Pimeää symboliikkaa - pimeä tunti

 En osallistunut 25.3.2023 järjestettyyn pimeään tuntiin (Earth hour). Sillä piti "viestittää päättäjille, että ihmiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta". En tykkää symboliikasta tässä asiassa: jos teemme vain symbolisia temppuja ilmastokriisin edessä, niin päin helvettiä olemme menossa. Konkreettista pitää tehdä! Eipä täällä olisi kovin monta päättäjää ollut viestiä tulkitsemassakaan.

Minä koetan kasvatella pensaita ja pikkupuita, lisäksi yritän houkutella muita ihmisiä samaan touhuun. Hävitä nurmikkosi - kasvata pensaita!

Talven muuttumista

 Talvemme ovat muuttumassa. Nyt koko helmikuu on ollut hyvin lauhaa. Huomasin lumitöitä tehdessä orapihlaja-aidan oksissa pari kolme kumman näköistä jäämukeloa. Oksaan on jäänyt kiinni jäinen kirkas murikka, päällänsä vain hiukan lunta. Murikka on hiukan sulahtanut alta, ja näin oksa on jäänyt jään sisään pitelemään tuota murikkaa paikoillaan.

Enpä ennen ole moista huomannut tapahtuneen. 

Jotain jännää tapahtuu lumessakin. Vajan katolla oleva lumi on kyllä hiukan luistellut alas päin, mutta sitten on ruvettu tekemään muotoiluja. Apuna muotoilussa on ollut pieni lumieste.

Elämää kihisevä vihreä matto... Anselm Hollo - näkijä

 Näin talvella tontutkin kuuntelevat radiota ja sieltä he kuulevat jänniä asioita. Kuten vanhan kunnon laulun Muksujen esittämänä: "Miten mielelläni, miten mielelläni". Runon on kirjoittanut Anselm Hollo (1934 - 2013). Nykytonttu sitten huomaa, että Anselmi on ollut kaukaa viisas näkijä-tonttu: hän huokailee tässä runossaan vihreän, elävän maton perään. Ihan niin kuin me nykytontut nyt teemme. Anselmi ja Muksut tekivät näin muinaisella 1960-luvulla.

Miten mielelläni, miten mielelläni

puhuisinkaan suuresta ilosta.

Maan ja taivaan mehuista

ja rakkaudesta.

Miten mielelläni, miten mielelläni

liimaisin pyöreän auringon

keskelle taivasta,

keskelle taivasta

levittäisin rehevän ja vihreän maton,

elämää kihisevän vihreän maton. 

Miten mielelläni, miten mielelläni.

Kuvassa mattona ketohanhikkia kukkimassa. Ketohanhikki on vaatimaton luonnonkasvi, joka erottuu hopeanhohtoisilla lehdillään. Se viihtyy monenlaisilla paikoilla, kuivassa tai multavassa maassa, ja kestää hyvin kulutusta eli päältä kävelyä. Se etenee maarönsyillään. Suosikkini.

Heidän kirjojaan

 Tiedoksi vielä, että Juha Hurmeen kirja vuodelta 2022 Tiu tau tilhi  on mukavaa luettavaa.  Ja Kerttu Kotakorven kirja Suomen luonto 2100 : Tutkimusretki tulevaisuuteen (2021) on taas vähemmän mukavaa, mutta toivottavasti rakentavaa.

Kukin omalla tontillaan

 Eilen 1.2.2023 satuinpa katsomaan YLEn 1-kanavan Puoli seitsemän -ohjalmaa. Siellä mainio kirjailija Juha Hurme selitti hienosti luonnon ja metsän laajaa merkitystä kaiken muun selittämisen lisäksi. Hän mm. totesi, että näemme metsän yläpuolisen osan, vaan toinen mokoma merkittävämpää metsää onkin maan alla. Ohjelman lopussa mukaan tuli meteorologi Kerttu Kotakorpi keskustelemaan luontokadosta. Yhdessä he pähkäilivät, että yksittäinen ihminen tekee osansa siellä missä hän on. Kerttu lausahti: "Itse kukin omalla tontillaan".

Mainiosti sanottu!  Tämä lausahdus sopii tavallisille omakotiasukkaille ja myös kerrostaloasukkaille erinomaisesti silloin, kun he miettivät osuuttaan luontokadon estämiseksi. Tee se omalla tontillasi. Minun neuvoni ovat nämä:

- vähennä nurmikkoalaa,

- istuta puuvartisia kasveja muistaen, että pensaat ovat puuvartisia; sinulla on siis kauniita vaihtoehtoja tukuttain,

- älä tee paljon töitä, älä varsinkaan puutarhatöitä; eli älä ryhdy toimenpiteisiin, jos jossain kasvaa pölkkyruoho,

- toimi lahopuutarhan hyväksi, jätä lahoavaa puuta ynnä muuta tontillesi.

Omana esimerkkinäni ovat seuraavat kuvat, jotka kertovat hovijasmikepensaiden (2 kpl) ympäristöstä kameran silmin.

Tässä kuvassa jasmikkeiden edessä näkyvät pikkuinen mänty ja herukkapensas. Ja villisti kasvavaa ruohoa.

Yllä kuvassa on syvyttä niin, että pionien takana on laaja, nouseva kivi, jonka päällä heinä yrittää kasvaa. Kiven takana polku ja vasemmalla erilaisia pensaita.

Tämän kuvan olen varmaankin ottanut juuri monimuotoisuuden takia. Tässähän näkyy vaikka mitä!

Tässä kuvassa ovat nokkosetkin mukana. Nokkoset ovat tärkeitä monelle perhoslajille.

 

Valaistumista talveen ja kaikkeen muuhunkin aikaan

 Yleisesti esitettiin kysymys: miksi olet onnellinen suomalainen? Minä vastasin näin. Olen onnellinen, koska tämä yhteiskunta antoi mahdollisuuden opiskella, tehdä töitä (yhteiskunnalle minun tapauksessani) ja saada palkkaa. Ja nyt olla eläkkeellä. Tätä onnellisuutta lisää nyt se, että olen valaistunut. Kävelin kirjastoon, luin kirjan Astrobiologia - Elämän edellytyksiä etsimässä, jonka Kirsi Lehto on kirjoittanut. Olen valaistunut siitä, että nyt tiedän seuraavaan tosiasian.

Planeettamme ilmasto-ongelmat voivat ratketa vain kasvien ja viherlevien avulla.

On ihmisten asia antaa kasveille tämä mahdollisuus työskennellä planeetan hyväksi.

Annatko sinä, arvoisa lukija, kasveille tämän mahdollisuuden? Vai oletko nurmenkasvattaja omalla tontillasi? Saman kysymyksen voi esittää kerrostaloissa asuville taloyhtiön osakkaille.

Syksyllä

 Syksyllä pitää hiukan tehdä puutarhatöitä. Monille syksyinen haravoiminen on ns. suuri urakka. Minulle se ei ole. Haravoin vain poluilta kuolleet lehdet pois, heittelen ne puskien sekaan. Vot, siinä se. Taisin tänä syksynä toimitella tätä työtä kahtena päivänä, kumpanakin noin tunnin ajan. Tietenkin odotan mahdollisimman pitkään, jotta lehdet irtoilevat ja putoilevat maahan. Idea on se, että poluille ei alkaisi muodostua humusta vaan se humus muodostuisi ihan muualle.

Siinä katsellessa huomaan, että hauska suosikkini varjohiippa onkin semmoinen että kun se kevään aloittajana on kovin aikainen, niin onpa se myös syksyllä yksi viimeisistä topottajista puutarhassa.

Sammaltakin alkaa jo esiintyä polkujen reunapuissa.