maanantai 5. syyskuuta 2016

Polun teko jatkuu

Hyvä ilma inspiroi jatkamaan polun tekemistä. Nyt kohteena oli viimeisimmän T-risteyksen toinen sakara. Se lähtee viemään kulkijaa kohti tontin itärajaa sinne, missä viisi tuijaa seisoo ryhmänä ja jonne tänä syksynä istutin kaksi mustaherukkaa. Kuvassa alla polun tekele alkaa mustana (mullalla alustavasti) kohti tuijia. 
Herukkataimet ovat oikeassa laidassa. Vasemmalla näkyy multakasa, johon olen kerännyt heinätuppaita maatumaan juuri polkutyömailta. Tämä kasa pitää peitellä hyvin talveksi ja ensi kesäksi.
Tämänpäiväinen työmaa muuttui taas kivien nostoksi: saaliina kaksi isoa kiveä.
Tässä kuvassa on polun alkuasetelma toisesta suunnasta: polku tulee tummana kiven luota. Eli työnä on repiä talikolla nurmipinta pois polun kohdalta. Polun pitää jatkua multakasan vieritse ja mennä talikon kohdalla olevan ison kivipaaden vieritse ja päättyä suurin piirtein siihen. Ensimmäinen löytynyt kivi on tässä jo nostettu. Toinen suurempi kivi löytyi talikon kohdalta ison kiven vierestä noin 15 cm:n syvyydestä. Molemmat kivet sain vieriteltyä tai kinkattua läheisen polun reunakiviksi. Jos huomenna on kaunis ilma, pitää jatkaa tätä polkuprojektia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti