lauantai 15. syyskuuta 2018

Kumpu kohoaa

Monien projektieni seassa on kumpuprojekti, projekti nro 2/2018. Tontin pohjoisreunalle  on tekeillä pari lahotuskumpua. Niissä kaikenlainen risu- ja puuaines alkaa lahota pikkuhiljaa humukseksi. Alimmaiseksi olen kerännyt risut, herukoiden ja muiden pensaiden leikkatut versot, omenapuun oksat ja kaikenlaisen vihreän jätteen, jota on kitkiessä löytynyt. Osa tippuneista omenistakin meni kumpuun. Nyt viimeksi olen saanut köijättyä puupöllit päälle makaamaan kummun suuntaisesti - viimeinkin nyt, kun ne pöllit sahauksen jälkeen ovat hiukan kuivuneet kevyemmiksi. Ja viimeiseksi niiden päälle tulee vielä nurmituppaita nurin niskoin aseteltuina. Nurmituppaita olen saanut projektista nro 3, jonka aikana olen repinyt nurmikon pois vanhan omenapuun tienoolta. 
Tällaista tavaraa piiloutuu lahotuskumpuun:

Ja tältä kumpu näyttää sitten, kun roipe on peitetty nurmituppailla.
 Sitten vaan odottamaan, kuinka luonto hoitaa maaduttamisen omalla aikataulullaan. Ei passaa hötkyillä.
Siinä touhutessa huomasin maassa tämän syksyn komeimman lehden, joka on pudonnut rusotuomesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti