sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tontun pihasuunnitelma

Uusi piha vaatii suunnittelua. Mitähän siihen lähivuosina tuleekaan? Mitkä kasvit siinä osaavat kasvaa ja kukoistaa? Tonttu saa varautua työhön ja tuoksinaan koettaessaan saada pihan muuttumaan  - sanotaan nyt vaikkapa puutarhaksi. Tässä blogissa seuraan aivan itseäni varten kaikkia niitä tapahtumia, joita pihatöiden edetessä tulee tehdyksi.
Tähän lisään kuitenkin pienen kertomuksen niistä töistä, joita ehdin tehdä ennen tämän blogin keksimistä.
Tultuani tontille laitelin multiin muutamia taimia, joita olin ostanut : mm. Isabellasyreenit ja pihajasmikkeen valeistutukseen, siperiankurjenmiekkoja, patjarikkoa, peittokurjenpolvia,grönlanninhanhikkia, lamoherukkaa ja kuunliljoja. Tätä ennen olin siirtänyt kolme herukkapensasta pois varjosta aurinkoisemmalle paikalle tontin sivulla. Etupihalle istutin ruusu- ja keijuangervoja. Multa tuli tässä vaiheessa pussimultana kaupasta.
Kausalasta poisajaessani pysähdyin Tillolan risteykseen ottamaan maasta ketohanhikkia. Olin varautunut parilla muovirasialla ja vedellä. Sain työläästi irrotettua pari lähtöä, ja toin ne Sorsakoskelle, laitoin maahan juurtumaan. 
Pihasta löytyi vanhastaan luumu- ja omenapuita, purppuratuomi, isotuomipihlaja, angervoa, joka on joko norjan tai idänvirpi, saniaispuska, kuunliljoja ja tarha-alpia. Ja tietenkin hirmuinen määrä vuohenputkea. 
27.6.2012 kitkin pensasaitojen alusia. Raivasin nurkalla kasvavaa pajupuskaa.
28.6. Kuopiosta ostetut rönsyansikan, keltapäivänliljan, syysleimun ja elokuunasterin taimet istutettu. Sahasin pari haapaa ja pajupuskaa alas.
Seuraavana päivänä  pajupuskien raivaus jatkui. Sitten jatkui kitkeminen ja vuohenputkien repiminen. Kotkansiipisaniaista hieman siirretty toiselle nurkalle varjoon.
12.7.2012 kaivelin puuvajan lähellä multakasaa, josta löytyi ensin pieniä kiviä pois vietäviksi, ja lopulta löytyi yksi isokin kivi. Tämä taisi olla ensimmäinen esiin kaiveltu isohko kivi tältä tontilta.
16.7. ostin RoundUppia kokeeksi: kokeilut eivät olleet hyviä.
22. ja 23.7. kaadettu pusikkoa tontin itälaidalta. Tein kartan puista; suunnittelin kaadettavia puita. Seuraavana päivänä sahalla pätkitty rankoja kuivumaan.
16.8.2012 alkoi oksasilppuri mölyämään: silputtavaa oli monta kasaa. Valokuvasin pihan näkymiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti