Seuraavan kerran puutarha-asioista kiinnostuneet "kerholaiset" - "kerholainen" tarkoittaa ketä vaan joukkoon putkahtavaa henkilöä - tutustuvat pensaisiin ja niiden monipuoliseen käyttöön pihoilla. Kokoonnumme maanantaina 20.5. klo 18 Seuralassa.
Pensaita on nykyään tarjolla vaikka mikälaisia. Olisiko meillä tarvetta tausta-, aita- vaiko reunapensaasta? Vielä on monia muitakin tarpehia tai tarkoituksia pensaille.
Tässä kuvassa laikkukirjokanukka toimii "tilanjakajana". On sillä yksi toinenkin tarkoitus, mutta sen minä kerron siellä kerhossa maanantaina.
Ps: Kerroin, että tämmöinen pensas voi toimia värin antajana puutarhassa. Erityisesti tämä laikkukirjokanukka antaa valkoista säväystä kesäiseen ilmeeseen, koska sen lehdissä on paljon valkoista. Muita värikkäitä ovat esim. purppuraheisiangervot, keltajapaninangervot ja hopeapensas.
Tässä blogissa eläkeläistonttu tekee muistiinpanoja puutarhastaan ja seuraa puutarhan kasvamista. Tonttu haluaa nyt kannustaa kaikki luopumaan nurmikoista ja kasvattamaan pensaita!
keskiviikko 8. toukokuuta 2019
sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Puutarhakerhossa tulevat pionit ja maanpeitekasvit ma 6.5.
Seuraava kerta puutarhakerhossa on ma 6.5. klo 18 Seuralassa. Silloin otamme kasveista esille kauniit pionit ja kivat maanpeitekasvit.
Pionit ovat helppohoitoisia ja pitkäikäisiä kaunokaisia. Kaupassa valinnan vaikeus saattaa yllättää. Parempi olisikin ennen kauppaan menemistä päättää pari esteettistä perusasiaa: 1) mitkä ovat mielestäni kauniita värejä ja 2) haluanko pallon vaiko kukan. Nämä kun on päätettyinä, niin pionihomma alkaa hoitumaan. Tässä alla yhtenä esimerkkinä
"kukkamuotoisesta" pionista Wladislava hempeissä väreissään.
Maanpeitekasveissa on sekä aurinkoisen että varjoisen paikan kasveja. Joukosta löytyy myös näyttäviä tai vaatimattomia kasvajia. Tässä esimerkiksi
valkotäpläimikkä, joka on varjoisan paikan menestyjä ja aikainen kukkija.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019
tiistai 2. huhtikuuta 2019
Puutarhakerho jatkaa Seuralassa 15.4.
Seuraavan kerran olemme koolla ma 15.4. klo 18 ja tutkimme taimikasvatusta sekä kärhöjen elämää. Kärhöt ovat erityisen kauniita keski- ja loppukesän kukkijoita. Meidän leveysasteilla pitää kuitenkin tutkia tarkkaan, minkälaiseen kärhöön ihastuu ja minkälaisen hankkii. Nehän voivat olla vallan kaksi eri asiaa. Mielestäni tänne Sorsakosken tienoille passeleja ovat viinikärhöt. Kuvassa viinikärhö Etoile Violette. Mutta onhan niitä muitakin...
perjantai 21. joulukuuta 2018
Rauhallista Joulua
Toivotan lukijoille hyvää, rauhallista Joulua sekä onnellista Uutta Vuotta!
Tiedoksi vielä, että Sorsakosken puutarhakerho aloittaa keväiset kokoontumiset ma 18.3.2019 klo 18 Seuralassa. Tutkitaan sitten yhdessä, mistä aiheista jutustellaan. Mutta ennen sitä...
meillä on vuoden lyhin päivä lauantaina 22.12.2018. Joi jumbe! Aurinko yrittää päästä horisontin yläpuolelle: kuva on otettu pe 21. päivänä, jolloin punalatvat olivat saaneet puuterilunta päällensä. Ja tontut hiippailevat puutarhassa, se on varma; jälkiä on jäänyt. Täälläkin mäen päällä katselevat hyvännäköisiä joulukuusia ja piilottelevat siemeniä hiirulaisille.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Joulun alla
Jo onpi pikkuisen lunta kukkasten päällä, kun joulukin tässä koht'puoleen saa. Tässä muutamia kuvia hauskimmista hangen päälle näkyvistä korsista.
tiistai 4. joulukuuta 2018
Mukava kuunnella
Tänään oli mukava kuunnella radiosta ohjelmaa "No, onkos tullut kesä". Siinä Eva Tigerstedt, utelias äänimatkailija, puhutti kasvifysiologian professori Kurt Fagerstedtiä aiheena kasvit. Noin niinkuin ihan yleisesti vaan ja erityisesti kesäisessä tämmingissään - nääs ne kasvit. Juttujen välissä oli semmoista mielialamusiikkia. Jutustelusta kävi ilmi kasvimaailman muutamat tosiasiat, jotka saattavat monille tavan tallaajille olla hiukan hakusessa. Puhe kulki mm. valon ja varjon kautta sieniin ja kasvien ahertamiin tuotoksiin. Oikein hyvä saada tällaista kertausta kivassa muodossa. Suosittelen kuunneltavaksi Ylen Areenasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)