Kiviä katsomassa

 Lueskelin tuossa uutta kirjaa geologiasta nimeltä Suomen muinaiset tulivuoret -  kallioidemme salaisuuksia. Sen ovat kirjoittaneet Jussi S. Heinonen ja Elina Lehtonen. Hyvin juohevasti kirjoitettu kirja, vaikka aiheet ovat lievästi sanottuna monimutkalliset. 

Se innoitti hieman katselemaan oman pihan kiviä, joita olen asetellut sinne tänne, polkujen reunoihin enimmäkseen. 

 

Panee ajattelemaan, kuten kuvan kivet: minkälaisesta sedimentistä tuo toinen on alkujaan saanut materiansa, millaisten vaiheiden jälkeen se nyt makaa minun nurmellani. Entäs toinen "punaisen sekasotku": minkä kieputuksen kautta se on jähmettynyt tuollaiseksi ja toisten kieputusten takia sitten pirstoutunut melko pieneksi kiveksi. Ja kysymys: kaksi niin erilaista?

Mainitussa kirjassa kerrotaan, että tieteilijät ottavat kivestä selville myös alkuaineiden suhteet ja niistä määrittävät myös kiven ikää. 

 

Ötökkä pioneilla - syö ja nukkuu

 Pionien kukkiessa tapahtuu myös semmoista, että kultakuoriainen löytäikse ruokailupaikalle. Yksi kuoriainen oli  mussuttelemassa Lian Tai -pionilla, kun satuin kulkemaan ohitse. 

Olikohan ruokailu ramasevaa, kun se siitä pörräsi viereiselle pionille, jonka nimi on  Krinkled White (ryppyreuna valkoinen). Siinä sen ruokailutoiminta näytti kovin verkkaiselle ja nukahtaminen taisi lopulta voittaa. Kultakuoriainen kössähti terälehden mutkaan nukkumaan. 

Runsasta kasvua tänä kesänä

 Tämä kesä näyttää olevan runsaan kasvun ja kukkimisen kesä. Ehkä sateiden jatkuva lorotus on antanut pontta kasvien rakentelutyömaille; on kehkeytynyt pituutta ja paljon kukkasia. Muutamia kukkaisrönsyilijöitä voin mainita: seppelvarpu, pionit, niittyängelmä, ruusut Ilo ja Sointu sekä tietysti vuohenputki.

Niittyängelmät ovat venyneet noin 170 sentin pituuteen ja pulleisiin kukintoihin.

Myös varjolilja `Russian Morning` on kehitellyt erikoisen paljon kukkia ja aikaisemmin kuin muut liljat.

Mutta onpa onnettomampia kasvejakin: kylmät yöt tai jokin muu huono hoito ovat verottamassa kärhöjäni. Muutamat niistä taitavat olla kuolleita. Lännenheisissä olin näkevinäni paljon kuolleita oksia, mutta toisaalta runsasta kukintaa. Tekevätkö ne samoin kuin entinen likusterisyreenini teki: pyrkivät kukkimaan reippaasti viimeisenä kesänään?

Hujopit ennen sadepäiviä

 Pihani kulmalla heiluu pari hujoppia: yli kaksimetriset  jättimesiangervot (Filipendula kamtschatica). Ne ovat siellä ihan sitä varten, että ohikulkijat huomaisivat ne - että semmoisiakin on olemassa ja menestyvät meilläkin päin. Mutta eipä taida monellakaan olla silmiä semmoiseen. No, ei se mitään - omathan on asiansa heillä; varpaisiin katselu ja muu semmoinen. 

Nämä hujopit kukkivat nyt. Ne tekevät samanoloisen kukinnon kuin normi-niittymesiangervomme, mutta julmasti isomman - ja korkeammalle. Kuvassa kukinto ei ole varttunut kokonaiseksi. Kuva piti ottaa, kun oli luvassa kovan sateen odotus muutaman päivän päästä. Kuinkahan nuo pysyvät pystyssä sateessa?

PS. Hyvin pysyivät pystyssä. 

Uudelleennimeäminen Tuura-Tomppa

 Yksi tontuistani, vanhastaan Tötterö-Tomppana tituloitu tonttu saa nyt uuden nimen. Syynä on se, että minua on sivistetty asiassa, joka liittyy Suomen arvokkaaseen metalliteollisuuden historiaan. Tomppahan kävi kesäkuussa seisomassa näyttelyssä, jossa kävijät huomauttivat tötterön olemuksesta hyvin asiantuntevasti, että "tuohan on tuuran terä, ihan selevästi. Ja tehty varmaan virapelityönä tehtaalla."  Siispä tämä tonttu on nyt nimeltään Tuura-Tomppa. 

Silloin aikoinaan, joskus ennen 2000-lukua, Sorsakosken tehtaalla tehtiin jos minkäkinlaisia virapelitöitä. Eli joku pikku metalliesine tekaistiin työajalla tai työajan jälkeen ihan niinku omiin tarkoituksiin. Kun tuuran terä oli valmis, olikin hyvä tähteä pilkille Sorsavedelle.

Pionit - suosikit

 Pionit ovat monille suuria suosikkeja - ihmisille ja ötököille. Ovathan ne vaivattomia, kauniita, värikkäitä, melko isoja ja pensasmaisia tilansa täyttäjiä.

Yllä White Wings -lajike vasta auenneena. Ja alla ängelmien kanssa nouseva Sorbet. Näistä valkoinen on hyönteisten suosioissa, koska sen heteille ja emille niillä on helppo pääsy terälehtien vähyyden ansiosta.

Tästä se pompsahtaa se kukkaterttu

 Tämmöisestä pallukasta pompsahtaa kohtapuoleen kukkaisterttu isolle karhunputkelle.

Sama pompsu seuraavana päivänä:

Toinen lähistöllä seisoksiva karhunputki on hieman jäljessä, mutta uhkea pompsu on silläkin tulossa (alla).

Karhunputket ovat melko pitkiä, komeita olioita, joiden kukissa käy hirmuinen kärpästen kuhina kunhan kukat valmistuvat. Minun karhunputkeni ovat sukua sille yhdelle "metsän enkelille" (Angelica sylvestris), joka seisoi orpona hieman rajan tuolla puolen vuonna 2013. Annoin sille luvan toimittaa jälkeläisiä minun puolelle. Ja hyvinpä on toimitellut: nyt näitä jälkeläisiä on siellä sun täällä pitkin pihaa. Kohta on ruvettava hillitsemään tätä sukukuntaa.