Rusakko, punarinta, siili

 Eläimiä näkyy näin heinäkuun loppupuolella. Punarinta on jo aloittanut muuttomatkansa etelään. Ne piipahtavat pihalla hyönteisiä etsien. Siili taapersi nenä maassa yhtenä päivänä tuossa näkösällä. Vakinainen syömävieras on rusakon poikanen, nimeltään Peni (koska se on niin pieni kesäpoikanen). Toukkia viipotti herukan lehdillä oikein monilukuisasti. Annoin viipottaa.

Herukkaperhonen on kevään ensimmäisiä lentäjiä.
Nokkosperhosia on näkynyt paljon. Olisiko syynä sekin, että olen jo viime vuonna jättänyt nokkosia kasvamaan sinne tänne pensaiden sisälle. Nokkonen on monien perhosten toukille tärkeä ruokakasvi, ei vain nokkosperhoselle. Ja sitten ihminen vihaa nokkosta - että silleen. Ja toiset syövät keitoksissaan nokkosen pois päiviltä - että silleen. No, pitäähän sitä syödä itse kunkin.

Ötököille otollinen kasvi on karhunputki. Niitäkin minulla on pensaiden väleissä oikein suosituimmuuskasveina, koska ne ovat niin jyhkeitä, kuvassa ison ruusupuskan edessä.

Tänä kesänä en saanutkaan kuunnella viimekesäisen vieraan, viitakerttusen, mainiota laulantaa, joka voittaa satakielen mennen tullen.

Heinäkuu loppuu, voih!

 Vähänpä olen ehtinyt kirjoittelemaan tänne blogiin tämän kesän aikana. Vaan voinen kirjoittaa samalla tavalla kuin radiossa musiikkitoimittava Minna Lindgren: "nyt te molemmat kuuntelijani...". Tässä kuitenkin teille molemmille muutamia kuvia heinäkuun lopusta.

Alppipiikkiputki kukkii hauskasti ja kiinnostaa kimalaisia. Kuvassa toinen on jo raatona ja toinen erittäin väsynyt. Myyrät söivät pari piikkiputkeani. Yksi on jäljellä.

Toinen kimalaisten suosikki on nyt keltavuohenkuusama. Tämäkin pörriäinen oli erittäin hyvä kuvattava, koskapa sekin oli väsyneenä lepäämässä.

Nyt on kärhöjen ja liljojen aika.

 

Aistien humaa onko tää?

Heinäkuu ja kukkiminen - siinäpä aisteille huumaava yhdistelmä. Kaiken kiireen keskellä ja helteiden hengästyttämänä en ole paljonkaan ehtinyt pihaa ns. hoitelemaan. Olen täydellisesti joutunut hyväksymään luonnon lait ja ihmisen pienen osuuden siinä tohakassa. Mutta aisteille jää vielä käyttöä. Kuvassa pionit 'Miekkatanssi' ja 'Wladislava' aloittamassa kukkimistaan.

Sormustinkukka on sattumalta sävyltään juuri sopiva malvojen joukkoon.

Tien poskessa oli paljon vuohenputkea kukkimassa: vähän sain revittyä pois, niin että nuokkuluppiot saavat kukkiinsa valoa. Tässä kuvassa kuitenkin edeltävä tilanne: edessä vuohenputkea ja niiden yläpuolella kukkimassa hienot jättimesiangervot (180 cm) sekä vasemmalla pensaina lännenheisiangervot. Kaikilla valkoista kukissaan.

Orapihlajan leikkaamisen aika

 Orapihlajan leikkaamisen aika on nyt, ainakin meidän korkeuksilla. Ennen juhannusta uutta kasvua on jo jonkun verran, ja kasvaneet piikit ovat tässä vaiheessa vielä taipuisia, eivät kovia ja pistäviä jurrikoita. Uutta, haarautuvaa kasvua lähtee leikkuun jälkeen tulemaan "ison kesän" aikana. Maahan putoavat leikkuujätteet ovat tämän pensaan kohdalla ikäviä. Siispä taipuisat piikit auttavat ainakin pikkuisen tässä asiassa. Nyt minulla alkoi piikkikoe: mitä tapahtuu orapihlajan tuoreelle, taipuisalle piikille, kun se saa aikaa kuivua? Kuivuuko se kovaksi vai mitä tapahtuu?

Pitääkö orapihlaja-aidan olla suoraan leikattu varsinkin ylälinjastaan? No, ei. Paljon hauskempi olisi vaikka aaltoileva linja. 

Leikkaamisen perusneuvo on, että aita leikataan A-muotoon. Tämä sen takia, että näin pensaan lehdillä on paras mahdollisuus saada valoa sekä ylhäällä  että alhaalla. Minun pensaassani näkyy selvästi, mitä valon saaminen merkitsee. Yksi aidan pää suuntautuu suoraan etelään; se on kaikkein rehevin ja tuuhein osa aidasta.

Nyt ei mene hyvin

 Nyt ei mene hyvin puutarhassani: ruusut kuolevat, syreenit kuolevat, omenapuussa on elukoita. Ruusuista ihailemani Morden Centennial-ruusut meinaavat kuolla; kaikki vanhat versot ovat ylhäältä alas kuolleita, aivan juuressa on yksi pieni elämän hivu. Rosa Mundi on sekin melko kuolleen näköinen, mutta siinä on muutamia vihreitä räpsyjä vanhoissakin versoissa.

Syreeneistäni ne kauniit likusterisyreenit molemmat kuolivat tuohon viime talveen. Nuori  yksilö ei jaksa tehdä enää mitään. Vanha sai ruokavieraaksi myyrän pari vuotta sitten. Viime kesänä olin huomaavinani, että tämä syreeni pinnisti viimeiset kukkimisensa eikä jaksanut keskittyä lehtiin. Arvelin jo silloin, että huonosti käy.

Omenapuussa on paljon käärittyjä lehtiä ja lehden sisällä möllöttää toukka tai toukkia. Kukkanuppuja on kohtuu vähän. Voi kurja! Tämän puun omenat ovat niin hyviä.

Ja sitten yht´äkkiä...

 ...onkin tämmöistä: voikukat keltaisina pitkin pihaa. Näin meillä  - entäs teillä? Kyllä kimalaisten passaa tulla herkuttelemaan.

Nyt puhkeavat kukkiin luumupuut, purppuratuomi, tulppaanit ja kevätvuohenjuuret. Narsissitkin yrittävät. Minun narsissini ovat yksittäin siellä täällä. No, ostaessani kuvittelin, että narsissihan tekee sivusipuleita reippaasti ja kohta minulla on narssituppaita joka paikassa. Eipä ole. Luin juuri jostain lehdestä, että nykynarsissit on jalostettu yksittäin kukkiviksi, ei mitään tuppaita tulekaan niin kuin ennen vanhaan. Hollantilaiset ovat ahnetta väkeä, ostapa heiltä kun et muuten saa narsissilisäystä. 

Kuvassa on edessä purppuratuomi kukkimassa ja sen taustalla on vaahtera erikoisen keltaisena tekemässä sekin kukkiaan.

Luonto toimii

Kevään mukana näkyy luonnon toimintaa monin tavoin.

Krookusten kukkiminen on selvä merkki.

Tikka on touhunnut kannon kimpussa. Kanto on lähellä ikkunaa, mutta en ole kuullut koputusta. 

Myyrien väylät löytyvät talven jäljiltä.

Kohta alkaa kukkiminen; nämä ovat kevätvuohenjuuren alkuja.

Tässä on joitakin alkuja, joista en vielä tiedä mitä tästä tulee.