Filosofinen näkymä puutarhaan päin

Sain juuri luettua kirjan Juhana Torkki, Järkevä onni, stoalainen tie mielenrauhaan, Otava 2025. Samana päivänä oli uutisissa maininta, että viimeisin vuosikymmen oli kuumin maapallon lämpötilojen mittaushistoriassa. Siinä sitten ihmeekseni huomasin, että stoalainen ajattelu passautuu myös ilmastonmuutoksen vastustamiseen aivan hyvin. Juhana Torkki tuo omassa tekstissään monesti esille nykyisen maapallon tilan ja ihmisten ajattelemattomuuden sekä välinpitämättömyyden vaikutukset. Samalla hän tietenkin kirjassaan antaa stoalaisia neuvoja asiaan suhtautumiseksi. Kun aikoinani 1980-luvulla eka kerran luin Marcus Aureliuksen mietelmät (silloiselta suomennetulta nimeltään ”Itsetutkiskeluja”, uusi suomennos nimellä ”Itselleni”), en arvannut, että tämä filosofia olisi niin selvästi sattuva myös tähän elon piiriin. 

Esimerkki Torkin tekstistä sivulta 336: Kohtuullisuuden puute ilmenee kulutuskeskeisessä kulttuurissa, jossa jatkuva kasvu ja materiaalinen vauraus ovat ensisijaisia tavoitteita. Ympäristön kantokykyä rasitetaan jatkuvalla ylikulutuksella, ja ekokriisi johtuu pitkälti siitä, ettei ihmiskunta ole pystynyt asettamaan rajoja omille haluilleen. Elämäntapaa pitäisi yksinkertaistaa ja luonnonvaroja käyttää säästeliäämmin, mutta nykyaikana tällainen nähdään usein menestyksen vastakohtana.

Torkin kirjassa stoalaisuus esittäytyy laajemmin kuin Marcus Aureliuksen tekstissä. Nyt siis teidän senkin. Siispä monimuotoisuutta lisäämään ja lajikatoa vastustamaan käymme nyt puutarhoissamme näin ennenaikaisen kevään kynnyksellä, hop-hop.

Muurahaiset kevään ulkoilupäivää viettämässä

 Aurinko paistaa ja lumet ovat jo sulaneet muurahaiskeon päältä. Siis ulkoilupäivä. Muurahaiskeon päällä näkyi tummina läikkinä muurahaisten riemukkaat ulkoiluryhmät, joissa murkut vieri vieressä ja toistensa päällä könyten viettävät kevätpäivää. Keossa näkyy monttu kyljessä; olisikohan tikka käynyt rovehtimassa.

Toiset tippuivat innoissaan alas toisten niskoilta - ropsis vaan. Jonkinmoista innostusta ilmeni näiden liikkeissä. Sopiihan sitä intoilla, kun nyt tämä ryhmäliikuntapäivä oli 20.3.2026, kun se oli vuonna 2024 huhtikuun  27.päivä.

Mikrometsä - mikä ja miksi?

Tiede Luonto -lehdestä (8/2025) huomasin jutun, jossa esiteltiin mikrometsää. Sen idea on, että pienikin pläntti metsämäistä luontoa toisi eläville olioille mahdollisuuksia elämiseensä. Onpa kiva: arkkitehdit ja rakentajat saavat tottua uuteen asiaan. Me pikkutonttien puutarhurit tiedämmekin jo edut, joita luonnonmukaisuus ja monilajisuus (ilmeisesti toiselta nimeltään siivottomuus ja sotkuisuus) antavat olioille. Etuja ovat mm. pörriäisten, lintujen ja kaikkien muiden olioiden elävyys ja toiminta, siinä sivussa kauneus pensaiden kukkiessa, rehevyys ja vähätöisyys. Siihen päälle mukavat yllätykset, joita toimiva luonto sitten järjestää tarhurin hoksattaviksi.

Artikkelissa pohditaan ihmisen estetiikkaihalua: ”Mikrometsätyyppinen kasvillisuus ei ole samalla tavalla siistiä kuin perinteinen istutettu kaupunkikasvillisuus. Villinä kasvava mikrometsä voi herättää ajatuksen hoitamattomasta pusikosta tai pöheiköstä.” Niinpä. Monien kohdalla opitut, vanhat kuviot tekevät tepposensa ajatteluun. Kaatunut puunrunko herätti ennen ajatuksen rumuudesta, mutta nythän sen pitää panna ihminen ajattelemaan hidasta lahoamista ja sen tuomaa elon monimuotoisuutta sienineen, mikrobeineen ja hyppyhäntäisineen.

Niitä mukavia yllätyksiä ovat mm. pensaassa laulava viitakerttunen, puskan alla menestyvät mustakonnanmarja ja syyläjuuri, komeat karhunputket, makoilevat kultakuoriaiset, reippaat matoset, sienet ja jäkälät, muurahaisten polku ja nouseva muurahaiskeko, harmaapäätikan vierailu kannon kyljessä, pensaista löyvät linnunpesät. Ikäviä yllätyksiä olivat ne kuolleet jäniksenpojat. Semmoista on elo olioiden keskuudessa.

Tammikuun kuva on graafinen

 Kovin graafiselta näyttää tammikuussa otettu yleiskuva pihalle päin.

Lunta on vähän. Olihan tuota pakkastakin kuukauden vaihteessa ihan mojovasti -25 astetta. Ja saihan siinä jotain auringonvaloakin napattua helmikuun puolella valokuuvaan. Sama asetelma näytää sitten ihan toiselta!

Joulun taikaa

 Joulu tulla jolkotti, vaan eipä tullut lunta. Vaikuttaakohan tämä vähälumisuus ensi kesän kasvuun:  jos juuret vahingoittuvat, kun ei ole lumikerrosta suojana? 

Vähillä lumilla kameraan osuvat melko omituiset kuvat, jotka tonttu otti jouluna. 

Japaninsarat ovat melko ikivihreitä - näyttävät paremmilta kuin kesällä!

Luumupuuhun kiipeillyt kärhö on melko dramaattisen näköinen, koskapa lehdet ovat tummuneet, mutta pysyvät kiinni.

Polun reunassa on tarkasteltavaa:  jokunen lahottajasieni pöllin päällä.

 

Katse vähän ylemmäksi niin näkyy vaaleaa: mustilanhortensian kuivuneet kukat pysyvät nekin topakasti kiinni melkein koko talven. 

 

Syyskuun kahvitauot

 

Syyskuun loppu on nyt aurinkoinen. Pilvikirsikka saa väriä lehtiinsä. Vielä olen voinut nauttia päiväkahvit terassilla. Muutama päivä sitten saapui luppakorvainen jänis makoilemaan aurinkoiselle kivelle noin viiden metrin päähän, kun hiljakseen kahvittelin. Sama tyyppi oli aikaisemmin makoilemassa talon seinustalla, kun menin ja häiritsin sitä. Eikä tuo kahvitaukokaan pitkään kestänyt; arka jänis lähti loikkimaan pakoon, kun en jaksanut pysyä paikoillani. Toisena päiväkahvitaukona lennähti suruvaippa kannolle. Sain siitä kuvan, johon piti mahduttaa myös Fasu-tonttu kaikkine veitsineen.

Näin siinä käy

Näin siinä käy, kun antaa pöllien vain lekotella. Raitapölli on saanut asukkaikseen lahottajasieniä oikein roppakaupalla. Kyllä siellä pöllin sisällä käy nyt kuhina! Toiset raitapöllit eivät tähän asti ole moista määrää ilmaisseet.

Myös muualla sienet touhuavat: raitapuun kannossa ja koivupöllillä.

Ritausma-ruusun kanssa käy myös joka kesä niin, että se jaksaa kukkia uudestaan näin syksyllä. Tänä vuonna kukkia tulikin enemmän kuin aikoihin.