perjantai 7. elokuuta 2015

Hoidin puun

Kitkentää tehdessä tömäytin taas kiveen. Arvelin että tämä kivi on iso, mutta kaivelun jälkeen totesinkin, että siinä oli kolme kiveä rinnakkain. Kuitenkin se yksi oli niin iso, että se piti jättää paikoilleen. Kertyihän noita murikoita silti aikamoinen määrä mullan pinnalle. Paikka, josta ne löytyivät oli istuttamani pilvikirsikan vieressä ja alla. Ensin nääs aloin kaivella siinä puun vieressä, mutta kivien kolina vei minua aina vaan alemmas roplaamaan kirsikkapuun juuriston alle. Tuntui jo melko karmeelta.
Aikoinaan olin istuttanut pilvikirsikan kaivamalla vanhaan ojaan kuopan ja panemalla kuoppaan parempaa multaa. Silloin en kuitenkaan arvannut, miten onnetonta multa-alaa oli siinä heti kuopan vieressä: siinä oli siis tuhoton määrä kaiken kokoisia kiviä ja kivien päällä maatumaan viskattuja risuja. Nyt kaivelin siis ne pois ja laitoin uutta multaa lannoitteen keralla - toivottavasti pilvikirsikka tykkää. Kuvassa näkyy vaaleana se kuoppa osittain jo täytettynä mullalla ja lannoitteella. 
Kaivellessa löytyi taas "paikallista kansanperinnettä", nimittäin ruostunut puukon kara. Jännän näköinen siinä mielessä, että teräosa on lyhyempi kuin kahva. Hackman on joskus tehnyt puukkojakin.
Tämmöinen kivipaljous sieltä puun alta löytyi: 
Tässä olin vasta yhdeltä puolelta lähestynyt kirsikan juuristoa. Pitäisiköhän tehdä sama lähentyminen toiseltakin puolelta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti