maanantai 8. heinäkuuta 2013

Liian hieno

Taitaapi siitä kosteikosta tulla liian hieno. Pohjalle laitoinkin muovia, kun ei ollut sitä savea. Ihan tavallista pakkausmuovia, kaksinkerroin - ja melko pienen alan laitoin. Kuvassa muovi on pohjalla ja rukkaset mittakaavana.
Tältä  kosteikko näyttää ikään kuin ylhäältä kuvattuna:
 Tässä vaiheessa olin jo hiukan kastellut reunoja - niinpä rapakko alimpana heijastelee taivaan sineä.
Nyt jää vaan nähtäväksi, miten routa ja vesi ensi keväänä kohtelevat näitä minun kivireunuksia ja niiden takana makaavia multia. Taitaapi kasvien laittaminenkin jäädä ensi kevääseen.
  PS. Vuonna 2016 otin pois kuopan alle laittamani muovin, koska tämä kosteikko ei kesäisin toiminut kosteikkona. Se oli yleensä tyhjä. Kuoppa kerää vettä vain kevättulvapäivinä ja talvisin, jos sataa vettä. Kivet olivat pysyneet hyvin reunoilla. Heittelin pois pohjimmaisia kiviä. Pohjalle oli muodostunut humusta ja rikkakasveja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti