Tiede Luonto -lehdestä (8/2025) huomasin jutun, jossa esiteltiin mikrometsää. Sen idea on, että pienikin pläntti metsämäistä luontoa toisi eläville olioille mahdollisuuksia elämiseensä. Onpa kiva: arkkitehdit ja rakentajat saavat tottua uuteen asiaan. Me pikkutonttien puutarhurit tiedämmekin jo edut, joita luonnonmukaisuus ja monilajisuus (ilmeisesti toiselta nimeltään siivottomuus ja sotkuisuus) antavat olioille. Etuja ovat mm. pörriäisten, lintujen ja kaikkien muiden olioiden elävyys ja toiminta, siinä sivussa kauneus pensaiden kukkiessa, rehevyys ja vähätöisyys. Siihen päälle mukavat yllätykset, joita toimiva luonto sitten järjestää tarhurin hoksattaviksi.
Artikkelissa pohditaan ihmisen estetiikkaihalua: ”Mikrometsätyyppinen kasvillisuus ei ole samalla tavalla siistiä kuin perinteinen istutettu kaupunkikasvillisuus. Villinä kasvava mikrometsä voi herättää ajatuksen hoitamattomasta pusikosta tai pöheiköstä.” Niinpä. Monien kohdalla opitut, vanhat kuviot tekevät tepposensa ajatteluun. Kaatunut puunrunko herätti ennen ajatuksen rumuudesta, mutta nythän sen pitää panna ihminen ajattelemaan hidasta lahoamista ja sen tuomaa elon monimuotoisuutta sienineen, mikrobeineen ja hyppyhäntäisineen.
Niitä mukavia yllätyksiä ovat mm. pensaassa laulava viitakerttunen, puskan alla menestyvät mustakonnanmarja ja syyläjuuri, komeat karhunputket, makoilevat kultakuoriaiset, reippaat matoset, sienet ja jäkälät, muurahaisten polku ja nouseva muurahaiskeko, harmaapäätikan vierailu kannon kyljessä, pensaista löyvät linnunpesät. Ikäviä yllätyksiä olivat ne kuolleet jäniksenpojat. Semmoista on elo olioiden keskuudessa.
