lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kosteikon koverrusta

Tontin reunalla on vanha ojanpohja, joka kerää keväällä vettä aika laajalta alalta. Ajattelin rakennella siitä jonkinlaisen kosteikon kasveille. Nyt kun on ollut satamatta, oja on aivan kuiva. Viime vuonna oli toisin.
Pari päivää tässä olen kaivanut ojan pohjaa ja laajentanut reunaa. Pohjalta tietenkin löytyi kiviä, juuria ja tiilenpalasia. Löytyipä yksi vanhanmallisen pullon suuosa: varmaankin entisen heinämiehen särkynyt maitopullo.
Teen pienen syvennyksen ojaan (kuvassa lapion kohdalle) ja siitä muutamia eritasoisia reunuksia nousemaan ylemmäs kohti pihan tasoa. Kuvassa on jo kaksi tasoa oikealla (niiden reunassa kiveystä). Kuvassa näkyy oikeassa yläkulmassa kivetty kumpare, jossa kasvaa purppuratuomi. Oja kulkee kuvassa vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan. Olen istuttanut ojaan joitakin keltakurjenmiekkoja, joita sain naapurilta (näkyvät lapion takana). Syvennys on nyt noin puolisen metriä syvä. Toivottavasti oja ja kosteikko keräävät keväällä vettä oikein kunnolla. Pitäisi vaan saada jostain savea, jota laittaisin sinne syvennyksen pohjalle estämään liian nopean veden kuivumisen. Nyt sieltä pohjalta löytyy soraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti