Tuntematon vieras

 Tuntematon vierailija kissanmintulla yön jälkeen.

Tuntomerkit: noin 3 senttiä pituutta, ruma, siipien reunassa nätti aaltokuvio ja siiven pinnassa merkillinen vaalea läikkä, tykkäsi olla pää alaspäin ja siivet supussa (eli saatoin tarkastella siipien ns. sisäpuolia, en päälipuolia). Yökköjen kuvasivuilla oli myös kysymysmerkkiyökkönen. Sen rumuus vetää vertoja tälle. Nyt olen siis kysymysmerkkinä ihan itse.

Toiselta puolelta katsoen: läikkä näkyy ja pään ylle kaareutuva kyhmy. Jänniä kyhmyjä siivissä. Nyt paremmin tutkittuani sanon, että vieras on gammayökkönen. Tosin tarvitaan melko paljon mielikuvitusta, että yhdistäisi tuon vaalean läikän ja kreikkalaisen gamma-kirjaimen hahmot. Mutta Ötökkäsivustolla tuo täplä on ihan justiinsa se.

Ai että - kissanmintut

 Ai että olen iloinen, että järki päässä lähti vähän etenemään ja älysin siirtää kissanmintut varjoisesta paikasta aurinkoon. Tämän kasvin pitää varmaan olla "kestävä", koskapa se ei kuollut siellä varjossa.

Nyt ne ilahduttavat minua tällä syyspuolen kukkimisellansa. Ja ilahduttavat näköjään kaiken kokoisia pörriäisiä ja perhosiakin. Laitoin niitä kasvamaan samaan penkkiin nuorten keltajapaninangervojen väleihin. Mitenhän tässä käy sitten, kun nämä pikkuangervot kasvavat isommiksi? Penkki on varsinainen pehko, mutta nämä kaverukset, kissanmintut ja keltajapaninangervot, antavat kivan vaikutelman ilman että muut heinät pääsevät edes osille huomiosta. Tai sitten minulla on valikoiva katse.

Ylöspyrkivät lähivieraat

Tässä muutama kuva lähialueen vierailijoista. Kotiloetana on ehkä hidas liikkuja, mutta näyttääpä tämä sukukunta haluavan aina vaan ylemmäs luomakunnan järjestyksessä. Johtuisko se sukukunnan iästä? Hyvin pieniä olivat nämä molemmat yksilöt, noin 3 - 4 mm. 

Vierailijat kaukaa ja läheltä

 Muutamaviikko sitten löysin semmoisen "aikavierailijan", joka oli ehkä kuitenkin lähialueelta kotoisin. Se on horsmakiitäjän toukka. Aika jyhkeä otus, pituutta sormen pituuden verran, mutta näköä niin että pelottaa ketä tahansa. Laitoin sen jatkamaan aikamatkaansa horsman lehdelle. Se vaikutti olevan aika jäykällä tuulella - ei liikutellut itseään. Ehkäpä koteloituminen oli jo lähellä.

Pari päivää sitten lueskelin terassilla ja kuulin pienen kaukaisen äänen: joku ehkä lentää taivaalla! Katse ylös:  näin viisi kurkea lentämässä aika korkealla. Suunta oli luoteesta kaakkoon. Seurasin kurkien lentoa. Muutaman hetken päästä jostain liitää lompsahti neljä muuta kurkea kohti näitä viittä, ehkä suunnasta itä. Nätisti ne hissun kissun muodostivat yhteisen auran, jonka suunta olikin sitten suoraan etelään. Olivat melko kaukaa tulossa ja pitemmälle menossa.

Kesän mittaa huomaan lähivierailijan kurkkivan: terassin alta piipahtaa sisilisko esiin. Se on hyvin pieni, mutta ehkäpä se löytää jotain syötäviä hämähäkkejä terassin alta.

Muutama päivä sitten aikoi yksi muukalainen tulla ihan ruokavieraaksi: keittiön pöydällä vaelsi pienen pieni leppäkertun näköinen. Se oli musta pallukka, jossa oli kaksi punaista pistettä - ehkä se oli nimeltään kaksipistepirkko. Kokoa oli vain kolmen millimetrin luokkaa. Ohjasin vieraan kohteliaasti ulos  - enhän tämmöistä otusta ole ennen tavannutkaan.

Päivänlilja Frans Hals

  Päivänlilja Frans Hals on tänä kesänä näyttäytynyt minulle yllätyksellisen  komeasti. Nyt näyttää uusia kukkanuppuja tulevan aina vaan. Pihan keskellä siis paistelee kelta-oranssi kukkarypäs.

Alkujaan herra Fans Hals oli hollantilainen taidemaalari, jonka maalauksista on nyt olemassa museo. Värit liljassa ovat samanoloiset kuin hänen maalauksessaan, joka tunnetaan nimellä "Peeckelhaering" ja suomalaisessa wikipediassa nimellä "Mulatti".

Värikkäistä puuliljoista eräs komeimmista on nimeltään Altari. Yksi yksilö minulla on kovin tasapuolinen: se on laatinut kukat jokaiselle suunnalle, paitsi sille, jossa vastassa on iso ruusupensas varjostamassa (länsi). Tämä lilja on kestävin puuliljoista.

Outoa ja kummaa

Sienimaailma on suuri ja ihmeellinen. Kannolla köllivä sieni onkin

nimeltään ratapölkkysieni. Tänä vuonna se on saanut aikaiseksi yhden ison ja pari pientä itiöemää, joita tonttu Fasu vahtii.

Mutta mitä onkaan ilmestynyt lahoavan raidan rungolle? Ei ole nyt tietoa,

olisiko se joku paranvoi, nahakka, vuotikka vaiko kelmukka. Ei se varmaan ole myöskään orvakka, rypykkä tai käsnäkkä. Mutta sudenmaito olisi kiva! Hauskoja nimiä on sienimaailma täynnään; niitä löytyy kuvien kera mm. sivustolta  https://eskonkuvat.kuvat.fi/kuvat/Suomen+sienet++2009-2018/  .  Pinnaltaan tämä minun otus oli vielä eilen hyvin pehmeä, tänään on jo kovahko. Pieni etäpesäke napotti voikukan lehdillä vieressä.

Räkättirastaan pesä tuottikin yllätyksen. Kun uteliaana menin katsomaan

räkätin entistä asuntoa poikasten lähdettyä, oli minulle yllätys että pesä on siisti, ympyrjäinen ja reunoiltaan kova kuin mikä. Eipä tuommoisesta penskat päässeet tippumaan. Räkätti teki pesänsä vajan päädyssä kasvavan kärhön ylimpien versojen sekasotkuun katon lappeen alle. Eipä siellä satanut, ja kärhötuki antoi sekin jotain turvaa.

Luontoretkellä Seuralan ylätontilla

Seuralan yläpuolella on alue, jossa nyt kasvaa monenlaisia kasveja omenapuun, mäntyjen, koivujen ja vaahteroiden alla.

Siellä kulkiessa näet alkavan kesän terveisiä tuomassa puna-ailakit, niittyleinikit, harakankellot, koiranputket ja yllätyksenä pienet punaiset ruusut. Tontin reunamalle karanneen ruusun kukka on pieni, vaaleanpunainen ja yksinkertainen (viisilehtinen) ja kukkii nyt kesäkuun alussa.

Olisikohan kyseessä orjanruusu, koiranruusu vaiko metsäruusu? Tämä ruusu kertoo vanhasta ajasta, jolloin tällä tontilla oli ns. postitalo eli talo, jossa oli postitoimisto ja asuntoja, ehkä kauppakin ja pihalla ruusupensas. Mutta miksi nämä ruusut ovat maanrajassa, tuskin havaittavissa? Olisiko niin, että joitakin vuosia sitten tehty raivaus oli tehty niin tarmokkaasti, että kaikki vihreä sai katketa? Sen jäljiltä ovat nyt noin 60 vuotiaat ruusupensaat hädin tuskin 20 senttisiä. Voi kauhistus!

Muita kasveja, joita näemme siellä, ovat mm. meille tavalliset karhunputket, ohdakkeet ja takiaiset, pörriäiskasvit. Muutamissa kohdissa yrittää menestyä Euroopan hienoin kasvi niittymesiangervo. Senkin menestys näyttää olleen ihmisen armoilla; kasvit ovat kovin pieniä eivätkä kuki – tosin paikka on kuiva. Niittymesiangervo onkin niin hieno kasvi, että se kukkii siemenvaiheesta vasta yhdeksäntenä vuonna. Siispä opiskelemme tunnistamaan sen lehdet.

Tontin kulmalta, ison kiven pohjoispuolelta löytyy lämpäre kivan näköistä imarretta ja pihlajan versoja. Vieressä näemme lahoamisen ja elämisen jälkiä, kun muinoin katkottujen puiden juuret vanhenevat, mutta vierestä lähtee uusi pihlaja.

Uusinta uutta on tontin keskellä pienesti kohoava, pitkulainen lahotuskumpu. Siihen keräsimme alimmaisiksi isojen ruusupensaiden piikkiset oksat. Päälle laitettiin havuja ja muutamia oksanköllyköitä, jotta piikkioksat eivät lähde liikkeeseen.

Näiden kasvien seassa lupiinit yrittävät valloittaa koko alueen. Voi kauhistus, miten paljon lupiinin pieniä versoja on joka paikassa! Lupiinit saivat alustavasti lentävän lähdön, kun katkoin niitä pikkuviikatteella. Lupiini on vahva vastus, se yrittää vallata tontin kahdesta suunnasta Taivalmäentieltä ja Koskentieltä päin. Kuka voittaa tämän taiston? Lupiinilla on voimakas porkkanamainen juuri, johon se varastoi kasvuvoimaa. Samoin sen siemenet ovat hyvin itäviä. Näillä eduillaan ja myrkyillään se valtaa alaa kaikilta muilta kasveilta. Jos jotain pitää katkoa, niin lupiinia. PS: syyskuun alussa kävin taas vihaamassa lupiineja Seuralan tontilla. Huomasin, että varsinkin kuivimmilla paikoilla oli heikkokuntoisia lupiineja, mutta polun varressa varjoisassa oli rajua kasvua. Taas viikate teki tuhojaan. Katsotaanpa seuraavana keväänä!

Seuralan tontti on mukava retkikohde vaikkapa pienten lasten kanssa. Kasvien ihmettelyä kannattaa harrastaa kaikenikäisten.

Tämmöinen oli tontin talo, silloin kun lupiinista ei ollut vaivaa.