Uusi projekti oli pöllipolun rakentelu pensaiden väliin. Nyt ne pöllit ovat paikoillaan.
Siinäpä käpsötellään aika korkealla maasta nähden, mutta kesällä kasvit kurkottavat niin ylös, että pöllit saattavat piiloutua niiden alle.
Syksy riipii juuri nyt viimeisiä lehtiä puista.
Omenapuun lehdet näyttävät putoilevan viimeisinä.
Tässä blogissa eläkeläistonttu tekee muistiinpanoja puutarhastaan ja seuraa puutarhan kasvamista. Tonttu haluaa nyt kannustaa kaikki luopumaan nurmikoista ja kasvattamaan pensaita!
maanantai 21. lokakuuta 2019
keskiviikko 16. lokakuuta 2019
Onko varaa?
Olen lueskellut kirjaa Suomen rakennehistoria (toim. Pertti Haapala) ja siellä Ilkka Nummela muistutti sanasta vara/varat.
Muinainen viljelijä kysyi: "Onko meillä siemeniä varalla?" Jos oli, silloin oli varallisuutta eli tavaraa pahan päivän varalle. Varat saattoivat vyörätä jopa parinkin pellon kylvämiseen. No, siihen tuli verottaja, joka kysyi: "Onko sinulla varaa maksaa verosi?" Jos aitassa oli ylimääräisiä jyviä, niin oli varallisuutta maksaa verot, ehkä jopa varaa ostaa jotain tarpeellista uutta tavaraa. Ja aitta oli varasto. Ja isäntäväki oli varakasta.
Joku tyyppi oli niin viisas, että varasi tarvikkeita sinne pahan päivän varalle. Hän varusti aittansa tarpeellisella tavaralla. Sittemmin yhteiskunnan sotalaitos varusti varusmiehet toimeensa.
Herää kysymys, kuinkas on sitten rikka-sanan kanssa? Tuoko ylenmääräinen rikka rikkautta?
Meillä on myös tapana sanoa "tämän tiedon varassa". Tämä putkahti mieleeni, kun radiosta kuulin jonkun (helsinkiläisen/ruotsinkielisen?) sanova seuraavasti; "voiko poliittiset päätökset tehdä tämän tietopohjan päälle". Vara-sana on liukunut myös moneen muuhun, esim. että sanomme; "tee varaus hotellihuoneesta". Kaikkia hienouksia voit tutkia Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) nettisanakirjasta.

Mukava kasvi, japaninsara
Japaninsara Carex morrowii 'Variegata' on aika kiva kasvi läpi kasvukauden. Se sopii matalaksi reunakasviksi puolivarjoon tai varjoon. Näin syksylläkin se vielä töpsöttää paikallaan ihan kauniisti. Se ei ryntäile minnekään, vaan pysyy tarkasti paikallaan. Hoitoa se ei tarvitse ollenkaan.
Minulla on vain pari tupposta tätä saraa - taidanpa ensi keväänä ostaa lisää. Nämä kasvavat lumipalloheiden alla peittokasveina. Monet muut pienet heinä- ja sarakasvit ovat olleet pettymyksiä, mutta nämä vaan porskuttavat.

Uusi projekti
Uutena projektina aloitin puisen polun rakentelun. Mäntypölliköitä olen säilytellyt ja aion nyt niitä laitella maahan makaamaan lähelle kirsikkapensaita. Vasta ensimmäinen pötkä on paikallaan - ja eikös vaan sade keskeyttänyt touhuni.
Kun homma joskus on valmis, voin sorapolulta lähteä käpsimään puista väylää pitkin kohti nurkkaa, jossa kasvaa muutamia isohkoja kasvejani.

sunnuntai 6. lokakuuta 2019
Syksyn värejä
Tänä syksynä on oikein kivoja syysvärejä puissa. Kelpaa niitä katsella.
Nyt on melkein kaikki syystyöt tehty: puutarhan kalusteet viety varastoon, kukkaruukut tyhennetty, saavit ja sankot putsattu, trimmeri puhdistettu, omenat soseutettu. Mutta vielä on edessä vanhojen liljojen jakamista. Liljat taantuvat kukkimisessaan, kun sipulin vierelle kasvaa uusia tytärsipuleita liikaa. Silloin pitää erotella sipulit toisistaan ja istuttaa ne vaikkapa uusiin paikkoihin. Tänään nostin muutamia sipuleita: mukana oli myös minun vanhin 'Sweet Surrender'-liljani. Se olikin kasvattanut yhteen murikkaan peräti kymmenen sipulin rykelmän.

Kuin kala kuivalla maalla
En nyt ihan lähiaikoina ole haukkonut henkeä kuin kala kuivalla maalla, mutta lähellä tämä tilanne oli, kun hoksasin puskan juurelta hauen purikan.
Joku onneton kalamieskö sen siihen heitti? Voi, voi. Ei kai se itse ole könynnyt tänne mäelle?
En laita siitä kalapullia, vaan taidanpa haudata sen arvokkaasti sen entisen rusakon viereen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)