maanantai 12. joulukuuta 2016

Miksi näin valkoselkätikat pihallani viime keväänä?

Miksi näin valkoselkätikat pihallani viime keväänä? Kerroin havannoistani blogissa 27.4.2016. Tämä kysymys nousi mieleeni, kun olin lukenut Ilkka Hanskin oivallisen kirjan  Tutkimusmatkoja saarille - Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa, Gaudeamus 2016.  
Vastaus kyksymykseen lienee se, että tikkaraukat joutuivat tyytymään minun pihani kannoista löytyviin toukkiin, kun ei niitä löydy ns. luonnonmetsistämme. Metsien hoito on Suomessa muuttanut laajat metsäalueet yksipuolisiksi ympäristöiksi, joista ötököitä ei hevillä löydy. Nykyään kannotkin viedään hakkuuaukioilta pois. Saavat siinä tikat etsiä eväänsä vilkkaan tien vieressä sijaitsevasta puutarhasta, johon puutarhuri on laiskuuttaan jättänyt kannot maatumaan.
Ilkka Hanski, akateemikko, biologi ja ekologi, kertoo kirjassaan tutkijan kokemuksella siitä moninaisuudesta, jolla evoluutio luontoamme värkkäilee. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä. Tältä kantilta kirja oli aika karmeaa luettavaa.
Jäänkin miettimään, oliko se tikkahavainto iloinen asia vaiko erityisen huolestuttava. No, olihan kuitenkin hyvä, etten tilannut kannonjyrsijää tekemään selvää noista kantokökkylöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti