On tämä melko kummallinen talvi, kun joutuu lunta keräilemään sieltä täältä viedäkseen sitä jonnekin.
Kolalla työntelin lunta sipulikukkien penkkien päälle, kun näyttivät nämä penkit aivan kohta paljastuvan mullalle. Erityisesti liljapenkki sai ison satsin päälleen. Kuvassa on pikkusahramien penkki peitetty lumella.
Sitten kun katselin tarkemmin tätä kevään edistymistä, löysin ensimmäiset sahramien alut yhden ison kiven vierestä.
Ei kun lunta niskaan! Ensi viikolle on luvattu pientä pakkasta ja lunta.
Tässä blogissa eläkeläistonttu tekee muistiinpanoja puutarhastaan ja seuraa puutarhan kasvamista. Tonttu haluaa nyt kannustaa kaikki luopumaan nurmikoista ja kasvattamaan pensaita!
torstai 13. maaliskuuta 2014
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Leikkaamista
Tänään leikkasin tuijia (thuja Brabant). Nämä tuijat ovat melko höröttäviä, mutta niitä saa leikata aika topakasti ja siitä ne yltyvät tuuheutumaan. Ihan keittiösaksilla leikkasin niitä pikkuoksien päitä.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Liljoja ja lukemista
Juolahti mieleeni, että jospa ostaisin lisää liljoja. Kauppa kävisi näin keväällä. Erään lehtijutun perusteella etsin netistä tietoa idänliljoista. Sillä googlauksella löytyi tietopuolinen sivusto mukula- ja sipulikasveista ja vähän muustakin: doradin piha ja puutarha . Sitä sivustoa olen tässä nyt lukenut niin kuin koululainen laiskanläksyä.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Sahausta
Tänään leikkasin omenapuita. Ajattelin, että parasta tehdä se näin aikaisin, koska tämä talvi saattaa lopahtaa koht´siltään. Oksia kertyi aikamoinen kasa. Jätin ne riipin raapin pihalle: varmaankin jänikset tulevat niitä järsimään.
Viime vuoden omenasadosta tekemäni hillo riitti helmikuun loppuun asti. Kyllä se oli makoisaa.
Viime vuoden omenasadosta tekemäni hillo riitti helmikuun loppuun asti. Kyllä se oli makoisaa.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Siemeniä pusseissa
Kesäkukkien siemenhankinta on
parhaimmillaan varautumista kesään. Tonttu ei ole suurestikaan harrastanut
siemenistä kasvattamista, mutta nyt pitää yrittää. Siemenet ovat jo nettikaupasta
tulleet. Valitsin siemeniä sitä silmällä pitäen, että ne voisi kylvää suoraan
kasvupaikalle. Tonttulassa kun ei ole kovinkaan paljon ikkuna-alaa
esikasvatusruukkuja varten. Yksivuotisista valitsin pensaskrassin,
sinisievikin, tuoksupieluksen, piiankielen ja hilpan. Nämä ovat tontulle aivan
uusia tuttavuuksia. Innostuin ostamaan myös monivuotisia: punahatun,
kaukasiantörmäkukan, huopakaunokin, jaloritarinkannuksen ja päivänkakkaran
siemeniä. Ulkolaisia ovat nämä pussukat.
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Talvella suunnitellaan uutta
Helmikuussa säät olivat merkillisen
leutoja. Jonakin yönä saattoi olla miinuksella neljä tai viisi astetta. Yleensä
päivälämpötilat olivat lähellä nollaa. Lunta ei sanottavasti tullut
lisää. Kestävätköhän minun kasvini tämmöisestä talvesta kevääseen siirtymistä?
Suunnitelmat tulevista töistä
alkavat nyt saada uusiakin muotoja. Uusia haaveita ovat ruusut ja kirsikat. Kolme neljä
uutta kanadalaista ruusua pitäisi saada sekä kaksi matalaa kirsikkapensasta.
Näiden ”uutuuksien” paikat ovatkin mietityttäneet minua talven mittaan.
Tarjolla pitäisi olla aurinkoista ja muhevaa tilaa. Vanhaan suunnitelmaan pitää
siis laatia jotain uutta.
Uusi siirtelykierre alkaa
ajatuksesta, että itänurkalta pitää siirtää pois kaunokuusaman pieni taimi.
Tämä sen takia, että sen oranssiset marjat ovat myrkyllisiä. Naapurin lapset
ovat kohta kouluiässä ja he tulevat koulutiellään kulkemaan aivan tämän puskan
vierestä. Varmaan kauniit marjat houkuttelevat. Siispä siirrän puskan
keskemmälle tonttia ja sen tilalle tulee mongolianvaahtera. Toinen
mongolianvaahtera menee etupihalle entisen pensashanhikin tilalle, jossa sillä
on erittäin hyvä paikka - kunhan kaivellaan hyvä istutuskuoppa.
Eli suunnitelman 2 "syreeni" muuttuu mongolianvaahteraksi. Vaahteroille varatut paikat annan uusille, isommille ruusuille.
Yhdelle matalalle ruusulle on jo syvä kuoppa kaivettuna vanhan koivunkannon
viereen – siinä kun syksyllä kaivelin kiviä ylös kannon alta.
Kirsikat tarvitsevat
aurinkoisen paikan. Se löytyy kivikon pohjoispuolelta: sieltä joudun varmaankin
siirtämään vain kiiminginangervon jonnekin muualle pois kirsikan alta.
Kirsikoissa on tarjolla noin kahteen metriin kasvat suklaakirsikka ja Latvian
matala, jotka pölyttävät toisiaan. Toivotaan, että taimet löytyvät. Samoin
pitää tässä vaiheessa sanoa myös ruusuista: Lac Majeau (valkoinen, 150 – 200 cm), Morden Centennial
(punainen, 70 – 100 cm),
Morden Blush (roosa, 50 - 80
cm) tai Champlain (tum.punainen, 100 cm) ja Martin Frobisher (vaal.punainen, 100 – 150 cm).
Uusiin suunnitelmiin kuuluu
myös ajatus köynnöshortensiasta, joka lähtisi nousemaan isoon raitaan. Köynnöshortensian menestymisalue alkaa olla näillä rajoilla, mutta puutarhanetissä on uskaliaat kolmos- ja nelosvyöhykkeellä onnistuneet. Raidan
alla voisi olla enemmän myös taikinamarjan alkuja, jotta niistä saisi joskus
hauskan muotoillun pensaston sinne nurkalle. (Myöh.huom; ei ole toteutettu.)
tiistai 28. tammikuuta 2014
Lumitöitä
Pakkaslunta on maassa noin 7 cm. Lapioin sitä pensaiden ympärille - nyt toistamiseen, koskapa se edellinen lapioitu lumi sulaa sutkahti pois tuossa joulun ja uudenvuoden tienoossa. No, kertaus tekee mestarin. On se tuo Fiskarsin lapiokola hyvä peli tähän työhön. Nyt pihalla kohoilee lumikekoja.
Lumikerroksen tarkoitus on suojata kasvien juuria pahemmalta roudalta ja jäätymiseltä - varsinkin näin eka vuonna, kun juuret ovat suhteellisen pinnassa.
Tämä lapiointi oli pikkuisen myöhässä tammikuun keskivälin koviin pakkasiin nähden, koska oli parin viikon lomamatkalla.Toivottavasti auttaa kumminkin.
Lumikerroksen tarkoitus on suojata kasvien juuria pahemmalta roudalta ja jäätymiseltä - varsinkin näin eka vuonna, kun juuret ovat suhteellisen pinnassa.
Tämä lapiointi oli pikkuisen myöhässä tammikuun keskivälin koviin pakkasiin nähden, koska oli parin viikon lomamatkalla.Toivottavasti auttaa kumminkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

