maanantai 6. huhtikuuta 2020

Viekottelua pensaisiin 5

PENSAIDEN HOIDOSTA


Useimpia pensaita ei tarvitse hoidella suurestikaan. Kuolleet oksat leikataan pois - siinä se. Erikseen hoideltavia ovat keskikokoiset tai pienet ruusupensaat ja marjapensaat, kuten herukat. Näiden ruusujen jokavuotiset leikkaukset tähtäävät runsaaseen kukintaan, herukoilla samoin eli runsaaseen marjasatoon.

Monet muut pensaat ovat hoitajalleen erittäin helppoja. Esimerkiksi mustilanhortensiasta annetaan neuvo: älä leikkaa. Vuohenkuusamat, tuijat, jasmikkeet, syreenit, heisiangervot ja angervot menestyvät monen monta vuotta aivan nykäisemättä. Lisäravinteita annetaan vain neljän-viiden vuoden välein. Joistakin pensaista saattaa joskus olla aiheellista leikata haitalliseen suuntaan kasvavat versot tai oksat: näitä ovat mm. koristeomena, kirsikat, marjatuomipihlajat ja aroniat. Isot ruusupensaat ja idänvirpiangervo pyrkivät innokkaasti kasvattamaan uusia juuriversoja ja näin saamaan uutta tilaa itselleen. Joskus niitä on rajoitettava.

Syksyn tullen pensaiden pudonneita lehtiä ei kannata haravoida pois. Parasta on jättää ne niille sijoilleen ja antaa maatua siihen. Silloin ravintokierto on kohdillaan. Polkuja kannattaa tietenkin haravoida ja viskata lehdet siihen vieressä kasvavan pensaan alle. Näin luonto kompostoi itse.
Vähäisistä hoitotoimista ei ole kuvaa tähän liitettäväksi. Sen sijaan on kuva, jossa tuoli odottaa kasvun ihailijaa istumaan ja löhöämään. Etualalla kasvaa neilikkaruusu, keskellä kukkii Sointu-ruusu ja sen takana vaaleana näkyy kaksi laikkukirjokanukkaa vieressään tumma purppuratuomi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti