Kolmen kopla

Kolme kaverusta tuli kotiin eilen. Tässä koplassa onkin kaiken tekijöitä:  Sepän sälli, Lukko-Ukko ja Juokki Juopura.

Sepän sälli kantaa kontissaan sepän takomia nauloja.(Lisäys: Eivät ne naulat ole "sepän takomia". Sain kuulla, että kyläläiset ovat aikoinaan käyttäneet Hackmanin tehtaalla tehtyjä "paikallisia" nauloja, jotka olivat malliltaan näitä nelikanttisia ja kooltaa mitä moninaisimpia. Että niitä nauloja.)

Lukko-Ukko esittelee vanhan pienen lukon raamia.

Juokki Juopura muistelee varmaankin entistä harrastustaan.

Lumessa

Lunta välillä aina satelee, mutta kinokset näyttävät toisinaan hupenevan. Tänään olen jo kolmannen kerran tänä talvena lapioinut lunta ruusujen päälle, jotta ne pärjäisivät palelluttamatta juuriaan.
Tässä lumisessa maisemassa huomaan, että pikkuinen mänty on kasvanut aika hyvin. Mänty oli itse valinnut kasvupaikakseen ison kiven.

Paikka oli niin varjoinen, että mänty kenotti kivellä melkein 45 asteen kulmassa kohti valoa. Vuonna 2012 oli melkein ensimmäinen puutarhatyö vängätä tämä mänty suoraksi naruilla ja tapeilla. Nyt viiden kesän jälkeen puu on saanut pituutta kaksinkertaisesti tuosta alkutilanteesta. Ihan tarkkaan en tiedä, minne sen juuri kiemurtelee kiveltä. Toivottavasti tälläkin puulla on paalujuuri, joka luikertelee suoraan alas. Olen sen juurialueelle laittanut muutamia sipulikukkia, lähellä kasvaa virpiangervo ja viime kesänä laitoin mantsuriankärhön, jonka olisi tarkoitus kiivetä mäntyyn. Suunnitelmani on katkaista männyn latva, jotta kasvu pysähtyisi ja tuuheutuisi. Oksien vuosikasvuja olen jo aikaisempina kesinä leikannut.
Talven hauskuuksiin kuuluu katsella puluja, jotka parvena lentelevät kattojen yllä. Joulun aikaan "iltalento" oli siinä klo 13, nyt se on klo 14. Kesällä pulut lentelevät klo 17 - 18 aikoihin, aina vähän ennen auringon laskua. Ihmeen hyviä lentelijöitä ne ovat; tekevät huimia kaarroksia, lentävät kahdeksikkoa eivätkä koskaan törmää toisiinsa, vaikka asetelmat menevät jatkuvasti sekaisin.

Lisäsuunnitelmaa pukkaa

Tonttumaisesti hissun kissun olen valmistamassa esitelmää pensasruusuista. Siinäpä tupsahti eteeni uusia oivalluksia mm. suomalaisista pensasruusuista. Heräsi himo saadaa niitä itselleni. Semmoista se on  -  ei pitäisi lukea yhtään mitään.
Erityisesti pöksähti tajuntaan ruusu 'Linnanmäen Kaunotar'. Se on suureksi kasvava

        
tarhapimpinellaruusu, kasvaa peräti 2 - 3 metriseksi, leveyttä tulee 3 m. Se menestyy vielä vyöhykkeellä VI  auringossa ja puolivarjossa. Se kukkii runsaasti kesäkuussa edelliskesän versoilla. Kukka on aluksi vaalean keltainen, vanhetessaan valkoinen.  
Näistä tarhapimpinellaruusuista asiantuntiajat mainitsevat mm. näin: "...leikataan niin vähän kuin mahdollista, vain vaurioituneet osat poistetaan. Jos leikataan, niin leikataan heti kukinnan jälkeen heinäkuun alussa."   Olisi kiva kasvatella tämmöistä vähän vaivaa tuottavaa pensasta tuossa lounaiskulmassa, jossa nyt on iso, tyhjä ala auringossa. Tietysti minun pitäisi kokeilla uudelleen myös savolaista alkuperää olevaa 'Kerisaloa'.
             
Itälaidan keskelle (edellisessä suunnittelussa mainittujen syyshortensioiden tilalle) voisin ajatella myös ruusuja 'George Will' ja 'William Buffin', punaisia kanadalaisia. (Myöh.huom: ei toteutunut v. 2017.)

                        
Nurkkia katsellessa tulee uusia ajatuksia mieleen. Läheltä raitaa voisin siirtää lumipalloheiden pois ja laittaa tilalle pari tuijaa. Lumipalloheisi matkustaisi jonnekin aurinkoisempaan paikkaan. 
Myös pihlajan ja hovijasmikkeen välialue kutsuu ihan selvästi uutta pensasta kasvamaan siihen aurinkoon; hyvä paikka matalahkolle ruusulle. Katselusuunta olisi juuri etelästä käsin kohti ruusua. (Myöh.huom; tähän istutettu ruusu 'John Cabot'.)

Suunnitelmia kesälle 2017

Pakkanen paukkuu nurkissa; onpa hyvä aika suunnitella uusia kasveja puutarhaan.
Pioneja olen ajatellut lisääväni ja olenkin löytänyt mielestäni hyvän paikan viidelle pionille. Paikka on vajan ja pihaterassin väliin jäävä nykyinen nurmikkoalue, johon aurinko paistaa. Pionit tarvitsevat paljon aurinkoa. Pitää muistaa nostaa pionit kasvamaan kummulle.
Myös pari kaunista kärhöä halajaisin saada. Niillekin pitää varata aurinkoiset paikat. Jos raivaisin isotuomipihlajan eteläpuolelta paikan yhdelle kärhölle ja siitä läheltä pihaterassin länsipuolelta nurmikolta toiselle, niin olisinpa aikamoinen tonttu-tomera. Kärhöt tarvitsevat juurilleen hyvän maan ja aluksi kastelua, ne vievät tehokkaasti ravinteet muilta kasveilta omiin tarpeisiinsa. Nämä kaksi paikkaa voisivat olla siinä mielessä hyviä, että näille paikoille voisi pystyttää kasvutuet - ne eivät olisi kenenkään tiellä. Pihaterassilla istujalla olisi erittäin hyvä näkyvyys kukkiviin kärhöihin.
Kärhöjä olisi kiva saada myös vajan ja liiterin länsipäätyihin kiipeilemään.
Sinikuusamaa olen harkinnut pitkään. Se pärjäisi sekä valossa että varjossa. Pari paikkaa olisi tiedossa: aivan "portin pielessä" eli nykyisellä leveällä autopaikalla on yksi ja talon pohjoisseinän takana varjossa on toinen. Autopaikasta, joka on hyvin aurinkoinen, voi hyvin ottaa pinta-alaa kasveille ja samalla rajoittaa näkyvyyttä pihalle päin. Siinä vain pitää olla varovainen lapion kanssa; jotkut vesiputket kulkevat siellä päin. Mutta eipä kai siinä juurille ihan niin syvää monttua tarvitse kaivaa. Sinikuusaman vaihtoehtona voisi olla syyshortensia, joka syksyisin ilahduttaisi ohikulkijoita.
Pohjoislaidan varjopaikka on sinänsä yksi ongelma, ja sen ratkaisuksi pari sinikuusamaa voisi olla hyvä sana. Tosin täälläkin saattavat sadevesiputket ja salaojaputket olla haittana. Mutta jos laittaisin sinikuusamat aivan tontin reunalle (sieltä olisi aika pitkä matka vesiputkiin) ja siihen keskemmälle laittaisin nauhuksia ja kuunliljoja, olisiko ongelma kierretty? /Myöh.huom; sinikuusamat on, perennoista vain valkotäpläimikkää).
Vielä on ajatuksissa saada jotain rajaavaa pensasta liiterin nurkalla kasvavan männyn alle. Siihen voisi kolmioon istuttaa vaikkapa viisi hansaruusua. Männyn juurien ja kivikkoisen pohjan takia pitänee kärrätä siihen paljon uutta multaa ja tehdä kivireunukset.  (Myöh.huom; multaa kärrätty vähän ja siihen istutettu 2 tornionlaaksonruusua.)
Pari hansaruusua pitäisi istuttaa pohjoisreunalle siihen paikkaan, johon istutin viime vuonna kuolleen Kerisalo-ruusun. Täyspunaiset ruusunkukat loistaisivat siitä kauas.(Myöh.huom; tähän tuli ruusu 'Monte Cassino', punainen.)
Sisäänkäynnin pohjoispuolelle, nykyiselle nurmikolle, haaveilen laittavani kaksi syyshortensiaa ja yhden ruusun niiden taakse. (Myöh. huom; tähän tuli kaksi ruusua ja kaksi syyshortensiaa.)
Itäreunan keskellä kannokossa kasvaa nyt pari pajupuskaa. Voisinko raivata kaikki pajun juuret pois kantojen seasta ja laittaa tähän kohtaan pari syyshortensiaa? Erottaakohan tonttu hortensian verson pajun versosta tulevaisuudessa? (Ei toteutunut v. 2017.)

Perennoja pitää jakaa. Erityisesti valkotäpläimikkää pitää jakaa varjoon, kurjenpolvea sekä patjarikkoa aurinkoon. Tunturipoimulehden alut pitää laittaa semmoisiin paikkoihin, joissa tarvitaan matalaa kasvia. Jotain siirtoa tai jakamista pitää harkita myskimalvalle, elokuun asterille, syyskaunosilmälle ja vaaleanpunaiselle värimintulle.

Karttapuuhia

Tässä talvisina päivinä olen piirrellyt taas karttoja. Vihdoinkin olen itseni kanssa samaa mieltä tontin reunalinjoista. Aikaisemmin tämä oli hiukan epämääräistä, eli kysymys kuului: mikä näistä reunoista sitten on vinkkelissä? No, se itäreuna on vinkkelissä. Muut eivät ole.

Uusimpaan karttaani olen merkinnyt puut ja pensaat sen mukaan, miten sain niitä viime kesänä istutettua. Kivet ja kannot, polut ja reunukset olen myös merkinnyt. Nyt tämä karttapohja palvelee uusien suunnitelmien piirtelyssä.

Pyrstötiaisten pikavisiitti

Tänään keskipäivän aikaan satuin näkemään pyrstötiaisia ruokintapaikallani. Niitä oli pikkuinen parvi ja seassa oli myös talitiaisia. Söpö lintu on pyrstötiainen. Ne pitivät pienen pientä ääntä, semmoista titinää. Vierailu oli hyvin nopea, ne karkasivat pian naapurin puolelle. Toivottavasti tulevat pian uudelleen. En ole nähnyt pyrstötiaista ennen.
Jänis näkyy syövän kiiminginangervon versot. Minulla on kaksi puskaa tätä kiiminginangervoa, ja toinen on nyt syöty. Näin siitäkin huolimatta, että yritin lumella peitellä näitä angervojani, kun huomasin jäniksen käyneen lyhentämässä versoja. Nyt näkyvät kelpaavan koivu- ja rinneangervotkin. Jokunen vuosi sitten jänis söi loistoangervon versot. Nyt ne ovat lumen alla nuupuksissa niin, ettei jänis osaa niitä syödä.

Miksi näin valkoselkätikat pihallani viime keväänä?

Miksi näin valkoselkätikat pihallani viime keväänä? Kerroin havannoistani blogissa 27.4.2016. Tämä kysymys nousi mieleeni, kun olin lukenut Ilkka Hanskin oivallisen kirjan  Tutkimusmatkoja saarille - Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa, Gaudeamus 2016.  
Vastaus kyksymykseen lienee se, että tikkaraukat joutuivat tyytymään minun pihani kannoista löytyviin toukkiin, kun ei niitä löydy ns. luonnonmetsistämme. Metsien hoito on Suomessa muuttanut laajat metsäalueet yksipuolisiksi ympäristöiksi, joista ötököitä ei hevillä löydy. Nykyään kannotkin viedään hakkuuaukioilta pois. Saavat siinä tikat etsiä eväänsä vilkkaan tien vieressä sijaitsevasta puutarhasta, johon puutarhuri on laiskuuttaan jättänyt kannot maatumaan.
Ilkka Hanski, akateemikko, biologi ja ekologi, kertoo kirjassaan tutkijan kokemuksella siitä moninaisuudesta, jolla evoluutio luontoamme värkkäilee. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä. Tältä kantilta kirja oli aika karmeaa luettavaa.
Jäänkin miettimään, oliko se tikkahavainto iloinen asia vaiko erityisen huolestuttava. No, olihan kuitenkin hyvä, etten tilannut kannonjyrsijää tekemään selvää noista kantokökkylöistä.