Viehättävä varjokasvi, varjohiippa

Nyt, marraskuun loppupuolella, voi vielä käpsehtiä puutarhassa katselemassa "riisuuntunutta tarhaa". Silmä osuu lehtipollukkaan, joka puolipallona pitelee lehdistään sinnikkäästi kiinni vielä nyt, kun muut ovat jo päästäneet irti.

Tarhavarjohiipan kasvusto se siinä torottaa pystyssä  -  mutta eihän se yllä kuin 30 senttimetrin vaatimattomaan korkeuteen.

Tarhavarjohiippa on hyvä, kaunis varjokasvi. Alkuperäiset taimet ovat kohtuullisesti suurentuneet, eivät ryntäilleet minnekään. Punertavat kukkaset ilmestyvät lehtien lomaan alkukesästä, toukokuun puolella. Minulla on ilmeisesti tarhavarjohiippa Epimedium x rubrum. Hyvä selostus tarhavarjohiipasta ja sen sukulaisista on Kotipuutarha-lehdessä  11/17.

Tässä kuvassa tarhavarjohiippani topsottaa kukkimassa rusotuomen alla. Tämä kuvan kasvusto on kolmesta taimesta ja ollut istuttamisen jälkeen kaksi vuotta paikallaan (kuva on vuodelta 2017.) Ei siis mikään ison-iso.

Viimeinen kivityö?

Tuskinpa vain viimeinen kivityö oli tämän päivän tekonen. Lähellä terassia on pieni rinne, johon olin joskus istuttanut krookuksia ja helmililjoja. Hoitamattomana tämän pikkualan kukat näyttivät taantuvan. Sain idean, että noukin siitä pois pikkukukkien  sipulit ja laitan tilalle kivikon, jota ei tarvitse hoidella.

Myllätessäni maata huomasin, että  - tosiaan -  juolavehnä siinä mellasti oikein reippaasti. Kokeiltuani kivien asettelua pari kertaa päädyin tekemään tämän uudistuksen ns. oikealla tavalla: siis laittamalla reunoille ja pohjalle juurimattoa ja kivet vasta tämän juurimaton päälle.

Hiukan hiekkaa maton päälle; se auttaa kivien asettelussa. Valmista tuli. Ja jäi vielä pikkukiviä tähteeksikin.

Nyt kun näiden kivien välissä on hiukan hiekkaa, pudottelen sinne pieniä mehitähtiä. Niitä löytyy aivan vierestä, ison kiven päältä  (yläkuvassa vasemmalla).

Rautaa kehiin

Leppoisan syksyn aikana passaa tehdä töitä, jotka vievät ajatukset ensi kesään. Olisiko yksi semmoinen kärhötukien laittaminen? Minulla oli kaksi betoniraudoista tehtyä kärhötukea odottamassa pääsyä oikeille paikoilleen. Nyt sain pystytettyä ne sellaisille paikoille, joissa ne ovat jo istutettujen kärhöjen tukena.

Tähän kasvavat kärhöt Etoile Violetta ja Entel. Samanlainen seisoo kärhön Madame Julia Correvonin vieressä. Matamille passanne minun hommata joku kaveriksi ensi keväänä.
Arvelin ennen tähän työhön rupeamista, että varmaankin särjen tuusan nuuskaksi tuon Etoile Violettan versot siinä työn tuoksinassa. Siinähän piti poistaa vanha, vaappuva puutuki, jonka ympärillä versot ovat sotkuksissa, ja saada viime kesän kasvusto lumpsahtamaan uuteen tukeen. No, homma sujui kivuttomasti; sain nostettua kasvuston melko kokonaisena tukineen päivineen nojaamaan uuteen ristikkotukeen. Rautaristikossa on kaksi ristikkoseinämää pystyssä, seinämät ovat 90-asteen kulmassa toisiinsa nähden.

Sinivioletti Etoile Violetta ja vaalea  Entel.

Madame Julia Correvon, joka minulla ei ole vetristynyt kovin häävisti.

Iso työ

Onpa ollut myyryläisellä iso työ tehdä näitä kekojaan.

Olisiko maa ollut tuossa kohdassa hankalaa, kun on pitänyt tehdä kolme kekoa ihan vierekkäin? Olen antanut myyrien elää elämäänsä, varsinkin kun en tiedä kumpi on asialla, peltomyyrä vaiko kontiainen. Itse asiassa olen vain lapiolla ottanut esille ilmestyneet mullat kottikärryyn, kiittänyt ja vienyt ne kukkapenkkiin.

Syksyn puuhia

Näin myöhäsyksyllä on hyvä aika kaivella liljojen ja narsissien sipuleita ylös, jotta niitä voisi hieman jakaa. Narsissien aika olisi varmaankin hieman aikaisempikin, mutta passannee se tämäkin. Minä nostelin muutamia liljoja sen takia, että niitä alkoi jäädä kasvavien pensaiden katveeseen. Siellä on hankala paikka kasvaa varsinkin pitkille liljoille. Ja olihan ne sipulit tehneet sivusipuleita ihan useita. Pallolaukkojen jakaminen taisi olla ihan aiheellista, koskapa niiden koko alkoi pienetä. Niillekin oli pikkusipuleita ilmestynyt viereen.
Sitten kun laitoin liljojen sipuleita uuteen paikkaan, tulin "vahingossa" nostaneeksi muutamia narsissien tuplokkaita.

Niitä piti sitten ruveta jakamaan. Liekö nuo viime kesänä kukkineet ollenkaan?
Katselu on aivan hyvää syystoimintaa. Nukkeruusu kertoo olemuksellaan, että pitänee sitä ensi kevään hieman leikata; vanhat reunaversot pois. Mutta nyt pienet, oranssiset kiulukat punoittavat siellä täällä (eivät edes näy kuvassa!). Keltainen osa on uudempaa versokasvustoa kuin reunojen kaatuneet versot.

Toinenkin ruusu, Morden Centennial, on tekaissut muutaman kiulukan. Ne ovatkin kivan värisiä.

Syksyn viimeruusu ja monumentti

Kivenväännön lomassa tässä pieni bloggaus. Kauniina ja lämpimänä syyspäivänä koettavat viimeiset ruusutkin kukoistaa. Niistä kaunein on pieni Rosa `de Montarville`.

Mutta ehkä se ei olekaan viimeinen, vaan se viimeinen saattaa ollakin `Ritausma`.
Lämmin syksy saa muutamat kukkimaan uudelleen. Yksi näistä on kamtsatkanmaksaruoho.

Tuli huitaistua pieni monumentti jalustalleen.

Vanha kirveen teräosa siinä töksöttää kannon päässä. Tämmöistä vanhaa kamaa löytyi varaston nurkista; siispä kannan niitä "historiallisia" poria, sahoja, höyliä ja vesureita, yms. Sorsakosken syyskirpputorille Seuralaan lauantaina 27.10. 2018. Mutta kirveestä en luovu.

Pikkusipuleita uusiin paikkoihin

Tänään laitoin pikkusipuleita maahan. Ensin muokkausta ja kalkkia, sitten kastelu, sitten istutus. Ja sitten kastelu. Näin se menee, kun on kyseessä uusi istutusalue: minulla se oli uusi kivikkoympyrä vanhan omenapuun tienoolla.

Istutin sahrameita, kainolaukkoja ja pallolaukkoja kivien väleihin, hyvin pienille aloille. Tässä työssä putkahti esille yksi isohko ja muutamia keskikokoisia kiviä sekä viisi vanhaa naulaa. Nauloista yksi oli pitkä, ns. "tehtaan naula" eli neliskanttinen. Voi juku!