Tässä blogissa eläkeläistonttu tekee muistiinpanoja puutarhastaan ja seuraa puutarhan kasvamista. Tonttu haluaa nyt kannustaa kaikki luopumaan nurmikoista ja kasvattamaan pensaita!
perjantai 19. syyskuuta 2014
Metallissa löytyy
Nyt ovat ruokailuvälineet koossa, kun löysin mullasta lusikan ja veitsen. Aikaisemmin löysin haarukan. Nyt kelpaa pistellä sapuskaa! Molemmat ovat tosin hiomattomia ja viimeistelemättömiä. Lusikkaa ei ole kuperrettu ja veitsi on kahvaa vailla ja ilman terän ohentamista. Ne ovat keskentekoisia Hackmanin tuotteita - jotenkin eksyneet tehtaalta tänne peltoon.
Omenat on nyt kerätty puista. Sato oli luvultaan oikein hyvä. Punaisissa syysomenissa on jonkun verran matoja. Muumio-omenia on kertynyt niitäkin, mutta hiukan vähemmän kuin viime vuonna.
torstai 11. syyskuuta 2014
Punarinta ihmettelee
- Eipä täällä kukaan heiluta lapiota!
- Eikä kukaan edes kangella kampea. No, johan nyt! Ei näytä hyvältä.
- Ja rukkasetkin on jätetty tähän!
- Voi hyvät hyssykät!
maanantai 8. syyskuuta 2014
Tänään kivitöissä
Tänään tonttu touhuili kivien kanssa. Kesällä löytyneet isot kivet saivat paikkansa. Lopputulos on tämmöinen:
Ideana on, että kivien väliin jääviin kahteen "multalokeroon" istutan ensi keväänä lehtosalviat. Nyt lehtosalvia on entisellä paikallaan rehevöitynyt, ja sen varret lakoontuvat ja tarvitsevat tukea.Tässä ne saavat tukea näistä kivistä.
Nyt on kukkaan auennut lilja 'Miss Feya': tämä yksilö on vaan vähän höntti - on kääntynyt pohjoiseen, kohti kalliota.
Kukkapenkkiin on ilmaantunut yksi sikuri. Sillä on pitkä varsi ja harvassa kukkia. Sanovat tietoiskuissa, että sikuri ilmestyy vanhoihin maatalousmaisemiin.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Kitkemisestä kivitöihin
Eilen jatkoin vuohenputken kitkentää koristeomenapuun takana. Siitä sukeutui koht´siltään kivikaivos: löytyi nimittäin vanha sarkaojan kohta, johon on joskus kaadettu kiviä oikein ropsauttamalla.
Vasemmalla kivikasan takana on harmaantunut pajun kanto, kivikasan edessä keväällä istutettu pensashanhikki. En ehtinyt kaikkia kiviä etsimään vaan pitää jatkaa tänään samaa harrastusta. Tässäkin ensimmäiset kivet olivat niin pinnassa, että eipä siihen narsissia olisi istutettu. Ja tietenkin vuohenputken juuret siellä kivien välissä suikertamassa - voihan täytinen! Täytyy keksiä näille kiville joku muu tehtävä kuin ojantäyttö.
Keväällä istutettu lilja 'Asiatic White' aukaisi vihdoin nuppunsa. Valkoisessa kukassa on pieniä mustia pilkkuja ja lehden alareunassa on punainen, ohut reunus:
Yksivuotisista sininen piiankieli on osoittautunut kivaksi, täyttäväksi ja pitkään kukkivaksi. Näin se jaksaa vielä syyskuussa:
Yksivuotisten joukossa on tämä nätti kukkanen, jonka nimeä en tiedä. Sen alku oli vaaleanpunaisten kesäkukkien sekoituspussissa ollut siemen.
Kukka on vaan kovin myöhäinen, näitä nättejä kukkia on varressa muutama, ja varsi on kovin iso, röyhyväinen, vähän parsan näköinen. (= kosmoskukka)

tiistai 2. syyskuuta 2014
Syksyllä kukkivat
Keväällä istutetuista liljoista eivät läheskään kaikki nousseet esille. Kukkiminen on aika myöhässä. Tässä esimerkkinä lilja 'Pink Perfection', joka aukaisi ensimmäisen kukkansa vasta nyt.
Muuta väriä näin syksyllä löytyy vaikkapa komeiden maksaruohojen luona
...tai miniauringonkukkien kohdalla.

perjantai 29. elokuuta 2014
Juurivylliä
Juurivylliä - mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa vuohenputken juuristoja tontun tontilla.
Kun tässä ei ole muutakaan tekemistä, olen vähän haran ja lapion kanssa kitkenyt vuohenputkija pois muutamien kasvien läheisyydestä. Enhän uskaltanut myrkkyä ruiskuttaa kovin lähellä omia perennojani, joten tämmöistä vylliä nousee pionin läheltä:
Muutamia näistä juurilöydöistä nimitän "isoäideiksi", joitakin "äideiksi" ja joitakin alimpaa löytyviä "isoisoäideiksi".
Onneksi lähellä on silmäniloakin: syyshohdekukkat työntävät kukkiaan auki.
Ne ovat siitä jänniä kukkijoita, että ensin ne muodostavat kukan hede- ja eminapin ja sitten sen napin sivusta terälehdet alkavat työntyä ulospäin.

maanantai 25. elokuuta 2014
Uudet tuijat
Jo pitkään olen suunnitellut laittavani tuijia kasvamaan itärajalle tien viereen (vertaa suunnitelma 5 10.11.2013). No, nyt se tuli tehtyä. Oli muuta käyntiä Kuopiossa ja samalla matkalla poikkesin ostamaan kolme tuijaa (Thuja occ. 'Smaragd'). Aamupäivällä laitoin kuopat, mullat ja vesikannut valmiiksi - ei nimittäin satanut vielä silloin. Iltapäivällä tulin tuijien kanssa kotiin ja menin heti istuttamaan ne pienessä tihkusateessa. Kuvassa tuijat nyt seisovat hieman vinosti tontin rajaan nähden, ja niiden oikealla puolella rajalla kasvaa koiranheisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)