Pyrstötiaisten pikavisiitti

Tänään keskipäivän aikaan satuin näkemään pyrstötiaisia ruokintapaikallani. Niitä oli pikkuinen parvi ja seassa oli myös talitiaisia. Söpö lintu on pyrstötiainen. Ne pitivät pienen pientä ääntä, semmoista titinää. Vierailu oli hyvin nopea, ne karkasivat pian naapurin puolelle. Toivottavasti tulevat pian uudelleen. En ole nähnyt pyrstötiaista ennen.
Jänis näkyy syövän kiiminginangervon versot. Minulla on kaksi puskaa tätä kiiminginangervoa, ja toinen on nyt syöty. Näin siitäkin huolimatta, että yritin lumella peitellä näitä angervojani, kun huomasin jäniksen käyneen lyhentämässä versoja. Nyt näkyvät kelpaavan koivu- ja rinneangervotkin. Jokunen vuosi sitten jänis söi loistoangervon versot. Nyt ne ovat lumen alla nuupuksissa niin, ettei jänis osaa niitä syödä.

Miksi näin valkoselkätikat pihallani viime keväänä?

Miksi näin valkoselkätikat pihallani viime keväänä? Kerroin havannoistani blogissa 27.4.2016. Tämä kysymys nousi mieleeni, kun olin lukenut Ilkka Hanskin oivallisen kirjan  Tutkimusmatkoja saarille - Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa, Gaudeamus 2016.  
Vastaus kyksymykseen lienee se, että tikkaraukat joutuivat tyytymään minun pihani kannoista löytyviin toukkiin, kun ei niitä löydy ns. luonnonmetsistämme. Metsien hoito on Suomessa muuttanut laajat metsäalueet yksipuolisiksi ympäristöiksi, joista ötököitä ei hevillä löydy. Nykyään kannotkin viedään hakkuuaukioilta pois. Saavat siinä tikat etsiä eväänsä vilkkaan tien vieressä sijaitsevasta puutarhasta, johon puutarhuri on laiskuuttaan jättänyt kannot maatumaan.
Ilkka Hanski, akateemikko, biologi ja ekologi, kertoo kirjassaan tutkijan kokemuksella siitä moninaisuudesta, jolla evoluutio luontoamme värkkäilee. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä. Tältä kantilta kirja oli aika karmeaa luettavaa.
Jäänkin miettimään, oliko se tikkahavainto iloinen asia vaiko erityisen huolestuttava. No, olihan kuitenkin hyvä, etten tilannut kannonjyrsijää tekemään selvää noista kantokökkylöistä.

Miten kävi kesällä 2016?

Kesä on takana

 ja arvioinnin siitä voin nyt tehdä. Kovasti tuli puuhasteltua: erityisesti polkujen teko oli ajankohtaista. Nyt polut ovat valmiit, ja kerran olen jopa lakaissut niiltä syksyn lehtiä pois. Kiva niillä on kuleksia.
Kauden alussa sain istutettua uudet ruusut ja pionit paikoilleen. Talvivauriot veivät yhden ruusuntaimen melkein heti istutuksen jälkeen ja toinen sinnitteli syksyyn asti pienen pienenä. Sen kohdalla ensi kevät ratkaisee. Muut ruusuntaimet osoittautuivat erittäin elonvoimaisiksi. Myös muutamat muut kukat kärsivät talvesta, esim. puuliljat kuolivat kaikki.
Pari varjoliljaa istutin myös, mutta eikös vaan jänis tai kissa mennä romistellut niiden yli heti kun liljat olivat nostamassa päätään. Siitä suuttuneena laittelin esteeksi risuja ja oksia moneen paikkaan. Enkä enää pidä oksia ruman näköisinä - toimivuus ratkaisee! 
Peittojen alla olleet multakasat eivät olleetkaan täysin maatuneita; sen takia annan peittojen olla paikoillaan edelleen ensi kevääseen asti. Laitoin jopa lisäpeittoja päälle, jotta valo ei varmasti pääsisi läpi. Rikkaruohojen valta vaikuttaa olevan todella voimakasta muillakin aloilla, esim. keskellä tonttia olevan alueen olen edellisenä kesänä mennyt jo läpi kitkemällä, mutta aika reuhottavan näköistä siellä oli taas kesän loppupuolella. Peittäviä perennoja on liian vähän.
Mukava oli keräillä metsämansikoita suuhun; mansikka toimii kuin maanpeiteperenna muutamilla paikoilla. Myös herukoista tuli makoisia. Omenapuiden sato täytti sitten koko pakastimen. Kasvilavoihin olin laittanut liian paljon salaatteja ja herneitä; vähemmälläkin tulisin toimeen.
Kivitöitä oli keväällä ja kesällä ihmeen paljon: luulisi, että ne joskus loppuisivat. Syksyllä kerkesin vielä talikolla peraamaan uutta kukkaisalaa ihan tuolla tien reunamalla pensaiden välissä. Sekin alue on odottamassa ensi kevättä ja uusia suunnitelmia.

Varautumishommia

Kohta tuleepi lunta. Täytyy pikkuisen varautua siihen. Ensimmäinen työ oli haravoida poluilta syksyn lehdet pois. Muutenhan ne maatuvat niille paikoilleen, ja minun hienot polkuni täyttyvät taas humuksella ja alkavat kasvaa vaikka mitä. Nyt siellä oli jo kasvamassa metsämansikkaa ja ketohanhikkia.
Toinen homma on laitella estoja jäniksille, etteivät pääse syömään pensaiden runkoja. Minulla onkin aika monta nuorta ruusua, joita jänikset ihme kyllä saattavat popsia. Naapurilta sain koiraverkkoa; sillä ympäröin ruusukaaren, jossa on 6 nuorta ruusupensasta.

Oksilla koetin saada verkon pysymään pystyssä. Tällä tavalla siellä verkon sisällä vielä kukkii keltainen ruusu Rosa 'Bill Reid'.

Mullan keruuta

Kaikenlaista multaa tulee keräiltyä:

talon päädystä kärräsin hyvää multaa kasaan rajalle ja heinätuppaita kärräsin äskeisestä narsissipenkin tekeleestä. Kuvassa takimmainen kasa on tuota hyvää multaa ja lavan takana oleva kasa on heinätuppaita.
Heinätuppaat kaadoin pohjoisrajalla olevan ison kiven viereen. Siinä kohtaa maastossa on pieni rintuus, jota havittelen nostavani korkeammalle. Tuleepahan se pläntti paremmin auringon armoille, kun nyt se kaartuu ikään kuin pohjoiseen päin. Kiven reunalle olen jo aikaisemmin piilottanut kolme betonista ruukkua ja kasan vanhoja tiilenrohjoja, jotka olivat niin rumia ja rikki ettei niitä voinut kierrättää mihinkään (postaus 3.9.2015).
Kaikkea muutakin risua kuvassa on: oksaisia rankoja ns. jäniksen estoina ja risuja menossa maatumaan luonnon ehdoilla.

Pieni pala maata

Eilen ja toissapäivänä puuhastelin pienellä maapläntillä. Tarkoitus oli laittaa 30 narsissin sipulia ja joitakin idänsinililjoja nurmikolle keittiön ikkunan alle. Eipä se työ niin mennyt; nurmen alla oli niin paljon pientä kiveä, etteivät sipulit sekaan mahtuneet. Päätin ottaa nurmen pois.  Samalla tältä maapalalta lähtivät isoimmat kivet (pari kottikärrillistä) ja pikkuisen hiekkaakin.

Sitten olikin helppo sijoitella sipulit siihen ja heitellä uutta multaa päälle. Tällä maapalasella on nyt sitten semmoinen suunnitelma, että ensi keväänä jaan siihen rönsyansikkaa ja taidanpa etsiä joitakin keijuangervon taimiakin siihen lisäksi. Rönsyansikkaa onkin vanhastaan siinä ihan vieressä, samoin angervoja. Tämä maapalanen on semmoinen, johon tulee talvisin kolattua lunta aikamoinen kasa.
Tämän työn tuoksinassa satuin näkemään ison hanhiparven lentävän ylitseni: oli ainakin 300 lintua. Parvi piti rauhallista, matalaa, kurahtelevaa ääntä lentäessään kohti länttä. En ole ennen nähnyt noin suurta lintuparvea. Oli hieno näky!

Höylä ratkaisi

Pientä remonttia pukkaa näin syksyn komeina päivinä. Terassin kulma on tähän asti aina tuntunut olevan liian ovelasti toiminnan tiellä. Eli kottikärrin työntö kulman ympäri on tuottanut ikään kuin ylimääräistä suorakulmaisuutta toimintaan. Ja lisäksi vielä turhaa tiukkuutta, kun on kapeat väylät. Lisäksi näytti kuin kulma olisi nuukahtanut alaspäin, nurmi kasvoi jo reunoja myöten. Siispä kun aputonttu oli liikkumassa täällä päin moottorisahan kanssa, pyysin häntä sahaamaan terassin kulmasta palan pois. Itse vaihdoin maata terassin jalan alta; multaa pois ja soraa tilalle.

Sahaus oli nopeasti suoritettu, mutta jälkikäteen katsellen reuna näytti lenkolta. Piti ruveta käsisahalla oikaisemaan, mutta eihän se ollutkaan niin helppoa. Seuraavaksi kävivät melkein kaikki työkalut kokeiltavina, saisiko niillä lautojen päät suoraan: kahdenlaista puukkoa, hiomakone, temmi, vasara, saha... Vihdoin löytyi vanha höylä -  se ratkaisi pelin!
Sitten pystyin aputontun neuvojen mukaan ruuvaamaan tukipuut ja reunapuun kiinni. Eka kertaa käyttelin akkuruuvi/porakonetta.

Tätä ennen vielä laitoin kulman alle yhden parrun alustueksi maata vasten. Ja uusi vinkkelikulma on näin valmis.