Matoset - kaverimme luonnossa

Puutarhan parhaita apulaisia ovat matoset eli lierot. Tässä muutamia kuvia lierojen touhuista. Madot ovat aktiivisina kesäisen yön aikana, jolloin ne saattavat kurkkia koloistaan maan pinnalle. Kolon lähistöltä ne etsivät kasviainesta vetääkseen sen kolon sisälle. Tällaisista ulospyrkimyksistä jää meidän havaittaviksi pieniä multakökkäreitä,

kääröllä olevia syksyn lehtiä 

ja

tupsuina tököttäviä havunneulasia.
Mato vetää eväänsä omaan koloonsa ja jättää ne kolon suulle maatumaan. Mikrobit pehmentävät ainesta, ja vasta sitten matonen tulee ruokailemaan kolonsa suulle, siis alta päin, kotopuolesta.

Yllä kuvassa oma otokseni matomaailmasta. Isoin lienee kasteliero ja pienet ovat ehkä peltolieroja. Normaalisessa kasvimaassa varmin tapa löytää liero on tonkaista vuohenputki juurineen ylös; juuristosta löytyy varmasti liero tai pari. Eli tavallisesti lierot syövät hajoavaa kasviainesta siellä mullan alla eivätkä hömpöile maan pinnalle, jossa linnut ja muut syöjät ovat vaarana. Havunneulasia mato syö vain nälkäänsä, kun muuta syötävää ei ole oman kolon läheisyydessä.
Kuvan madoista oli yksi kovin pelokas ja se löysi pelastuksekseen kannon halkeaman, johon se tuossa kuvassa on jo pistänyt päänsä. Siinä kun kuvailin näitä örmyjä, huomasin että tämä liero  ihan tosissaan pakeni sinne rakoon. Yritin vetää sitä pois, mutta eihän se enää onnistunut vahingoittamatta sitä. Lopuksi saatoin vain katsella, kuinka se hävisi halkeamaan ja jätti peräänsä suolesta kolme kakkapistettä,

ilmeisesti sanoen terveisinä minulle: "Siin on sinulle, kun nostelet meitä kannon päälle valokuvamalleiksi, pyh!"