Kesä 2019 oli vaihteleva säiltään, mutta yleisesti ajatellen oikein hyvä kesä. Erityisesti ilahdutti se, että omenia ja marjoja tuli yli odotusten. Luonnossa kävi niin, että mustikoita ja puolukoita ei juurikaan saatu kuivuuden takia. Puutarhassa kävi näin: omenapuun kukkimisaikana vaikutti siltä, että omenasato jää olemattomaksi. Kuitenkin elo-syyskuussa yllätyin, kun omenia olikin ihan kerättäväksi asti - ja useana päivänä. Sain pakastaa niitä soseena aivan mahdottoman paljon. Samoin mustaherukkaa tuli kivasti.
Kukkasista ruusut, liljat ja pionit kukkivat aivan hienosti. Ruusujen kohdalla tämä saattoi johtua siitä, että keväällä uskalsin leikata niitä reippaasti. Pionien ja liljojen ikä alkaa nyt olla siinä, että niiden kukkiminen tulee täyteläisemmäksi. Liljoja pitää muistaa jakaa, jotta touhu jatkuu tähän tyyliin.
Projekteja oli muutamia. Niistä tärkeimmät sain tehtyä loppuun. Ruusukolmioon sain siirrettyä viisi vanhaa ruusua ja useita perennoja. Pohjoisnurkkaan sain istutettua useita uusia perennoja, joista odotan varsinkin jättimesiangervoille loistokasta tulevaisuutta. Tuonne nurkkaan ehdin rakentelemaan myös pöllipolun, joka kummasti helpottaa käpsehtimistä sinne päin.
Vanhan omenapuun ympyrä sai sekin aika monta uutta tainta, yhden siirretyn ruusun ja kolme puunrunkopölliä. Tämä ympyräalue jäi pieneltä osalta kesken, kun siinä työn touhussa sain idean sen laajentamisesta. Nyt tämä laajennusosa odottelee uusia suunnitelmia.
Loppukesästä ja syksystä ilmeni muutamia ongelmia: vuorikaunokki ja myskimalva olivat liian innokkaita lisääntymään, ja taisipa myyrätkin olla saman innon pauloissa. Myyrien töille eli multakökkäleille en viitsinyt tehdä mitään (estetiikka ei ole minun alaa), mutta vuorikaunokit revin kaikki pois ja myskimalvoista osan. Keväällä pitää vielä tarkistaa, löytyykö vuorikaunokkia lisää.
Kartta tilanteesta kesällä 2019.
Kylläpä lumet hupenivat, kun pari päivää tuli taivaalta silkkaa vettä. Koristekastikat ovat nousseet jälleen pystyyn - aivan kuin mitään pakkaskäsittelyä ei olisi ollutkaan.
Niiden oljen värinen ryhmä heiluu puutarhassa ja varmasti sattuu silmään.
Myös japaninsarat ovat vielä aivan topakoina. Ne kaksi oleilevat polun varrella lumipalloheiden alla.
Hiukan ankean näköistä nyt on, mutta jotakin näkee selkeämmin kuin kesällä. Niin kuin esimerkiksi kiviä.
Ison kivikon takana kasvavat Brabant-tuijat ovat jo noin kolmemetrisiä. Nämä korkeimmat olen istuttanut 2013. Silloin ne olivat semmoisia 50-senttisiä. Niiden vierellä on nousemassa nuorempi ryhmä tuijia, istutettu 2016.
Ensimmäiset lumet ovat sataneet. Pakkanen on hiukan kopraissut kasveja, huurretta on kertynyt kuivuneisiin versoihin.
Tätä talvista koreutta voi myös ihailla. Alla on koristekastikat huurtuneina.
Uusi projekti oli pöllipolun rakentelu pensaiden väliin. Nyt ne pöllit ovat paikoillaan.
Siinäpä käpsötellään aika korkealla maasta nähden, mutta kesällä kasvit kurkottavat niin ylös, että pöllit saattavat piiloutua niiden alle.
Syksy riipii juuri nyt viimeisiä lehtiä puista.
Omenapuun lehdet näyttävät putoilevan viimeisinä.
Uutena projektina aloitin puisen polun rakentelun. Mäntypölliköitä olen säilytellyt ja aion nyt niitä laitella maahan makaamaan lähelle kirsikkapensaita. Vasta ensimmäinen pötkä on paikallaan - ja eikös vaan sade keskeyttänyt touhuni.
Kun homma joskus on valmis, voin sorapolulta lähteä käpsimään puista väylää pitkin kohti nurkkaa, jossa kasvaa muutamia isohkoja kasvejani.
Tänä syksynä on oikein kivoja syysvärejä puissa. Kelpaa niitä katsella.
Nyt on melkein kaikki syystyöt tehty: puutarhan kalusteet viety varastoon, kukkaruukut tyhennetty, saavit ja sankot putsattu, trimmeri puhdistettu, omenat soseutettu. Mutta vielä on edessä vanhojen liljojen jakamista. Liljat taantuvat kukkimisessaan, kun sipulin vierelle kasvaa uusia tytärsipuleita liikaa. Silloin pitää erotella sipulit toisistaan ja istuttaa ne vaikkapa uusiin paikkoihin. Tänään nostin muutamia sipuleita: mukana oli myös minun vanhin 'Sweet Surrender'-liljani. Se olikin kasvattanut yhteen murikkaan peräti kymmenen sipulin rykelmän.
En nyt ihan lähiaikoina ole haukkonut henkeä kuin kala kuivalla maalla, mutta lähellä tämä tilanne oli, kun hoksasin puskan juurelta hauen purikan.
Joku onneton kalamieskö sen siihen heitti? Voi, voi. Ei kai se itse ole könynnyt tänne mäelle?
En laita siitä kalapullia, vaan taidanpa haudata sen arvokkaasti sen entisen rusakon viereen.
