torstai 24. elokuuta 2023

Pensaiden kesä 11

Pensaiden ryhmä voi pitää sisällään useita erilaisia pensaita. Tässä kuvassa niitä onkin mahtavasti: vasemmalta matala sinikuusama, korkeahko luumupuu, jossa kiipeilee sinikukkainen kärhö, sitten vihertää mustaherukka, jonka alla suuria lehtiään levittelevät liuskavaleangervot, valkoisena kukkivat mustilanhortensiat. Mustilanhortensia onkin yksi parhaita syyskukkivia pensaita, kestävä ja vaivaton.

Sen takana kasvaa vaahtera ja edessä oikealla alhaalla ruusupensas Sipi. Keskellä on kantona muisto männystä; se toimii nyt tontuille oleilutasona ja ötököille kotipaikkana.

Vanhan luumupuun kaverina on useita vuosia kasvanut viinikärhö Etoile Violette. Monia vuosia siltä meni etsiskellessä olomuotoaan. Nyt se näyttää löytäneen voimaa kukkimiseen ja onpa löytänyt myös sopivat kukittelukohdat  luumupuun oksien väleistä.

lauantai 5. elokuuta 2023

Pensaiden kesä 10

Tässä pari kasvia, jotka kaunistavat kumpikin omalla tavallaan pihapiiriä.

Mongolian vaahtera kasvaa melko isoksi puuksi, mutta ei minnekään koivun mittoihin. Ennen vanhaan tämmöinen puu sai hienon syysvärin, mutta nämä nykytaimet ovat surkastuneet tässä katsannossa.

Sinikuusama on tiivis, varjoa kestävä pensas. Sillä on erittäin vaatimaton kukinta aikaisin kesällä. Reunapensaana se on kuitenkin mainio ja vaivaton. Se kasvanee hissun-kissun noin 1,5 metrin mittoihin (leveyttä ja korkeutta). Ikävä vain, että jänikset tykkäävät tästä talvella; ne syövät hangen yläpuolelle jäävät osat. Minulla tämä yksilö ei yhtään tykkää viereisestä luumupuusta. Aivan samoin on käynyt kirsikkapensaan vieressä; kääpiöpaju ei yhtään tykkää.

Ei auta Konstan kujeet

 Eivätpä auttaneet Konsta Korjaajan tukitoimet, kun sienen piti elää elämänsä tämä vaihe. Mutta olihan siinä

kyseessä vain sienen maanpäällisen osan vaihe, jonka pitikin päätyä rupsahtamiseen. Tässä alla kuva Konstan yrittämisestä.

Samoin kävi Fasu-tontun jalan juuressa seisoneelle pikkuryhmälle: pienenee kuin pyy maailman lopun edellä (postaus 11.7.23). Mutta Fasun eteen näyttää

ilmestyvän joku kumman pompula, joka on väriltään just yhteensopiva Fasun korin kanssa. Taiteellista?

maanantai 31. heinäkuuta 2023

Pensaiden kesä 9 Salaisuus...paljastettu

Luonto järjestää asioita meiltä ihmisiltä  piilossa ja salaa. Se on hyvä se. Suuri salaisuus oli piilossa rikkakasvien ja rönsyilevän ruusun, Sipin, rönsyjen takana. Meninpä Sipiä rajoittamaan - paljastin salaisuuden! Sieltä löytyi suuren suuri tatti pienien kavereidensa kera. Sienen halkaisija on noin 20 cm. Ja väri on kiva.

Asiahan on nyt niin, että tontut ovat jotakin sukua sienille. Näin on todistanut Antti Leikas kirjoissaan. Joten... Illemmalla kuljin tämän paljastetun salaisuuden ohitse ja... tatti oli jo kaatunut. Juuria tai jotain, mikä olisi kiinnittänyt sitä maahan, ei ollut mitään siellä varren alla. Yritin tukea sitä mullalla. Oliko tonttu hylännyt paikkansa, kun oli yhtäkkiä joutunut näkösälle?

Kuvassa tattien takana on liuskavaleangervoja, oikealla ruusu Sipi, takana valkoisena hieno pensas Mustilan hortensia sekä tummana mustaherukka.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Tungosta piikkisellä

 Kimalaiset ovat kivoja. Luin kirjan Suomen kimalaiset, jonka herrat Parkkinen, Paukkunen ja Teräs ovat kirjoittaneet ja joka on tullut julki 2018. Sen lukemisen jälkeen aikaa kuluu aina muutama tiima, kun kuljen pörriäisiä katselemassa. On pohdittava kysymyksiä: kuka tämä on, mitä sukua, miksi sillä ei ole vyötä, miksi tämä on noin pieni, toisen on noin iso, tällä on oranssia, tuolla on keltaista, miksi tuon vyö on noin ohut. Samalla tulee nähneeksi kimalaisten touhuja. Alppipiikkiputkella oli ihan tungosta.

Kasvi on houkutellut yhden ampiaiskuoriaisen näköisen otuksen nukkumaan ja kolme kimalaista hyörimään.
Kaksi innokasta jäi sovussa kulkemaan kukan ympäri , välillä suuntaa vaihtaen.
Näytti kuitenkin melko hitaalta toiminnalta verrattuna kimalaisten touhuamiseen keltavuohenkuusamassa. Tuli mieleeni, että onkohan alppipiikkiputkella jotain huumaavaa ainetta antimissaan, kun esiintyi hitautta ja ruumiitakin aina näkee tällä kasvilla toisin kuin muilla. Mutta eipä muut kukat ole tehneet noin tehokasta piikkireunusta pitelemään pieniä raatoja.

lauantai 22. heinäkuuta 2023

Pensaiden kesä 8

Pensaiden kukkimisessa siirrytään ryhmästä toiseen kesän edetessä. Nyt ovat kukkimisvuorossa pienet angervonsukuiset pensaat. Niistä yksi kivoimmista lajeista on keltajapaninangervo.

Kuvassa etualalla näkyy osittain pari angervoa, niiden takana on perennoja, liljat ja kuunliljat. Vasemmalla näkyy hieman pionia, taustalla pihajasmike sekä loistoangervo, joka on isompikasvuinen kuin jämpi keltajapaninangervo.

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Pensaiden kesä 7

 Se pieni ja vaatimaton onkin siis tällainen:

seppelvarvun kukinto siten kuin sen läheltä ja kameran silmin näkee. Seppelvarpu on kestävä, matala (noin 40 -50 cm korkea), tiheä pensas. Se pyrkii laajenemaan sivuilleen kasvattamalla pitkiä varsia. Jos leikkaat näitä varsia, saat kasvin tihentämään oksistoaan; silloin puskasta tulee todella tiivis. Eipä se päästä kovinkaan montaa rikkakasvia allensa itämään.