Jyhkeää kuuran keskellä

Kun pikkupakkanen ja kuura valtaavat maan, silmä erottaa harmaasta ympäristöstä yksityiskohtia. "Merkillinen" kivi, jonka merkki on keskellä oleva linnun muotoinen kuvio, on saanut kuuraa vain siihen kuvion sisälle missä kasvaa sammalta tai jäkälää (mitä lienekään). Miksi kasvua on vain tässä paikassa?

Kuura on kaunistanut pystyyn nostamani "taidekiven".

Valkoinen lumi korostaa kiven muotoja. 

Kuura tarttuu hyvin sammaleisiin.

Aikaisemmin pystyssä seisonut pölli on kaadettu; maatukoot siinä. Siinä näkyy olevan monenlaista elämää; takapuolelle oli kerääntynyt pikkukasa sahajauhon näköistä töhkää.

Tonttunäyttely kirjastossa

Nyt tonttujen iskujoukko siirtyi Leppävirran kirjaston näyttelytilaan. 13 tonttua tormuuttelee siellä kamojensa kanssa aina tuonne 30.12.2020  asti. Eli oikeasti sanottuna keramiikkatontut ovat siellä katseltavina.

Mukana ovat Voima-Valtsu, Temmi-Tepi ja Sokka-Sohvi, Riimu-Ralle, Pullo-Palle ja Posliini-Piiu, sepänsälli, Lukko-Ukko ja Lukko-Lumperi, Lenkki-Liena ja Laiska-Lassi sekä Konsta Korjaaja ja Seppä-Simppa.

Nämä tontut ovat syntyneet vuosina 2014 - 2017 kansalaisopiston keramiikkaryhmässä. Tässä alla heidät on kuvattu niissä puutarhatoimissansa, joissa he ovat löytäneet noita eriskummallisia tavaroitansa.

Muutosta ?

 "Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, entiselleen ei mikään jää..." Muistatko, kun tällaista laulettiin? Käyköhän nyt näin, kun löysin vihdoinkin tontin yhden kulman rajamerkin. Olin tähän asti sitä mieltä, että merkki oli joutunut auratraktorin kaltoin kohtelemaksi ja näin hävinnyt. Mutta mitä vielä! Se löytyi ojan pohjalta; siellä se könöttää topakasti maahan juurrutettuna, vaikkakin hieman kärsineenä- taittunut on, vaan ei katkennut.

Nääs menin ojaan katsomaan, että minkä pötkylän pojat ovat heittäneet siihen ojanpenkalle. Siinä kun rojottaa harmaa, pitkä, pyöryläinen esine. Sitä sitten nostin ja samalla huomasin ihan ojan pohjalla heinien seassa rajamerkin.

Mikäs tässä sitten muuttuisi? Minun hienot karttani menevät uusiksi! Tontin kulma onkin ihan eri paikassa kuin uskoin - heittää yli metrillä! Ja hoidettavaakin tuli useita neliöitä lisää!

Uutta multa-alaa

"Syksy saa...", sanottiin ennen. Nyt syksy saa tontun kääntämään multakokkareita nurmikkoalalta, ja näin syntyy uutta multa-alaa kukkasille.

Samalla poistuu sitä pinta-alaa, jota pitäisi ruohonleikkurilla hillitä kasvamasta; tässä kohdassa ainakin yli puolen metrin levyinen suikale maata. Tuohan onkin hullua touhua tuo nurmenkasvatus: ensin sanotaan hienolle kasvatusnurmikolle "kasva, kasva", sitten tullaan leikkurin kanssa pöristelemään ja sanotaan "et muuten kasva täällä".

Kuvassa olevat viimeiset käännetyt nurmituppaat jätän talven kouriin. Kokeilen, olisiko ensi keväänä näin helpompi niitä ravistella mullasta ja sitten viedä pois. Takimmaisena kukoistaa ruskaväreissä japaninhappomarja. Edessä on ruusu ´Sipi´jo pudottanut useimmat lehtensä.

Kaunista, kun katsoo läheltä

Syksyn kylmyys tuo kuuraa kasvien lehdille. Silloin syntyy kauneutta, jota pitää katsoa melko läheltä. Näin sitä löytyi.

Ylimpänä kirjavat rönsyansikan lehdet ja alempana vihreää tunturipoimulehteä kuuran maustamina.

Nukkapähkämön lehtien harmaus korostuu pienestä kuurasta päällänsä.

Komeamaksaruoho on punainen näin syksyllä (ylempi), mutta kuura antaa uutta sävyä senkin kukkasiin (alempi kuva).

Punakärsämö säästää kukkasiaan syksyyn asti. Nekin kantavat syksyn kuuraa päällään.

Mutta mitäs tässä; kukkiiko siinä jokin? Ei, ei kuki. Siinä on kiven päällä jokin ruskea sammal ja sammaleen päällä kuurankukkia valkoisina.

Sammaleiden monipuolisuus tulee sekin kirkastuneena esille kuuran käytyä maastossa.

Väri muuttui

Jopa muuttui väri mustilanhortensian kukkasissa, kun tässä mäellä käväisi pari pakkasyötä. Syksyn mittaan tämän hortensian kukkatertut ovat valkeita, mutta nyt ne muuttuivat vaalean beigen suuntaan rusehtaviksi.

Mustilanhortensia on semmoinen pensas, joka tiukasti pitää kukkalehtensä kiinni koko syksyn. Vasta kovat talven tuulet ja kovat pakkaset saavat ne irtoamaan versojen päistä.

Syysasussaan on myös japaninhappomarja. Sille antavat punaista väriä sen omat pikkuiset marjat.

 

Toisin on täällä: laikkukirjokanukka näyttää olevan se pensas, joka pisimpään pitää kiinni lehtensä. Näissä mukavan värisissä lehdissä ei nyt näytä olevan tietoakaan mistään syksystä. Päinvastoin, siellä täällä näyttää olevan yritystä uudelleen kukkimiseen.

Syksyn värejä

Tässä muutamia syksyn väripläjäyksiä puutarhastani. Koiranheisi on kirjavoittanut lehtensä usealla eri värillä: hauskaa lilan punerrusta, vihreää ja railakkaampaa punaista.

Seppelvarvussa esiintyvät tutut syysvärit.

Vaikka on jo lokakuu, muutamat kasvit esiintyvät edukseen: laikkukirjokanukka ja hopeatäpläpeippi ovat sonnustautuneet sävy-sävyyn myös näin syksyllä. Kuvasta ei juuri erota, mistä toinen kasvi alkaa ja loppuu: laikkukirjokanukka kuitenkin korkeammalla.

Eduksensa esiintyy myös kamtsatkanmaksaruoho, koskapa sen yksi alue yrittää vielä kukkia.

Erikoista yrittämistä esiintyy myös yhdessä keltavuohenkuusamapensaassa. Se on innostunut rakentelemaan siemeniään oikein näyttävästi - isoin tertuin, komein värein ja runsaasti. Yksikään toinen näistä pensaistani ei ole näin innoissaan, enkä oikein muista tämmöistä aikaisemmilta vuosiltanikaan.