Tänä vuonna aikainen kevät ja lumien sulaminen ovat siivittäneet monien ajatukset kevätsiivoukseen puutarhassa. Kevätsiivous on turhaa - varsinkin liian aikaisin tehtynä. Aina kun haravoit lehtiä, siirrät pikkuötököiltä niiden suojat pois. Kylmyys tulee sitten seuraavana yönä näille ötököille. Maatuvat heinät ja lehdet antavat niille suojaa myös linnuilta. Olethan nähnyt, kuinka viisaat linnut, mm. rastaat, osaavat käännellä ja heitellä lehtiä etsiessään ravintoa, eli juuri niitä pikkuötököitä. Toisen elo on toisen kuolo, mutta itse olen mieltä, että luonnonmukainen todennäköisyys on ihan hyvä tässä asiassa. Toimikoon sitten se minun tontillani.
Tärkeää on minun ennkoida etukäteen epäedullisia sattumuksia, joista on kokemuksiakin kertynyt. En siis siivoa varjoliljan vanhoja versoja pois aikana, jolloin uudet versot alkavat vasta nousta. Syy tähän on se, että jänikset osaavat päättömästi loikkia ihan missä vain. Ne mokomat pystyvät katkaisemaan varjoliljan hennon kasvun törmäilyllään. Siispä jätän vanhat varret seisomaan pitkäksi aikaa. Siinä seisoessaan ne kertomat jäniksille: älä hypi tästä, kierrä.
