Nyt on talvi aikaa tehdä
uusia suunnitelmia. Erityisesti minua mietityttää havupuiden vähyys
tontilla - näyttää aika "aakeelta laakeelta" talvella. Listailen tähän
muutamia uusia näkemyksiä puutarhastani.
1. Vanhan suunnitelman
mukaan ensi keväänä pitää siirtää kaksi mongolianvaahteraa paikoilleen
eteläreunalle. Samoin on tehtävä kahdelle lännenheisiangervolle. Pari
keltaista pensashanhikkiakin odottelee uusia paikkojaan. Samalla siirrän
vanhan hanhikkipensaan pois etupihalta. Pensashanhikeille olen
ajatellut kaivaa kuopat tien reunaan isojen puskien väliin. Sinne ostan
lisää punakukkaista pensashanhikkia. Siellä ne sitten somasti
ilahduttavat ohikulkijoita syksyllä kukkiessaan.
2. Etupihan pensashanhikin tilalle pitää kaivaa isompi istutuskuoppa, laittaa mullat ja kalkit ja istuttaa esim. syreeni.
Kuvassa punaisella pari etupihan pensashanhikkia samassa ryppäässä ja sinisellä niiden edessä patjarikkoa, joka levisi ja kukki viime kesänä oikein hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti