Pionien kukkiessa tapahtuu myös semmoista, että kultakuoriainen löytäikse ruokailupaikalle. Yksi kuoriainen oli mussuttelemassa Lian Tai -pionilla, kun satuin kulkemaan ohitse.
Olikohan ruokailu ramasevaa, kun se siitä pörräsi viereiselle pionille, jonka nimi on Krinkled White (ryppyreuna valkoinen). Siinä sen ruokailutoiminta näytti kovin verkkaiselle ja nukahtaminen taisi lopulta voittaa. Kultakuoriainen kössähti terälehden mutkaan nukkumaan.
Tämä kesä näyttää olevan runsaan kasvun ja kukkimisen kesä. Ehkä sateiden jatkuva lorotus on antanut pontta kasvien rakentelutyömaille; on kehkeytynyt pituutta ja paljon kukkasia. Muutamia kukkaisrönsyilijöitä voin mainita: seppelvarpu, pionit, niittyängelmä, ruusut Ilo ja Sointu sekä tietysti vuohenputki.
Niittyängelmät ovat venyneet noin 170 sentin pituuteen ja pulleisiin kukintoihin.
Pihani kulmalla heiluu pari hujoppia: yli kaksimetriset jättimesiangervot (Filipendula kamtschatica). Ne ovat siellä ihan sitä varten, että ohikulkijat huomaisivat ne - että semmoisiakin on olemassa ja menestyvät meilläkin päin. Mutta eipä taida monellakaan olla silmiä semmoiseen. No, ei se mitään - omathan on asiansa heillä; varpaisiin katselu ja muu semmoinen.
Nämä hujopit kukkivat nyt. Ne tekevät samanoloisen kukinnon kuin normi-niittymesiangervomme, mutta julmasti isomman - ja korkeammalle. Kuvassa kukinto ei ole varttunut kokonaiseksi. Kuva piti ottaa, kun oli luvassa kovan sateen odotus muutaman päivän päästä. Kuinkahan nuo pysyvät pystyssä sateessa?
PS. Hyvin pysyivät pystyssä.
Yksi tontuistani, vanhastaan Tötterö-Tomppana tituloitu tonttu saa nyt uuden nimen. Syynä on se, että minua on sivistetty asiassa, joka liittyy Suomen arvokkaaseen metalliteollisuuden historiaan. Tomppahan kävi kesäkuussa seisomassa näyttelyssä, jossa kävijät huomauttivat tötterön olemuksesta hyvin asiantuntevasti, että "tuohan on tuuran terä, ihan selevästi. Ja tehty varmaan virapelityönä tehtaalla." Siispä tämä tonttu on nyt nimeltään Tuura-Tomppa.
Silloin aikoinaan, joskus ennen 2000-lukua, Sorsakosken tehtaalla tehtiin jos minkäkinlaisia virapelitöitä. Eli joku pikku metalliesine tekaistiin työajalla tai työajan jälkeen ihan niinku omiin tarkoituksiin. Kun tuuran terä oli valmis, olikin hyvä tähteä pilkille Sorsavedelle.
Pionit ovat monille suuria suosikkeja - ihmisille ja ötököille. Ovathan ne vaivattomia, kauniita, värikkäitä, melko isoja ja pensasmaisia tilansa täyttäjiä.
Yllä White Wings -lajike vasta auenneena. Ja alla ängelmien kanssa nouseva Sorbet. Näistä valkoinen on hyönteisten suosioissa, koska sen heteille ja emille niillä on helppo pääsy terälehtien vähyyden ansiosta.
Tämmöisestä pallukasta pompsahtaa kohtapuoleen kukkaisterttu isolle karhunputkelle.
Sama pompsu seuraavana päivänä:
Toinen lähistöllä seisoksiva karhunputki on hieman jäljessä, mutta uhkea pompsu on silläkin tulossa (alla).
Karhunputket ovat melko pitkiä, komeita olioita, joiden kukissa käy hirmuinen kärpästen kuhina kunhan kukat valmistuvat. Minun karhunputkeni ovat sukua sille yhdelle "metsän enkelille" (Angelica sylvestris), joka seisoi orpona hieman rajan tuolla puolen vuonna 2013. Annoin sille luvan toimittaa jälkeläisiä minun puolelle. Ja hyvinpä on toimitellut: nyt näitä jälkeläisiä on siellä sun täällä pitkin pihaa. Kohta on ruvettava hillitsemään tätä sukukuntaa.
Pientä mutta tärkeää: ketohanhikki kukkii keltaisin kukkasin maanrajassa. Ketohanhikilla on hopeanhohtoiset lehdet, joiden lomasta se tyrkyttää uusia rönsyvarsia menemään maailmassa eteen päin.
Kesäkuun loppu ja kukkiminen hyvässä vauhdissa.
Yllä kuvassa liuskavaleangervon kukkaterttu pönäkkänä. Se nousee suurten lehtien yläpuolelle.
Ruusu Ilo on suuri pensas, jossa on runsaasti kukkia. Tämä ruusu on kertakukkiva ja tekee haipakasti juuriversoja.
Minulla on kaksi kaunotarta: Kempeleen ja Linnanmäen Kaunottaret.
Niistä ensinnä ehti kukkimaan Linnanmäen Kaunotar valkoisin kukin.
Juhannuksen kunniaksi torvet puhaltavat töttöröötä. Torvina ovat kuitenkin päivänliljat.
Tomerasti nousi myös liuskavaleangervon kukinto juuri juhannukseksi.
Samaan aikaan toisaalla - syreenit kukkivat ja heisiangervo 'Amber Jubilee' loistelee omassa oranssiin viittaavassa värissään.
Laitoin muutama vuosi sitten uusia keltajapaninangervoja kasvamaan sopivasti näkösälle. Nyt kun ne ovat vielä ns. nuorisoasteella, on niiden alkukesän väri hyvin railakan keltainen. Siitä ne muutamassa vuodessa ylenevät niin, ettei kuvassa näkyvät rikkaruohot paljonkaan niille mitään mahda. Kukkaiset ovat sitten vaaleanpunaiset.
Alkukesä nostaa muutamia kasviryhmiä topakasti ylöspäin. Pronssin ruskeana nousevat liuskavaleangervon lehdet omassa ryhmässään. Harvoin tämä kukkii, mutta nyt näyttää ainakin yksi terttu olevan tekeillä.
Varjohiippaa on myös omassa ryhmässään. Varjohiipalla on ruskean punaista lehtensä reunassa. Nyt kun kukkiminen on jo takana, ryhmä näyttää oikein topakalta tyynyltä mullan päällä. Kuvat on otettu niin, että kuvaaja on seisonut kuvattavan edessä.
Pitkähkön tuumailun jälkeen - noin 16 vuotta - ilmaisen sen totuuden, että minulla on hallussani läpipuu. Läpipuu kuuluu taikaesineisiin ja siis tonttujen tietämyspiiriin. Semmoisista asioista ei voi hölistä ihan noin vaan ilman harkintaa.
Tämän minun läpipuuni tarina alkaa Iitin Kausalasta. Siellä asuessani käyskelin koiran kanssa pikkutiellä. Silmäni osui puunkarahkaan ojanpenkalla: siinähän on läpipuu, vieläpä sopivan kokoisena kalikkana. Otin sen tietenkin völjyyni, ja niin se on kulkeutunut mukanani tähän asti. Paikka, josta sen löysin, oli risukkoisen tontin kohdalla. Ehkä joskus joku metsuri oli kaatanut puita, huomannut yhteenkasvaneet oksat ja sahannut ne pois pöllistä. Ja sitten hän oli heittänyt kalikan ojan penkalle. Voi voi, vähänpä hän ymmärsi!
Läpipuun kanssa voi tehdä taikoja. Kun taikaneste (viina, maito...) lorutetaan kolmesti silmän läpi astiasta toiseen, on taikajuoma valmis. Vai onko? Tontut voisivat tietää, että tarvitaan myös taikasanoja. Netistä löytyy kuva Vehkaperän kylän Serafina Vehkamäen toimista, kun hän noituu maidosta lääkettä umpitautiin.
Tältä näyttää hanki aamulla, kun se edellisenä päivänä on sulahtanut ja seuraavana yönä pakastunut. Kuplullaan on. Menivätkö verbit oikein?
