lauantai 24. marraskuuta 2018

Viehättävä varjokasvi, varjohiippa

Nyt, marraskuun loppupuolella, voi vielä käpsehtiä puutarhassa katselemassa "riisuuntunutta tarhaa". Silmä osuu lehtipollukkaan, joka puolipallona pitelee lehdistään sinnikkäästi kiinni vielä nyt, kun muut ovat jo päästäneet irti.
Tarhavarjohiipan kasvusto se siinä torottaa pystyssä  -  mutta eihän se yllä kuin 30 senttimetrin vaatimattomaan korkeuteen.
Tarhavarjohiippa on hyvä, kaunis varjokasvi. Alkuperäiset taimet ovat kohtuullisesti suurentuneet, eivät ryntäilleet minnekään. Punertavat kukkaset ilmestyvät lehtien lomaan alkukesästä, toukokuun puolella. Minulla on ilmeisesti tarhavarjohiippa Epimedium x rubrum. Hyvä selostus tarhavarjohiipasta ja sen sukulaisista on Kotipuutarha-lehdessä  11/17.
Tässä kuvassa tarhavarjohiippani topsottaa kukkimassa rusotuomen alla. Tämä kuvan kasvusto on kolmesta taimesta ja ollut istuttamisen jälkeen kaksi vuotta paikallaan (kuva on vuodelta 2017.) Ei siis mikään ison-iso.



lauantai 17. marraskuuta 2018

Viimeinen kivityö?

Tuskinpa vain viimeinen kivityö oli tämän päivän tekonen. Lähellä terassia on pieni rinne, johon olin joskus istuttanut krookuksia ja helmililjoja. Hoitamattomana tämän pikkualan kukat näyttivät taantuvan. Sain idean, että noukin siitä pois pikkukukkien  sipulit ja laitan tilalle kivikon, jota ei tarvitse hoidella.

Myllätessäni maata huomasin, että  - tosiaan -  juolavehnä siinä mellasti oikein reippaasti. Kokeiltuani kivien asettelua pari kertaa päädyin tekemään tämän uudistuksen ns. oikealla tavalla: siis laittamalla reunoille ja pohjalle juurimattoa ja kivet vasta tämän juurimaton päälle.

Hiukan hiekkaa maton päälle; se auttaa kivien asettelussa. Valmista tuli. Ja jäi vielä pikkukiviä tähteeksikin.
Nyt kun näiden kivien välissä on hiukan hiekkaa, pudottelen sinne pieniä mehitähtiä. Niitä löytyy aivan vierestä, ison kiven päältä  (yläkuvassa vasemmalla).

perjantai 9. marraskuuta 2018

Rautaa kehiin

Leppoisan syksyn aikana passaa tehdä töitä, jotka vievät ajatukset ensi kesään. Olisiko yksi semmoinen kärhötukien laittaminen? Minulla oli kaksi betoniraudoista tehtyä kärhötukea odottamassa pääsyä oikeille paikoilleen. Nyt sain pystytettyä ne sellaisille paikoille, joissa ne ovat jo istutettujen kärhöjen tukena.
Tähän kasvavat kärhöt Etoile Violetta ja Entel. Samanlainen seisoo kärhön Madame Julia Correvonin vieressä. Matamille passanne minun hommata joku kaveriksi ensi keväänä.
Arvelin ennen tähän työhön rupeamista, että varmaankin särjen tuusan nuuskaksi tuon Etoile Violettan versot siinä työn tuoksinassa. Siinähän piti poistaa vanha, vaappuva puutuki, jonka ympärillä versot ovat sotkuksissa, ja saada viime kesän kasvusto lumpsahtamaan uuteen tukeen. No, homma sujui kivuttomasti; sain nostettua kasvuston melko kokonaisena tukineen päivineen nojaamaan uuteen ristikkotukeen. Rautaristikossa on kaksi ristikkoseinämää pystyssä, seinämät ovat 90-asteen kulmassa toisiinsa nähden.
Sinivioletti Etoile Violetta ja vaalea  Entel.
Madame Julia Correvon, joka minulla ei ole vetristynyt kovin häävisti.