Ritausma-ruusupuska on niin kukassa, että luulisi sen perusteella nyt olevan kesä hehkeimmillään. Vaan onpi syys.
Hienosti on latvialainen jalostaja onnistunut kehitellessään tätä ruusua.
Tässä blogissa eläkeläistonttu tekee muistiinpanoja puutarhastaan ja seuraa puutarhan kasvamista. Tonttu haluaa nyt kannustaa kaikki luopumaan nurmikoista ja kasvattamaan pensaita!
Ritausma-ruusupuska on niin kukassa, että luulisi sen perusteella nyt olevan kesä hehkeimmillään. Vaan onpi syys.
Siirsin yhtä komeata kiveä - ja siitähän syntyi kivitaidetta!
Alkujaan yritin nostaa tätä kiveä takana näkyvän kivireunan yli, jotta se olisi köpsöttänyt uuden istutusalueen nenässä. Mutta eipä voimat riittäneet eikä äly antanut apujaan siihen työhön. Siispä vaihtoehto B oli siinä aivan lähellä maan tasalla. Tässä kohtaa kiven pystyttäminen olikin sitten helppoa.
Nämä ruusut vielä aukaisevat kukkansa syyskuulle. Pohjolan Kuningatar:
Ritausma:
Sointu:Pohjolan Kuningatarta minulla lienee peräti kaksi kappaletta. Nimittäin tuolta autiotontilta noukin aikoinani juhannusruusua, ja nehän lähtivät hyvästi kasvuun. Mutta seassapa olikin jotain punakukkaista ja uudelleen kukkivaa ruusua. Siellä se nyt kukkelehtaa syyskukkaa sekin ja on niin Pohjolan Kuningttaren näköinen, että kuvittelen näiden olevan samaa kuningassukua.Kesän lämmössä aukeavat myös kerrotut liljat. Tässä kerrottu tiikerililja. Se onkin ollut hellässä hoidossa, kun on saanut varttua kasvatuslaatikossa.
Kesän projekti on näin elokuussa sitten valmis. Isot kivet ovat paikoillaan, ja multa siellä sisällä korotetussa penkissä odottelee ensi kevättä.
Tien poskessa näyttää aika kivalta, kun mustilanhortensia kukkii ja tienpitäjä on antanut hauskan näköisten heinien jäädä pystyyn.
Nyt kukkivat semmoisetkin kasvit, jotka muina vuosina niipottavat. Niihin kasveihin kuuluu ehdottomasti kerrottukukkainen lilja 'Magic Star'. Tavallisena kesänä se ei saa tarpeeksi valoa, joten kukat jäävät pieniksi ja ruskeiksi, usein ne eivät edes aukea. Mutta tänä kesänä on riittänyt auringonpaahdetta!
Tästä toisesta kukkijasta ei voi sanoa, että se olisi milloinkaan niipottanut. Ruusu Ritausma on erittäin innokas kukkija tavallisinakin kesinä. Nyt se yrittää aloittaa kolmatta kukkimiskierrosta! Yksi latva on aivan tursuksissa kukista ja nupuista. Ja siihen viereen molemmille puolille on tekeillä lisää nuppuryhmiä.
Tähän elokuun alkuun sattuu kivasti syysleimujen kukinta.
Elokuu toi hiukan sadetta. Jotkut kasvit ehkä kerkiävät siitä nauttia. Olisiko yksi niistä nautiskelijoista lilja Mother´s Choise ? Se on aika pitkä, topakka, valkoisena kukkiva lilja. Minun yksilöni ovat ilmeisesti välttyneet myyrien ruokailuilta, koskapa ne ovat komeimpia pihani liljoista tätä nykyä.
Isoista pensaista mustilan hortensialla näyttää menevät hyvin. Kukkaterttuja on paljon. Kuvassa sen edessä levittävät isoja lehtiään liuska- ja sorvivaleangervot, jotka siirsin tähän paikkaan keväällä. Olipa jännittämistä, miten ne edistyivät kuivuudessa. Tosin kanniskelin näille vettä sankkokaupalla.
Kivityömaa edistyy hiukan; pienillä kivillä tilkitsemistä vaatii tämä urakka.
Pitkiin lijoihin kuuluu lilja Muscadet. Hauskat punaiset täplät kukassa tekevät valkoisen ihanuuden vielä hauskemmaksi.
Keväällä piilottelin krassin siemeniä sinne tänne. Nyt ne ilahduttavat reippailla väreillään.
Hirmuinen kivityömaa on avautunut.