuleva multa tuo paikalle maan mikrobieliöt. Samalla kummusta tulee hieman siedettävämmän näköinen.

Tähän kumpuun voi seuraavina vuosina tuikata mukaan kaikki oksanpätkät ja risut, joita keväisin ja syksyisin ilmaantuu. Tuolla etelän mailla, esim. Itävallassa, tällaisen kummun idea on kasvattaa kukkia ja vihanneksia jyrkällä vuorenrinteellä kummun päällä - sitten kun se on muutaman vuoden maatunut. Se on sitten sitä Hugelkulturia. Luulenpa, että siellä on lämpösummaa vuodessa sen verran enemmän kuin meillä, että siellä se kulttuuri ehkä pelittääkin. Meillä vähän vähemmän, mutta kuitenkin tarpeeksi.

Monilla nettisivuilla, esim. Luonnonsuojeluliitto, kehotetaan rakentamaan risuista ja pölleistä lahotusaita. Se näyttää olevan minun ehdottamaani kumpua hieman kapeampi, korkeampi ja ilman multaa koottu. Mutta siinäkin on se idea, että maatumaan laitettavaa ainesta voi aina lisätä päälle.

Lahopuutarhaa tekemään 3

SIIVOTTU  JA  SILPUTTU

Kevätsiivous tuottaa perennojen korsia ison kasan. Se kasa kannattaa silputa ajamalla ruohonleikkurilla useasti yli. Näin saadaan hyvää, maatuvaa kateainetta, jota voi heitellä perennojen ja pensaiden kasvualoille. Silppu maatuu hyvin äkkiä, koska mm. matoset käyvät joka yö vetämässä kasviainesta ruoakseen omiin kotikäytäviinsä. Ja sitten mato kakkii, sitten ainekset lähtevät kiertämään. Semmoista se on.

Kevätsiivous kukkien parissa käy niin, että kuivuneet lehdet kopataan rukkasten väliin, rypistellään ja heitetään takaisin maahan. Näin kierto lähtee toimimaan luonnonmukaisesti. Haravointi ja lehtien pois kärääminen ovat turhaa työtä.

Kevätsiivouksen suomaa silputtua korsijätettä tulee ainakin yksi kärrillinen heitettäväksi kasvien juurille. 

Lahopuutarhaa tekemään 2

KÄYTÄVÄN REUNUKSET

Pitkät rungot ja oksat sopivat reunustamaan kukkapenkkejä ja kasvualueita tavallisessa puutarhassa kuin myös lahopuutarhassa.

Kun katselemme reunuksia, tuleeko mieleen sana ”ruma” vaiko sana ”kiva”. Meidän esteettinen asenteemme saa olla muutoksessa mukana silloin, kun alamme arvostaa luonnon monimuotoisuutta ja varjelemaan sitä. Katsoessamme sienirykelmää pöllin päällä voimme ajatella näin: ”Siinä se luonto touhuaa. Eipä ole tuo ihmisen työtä. Luonnon tekemää onpi tuo. Hyvä niin.”

Isoilla pölleillä saa taakse jäävän mullan mukavasti kohopenkiksi.

Havupuun rungosta sahatut pätkät toimivat puutarhan apupöytinä. Niitä voi käyttää myös hauskojen esineiden esille panoon.

Lahopuutarhaa tekemään 1

LAHOAVAA TAVARAA PUUTARHAAN

Puutarhaan voi asetella puupökkelöitä erilaisiin asentoihin ja näin voi edistää lahoamista. Miksi näin? Lahoava puu antaa ruokaa ja elonpaikkoja monenlaisille pikkuötököille. Nämä ötökät puolestaan ovat tärkeitä tekijöitä silloin, kun pidetään yllä ainesten kiertokulkua luonnossa. Meidän viljava multamme tarvitsee hajonnutta kasviainesta ja noiden ötököiden jätöksiä, joissa tuo hajonnut aines monesti on selvimmin esillä. Tosin ei meidän silmillemme esillä, vaan piilossa pienen pieninä murusina.

Lahoava puu keskellä puutarhaa voi jonkun mielestä olla kummallinen näky. Nyt voimme kuitenkin pitää sitä monimuotoisuuden ilmentymänä. Voimme iloita siitä aina pöllin nähdessämme; luonnon ihmeitä tapahtuu aivan silmiemme edessä. Ensimmäisenä kesänä pölli on kova ja jyhkeä. Muutaman vuoden kuluttua se on täynnä sieniä, kaarna alkaa putoilla ja väri vaihtua. Tulevaisuudessa pölli nuhjaantuu, murustuu, ja joskus vuosien kuluttua joudut nostamaan sen vähän sivummalle jatkamaan lahoamistaan. Vaikka puun oksa olisi yksin lahoamassa pensaan alla, se tarjoaa monenlaista elämää vuosien mittaan. Sen alle pienet eläimet menevät piiloon, jotkut kaivautuvat puuhun ja talvehtivat siellä, sienet kasvattavat rihmojaan sen sisään ja kerran tulee tikka hakkaaman sen tohjoksi.

Seuraavissa postauksissa kerron lahopuun käytön monista tavoista, joita itse kukin voi kokeilla omassa tavallisessa puutarhassaan. Lahopuutarha ei tarvitse olla mikään iso kokonaisuus, vaan myös pieni yritys ja pieni pläntti palkitsee.

Omenapuu kärsii

Kävipäs huonosti, kun vasta nyt hoksasin, että jänikset ovat syöneet koristeomenapuun kuoret. Ei muuta kuin nopsaan hakemaan koira-aitaa siihen rungon ympärille. Syksyllä ajattelin, että on se puu nyt niin vanha, ettei sen kuori kelpaa jänösille. Mutta olinpa väärässä. Kyllä nyt harmin lykkäs!

Taas pystyssä

Kylläpä lumet hupenivat, kun pari päivää tuli taivaalta silkkaa vettä. Koristekastikat ovat nousseet jälleen pystyyn  -  aivan kuin mitään pakkaskäsittelyä ei olisi ollutkaan.

Niiden oljen värinen ryhmä heiluu puutarhassa ja varmasti sattuu silmään.
Myös japaninsarat ovat vielä aivan topakoina. Ne kaksi oleilevat polun varrella lumipalloheiden alla.

Hiukan ankean näköistä nyt on, mutta jotakin näkee selkeämmin kuin kesällä. Niin kuin esimerkiksi kiviä.

Ison kivikon takana kasvavat Brabant-tuijat ovat jo noin kolmemetrisiä. Nämä korkeimmat olen istuttanut 2013. Silloin ne olivat semmoisia 50-senttisiä. Niiden vierellä on nousemassa nuorempi ryhmä tuijia, istutettu 2016.

Viimeinen syreeni

Syreeneistä viimeisenä kukkii japaninlikusterisyreeni. Minun syreenini piti viime kesänä huilia eikä suvainnut kukkia ollenkaan. Mutta nytpä on taas kukkaloistoa tarjolla!

Nopeaa kesäkuun kasvua

Siirryttiin kesäkuulle ja luonto rehevöityi ihan silmissä. Toukokuun lopussa on saatu sateita aina muutaman päivän välein, joten heinät ja voikukat oikein porhaltavat ylöspäin juuri nyt. Siis jotain pitäisi tehdä, mutta aurinkoisena päivänä on mukava katsella kimalaisia voikukissa. Erähnä päivänä näin kolme kultakuoriaista yhtäaikaa mylläävän arovuokkojen kukissa - ovat ne aika mönkijöitä.

Puiden värimaailmassa ollaan siirrytty pilvikirsikan ja marjatuomipihlajien valkoisesta koristeomenan tummaan lilaan. Maanpinnalla keltainen on nyt päävärinä: voikukat, kultatyräkit ja kevätvuohenjuuret loistavat keltaistaan joka puolelle.
Uusien kasvien istutustoimissa olen päässyt jonkun verran eteenpäin: muutama pallotuija ja liuta pikkukasveja on päässyt uusiin paikkoihin vanhan omenapuun tienoolle. Koillisnurkalle olen siirtänyt nauhuksia ja saniaisia. Urakka jatkuu.