torstai 25. elokuuta 2016

Elokuun kukkijat

Elokuu alkaa olla lopuillaan, mutta kukkasia on siellä täällä. Muutamat ruusut aloittavat nyt uudelleen kukintaansa.
Liljoista Heikinlilja on vasta nyt auki.
Samoin uutuuttansa loistava lilja 'Mother's Choice'. Punahatut ovat nousseet ylös kukkimaan, samoin useat syysleimut ovat nyt parhaimmillaan. Monet syysleimuni ovat vielä kovin nuoria, joten niistä ei komeita kuvia saa.
Yksi hauskimman värinen syysleimu on punahattujen kaverina, taustana niilä on laikkukirjokanukka.

Väriminttu on aurinkoisina päivinä ollut perhosten suosiossa: lauantaina laskeskelin perhosia ja totesin, että yhtäaikaa puskassa oli 14 perhosta. Ne olivat enimmäkseen neitoperhosia, mutta olen nähnyt siellä amiraalin ja ohdakeperhosen myös.
Työn alla on nyt pieni lisäys pohjoispuolen polulle: istuinpenkin verran pitää polkua leventää.
Siitä tulee olemaan hyvät näkymät keskelle tonttia. Eli tältä paikalta katsellaan etelän suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti