Maailman huonoin perustelu

Maailman huonoin perustelu nykyilmaston tilanteessa on seuraava. Kun henkilöä on patistettu tekemään joku pikkutyö (p) monimuotoisuuden hyväksi, hän perustelee laiskuuttaan sanomalla ”mitä se auttaa, jos minä kun eivät nuo muutkaan?” Hänen lausumansa oletus  "ei se auta yhtään mitään"  on muunnettavissa matemaattiseksi lauseeksi: (hänen työnsä arvo p x 1 = 0). Tosi lauseke olisi, että 0 x 1 = 0. Eli kun hän ei tee mitään, niin se ei auta mitään.

Väärä siitä tulee vielä "sosiaalisesti" nääs, kun ajattelemme, että hänen esimerkkinsä inspiroi hänen naapuriaan toimiin seuraavalla viikolla. Sitten seuraavalla viikolla tämän naapuria, jne. Loppujen lopuksi kolmen vuoden kuluttua saamme lausekkeen (p x 52 x 3 = m), jossa m on ”toimien vaikutus luonnossa” ja se on ihan kelpo vaikutus. Tosiasiassa tämäkin lauseke on väärä, koska olisi otettava huomioon ns. korkolaskuri koskapa näitä naapureita alkaisi olla siellä sun täällä. No, sitä minä en osaa, joten jätän sen muille nerotontuille askaroitavaksi. (Tähän tulisi hymiö, jos osaisin.)

PS. Onpi hyvä ohjelma se potkukaasti "Me kuollaan kaikki" Ylen Areenassa. 

Hyvä Yle Luonto!

 Nyt ovat yleläisetkin  oikealla asialla, kun vetoavat omakotiasujiin, jotta monimuotoisuutta lisättäisiin pihoilla. Yle Luonto on jotenkin piilottanut potkukastinsa jonnekin ties mihin, mutta törmäsin tähän juttuun Facebookissa. Linkki  juttuun, jossa kerrotaan pihan syyssiivouksen laistamisesta ja vedotaan niihin asioihn, joita minäkin olen tolkuttanut. Pitäisi jotenkin löytää se ohjelmasarja nimeltään Me kuollaan kaikki. Missähän se luuraa? Ai, se luuraa Areenassa ja siellä potkukastien osastolla.

Hauska seminaari

Olinpa mukana kivassa seminaarissa, jonka järjesti MSL ja nimi oli Ekothon. Siellä pohdittiin ihmisen ja luonnon hyvinvointia sekä ennallistamista monelta näkökulmalta. Ja sitten piti tehdä ryhmätyötä. Minun ryhmäni tarttui tuttuun ehdotukseen, jotta pitäisi kyllä omakotiasukkaan tontillaan tehdä hirmuisesti ekotekoja eikä vain ajella nurmikoita. Näin saataisiin monimuotoisuutta säilytettyä. Ikään kuin samalla meiningillä, jolla Tonttuna olen tehnyt.

Uusina ideoina ryhmäläiset keksivät ihmisen terveyden yhdistämisen multaan ja mikrobeihin. Sitten he keksivät ajatella satokausikalenteria ja japanilaista Kou-kalenteria. Mitäpä jos tekisi suomalaisen hetki-puutarhassa-kalenterin eli mikrovuodenaikakalenterin? Se voisi motivoida, opettaa, neuvoa, antaa malleja sellaiselle tontinomistajalle, joka pähkäilee, jotta "onkohan tuosta monimuotoisuudesta mihinkään". No onhan siitä: se on kivaa ja leppoisaa, kiireetöntä tarkkailua. Monesti kamera kädessä.
 

Mietiskelyvideo

Linkki on TÄSSÄ  Tämä on mietiskelyvideon linkki  ,ehkä onnistuu. Laitoin tähän tuommoisen videon, jonka rauhallisen katselemisen aikana ajatus saa kierrellä vapaasti. Kuvan värit eivät ole yhtä oranssiset ja punaiset kuin luonnossa oli.  Tämä mietiskely soljuu siis tarkastellen liuskavaleangervojen syksyyn taipuvia lehtiä, mukana on myös pieni, vihreä sormivaleangervo sekä kanto.

Syksy saa meidät...

 Syksy saa meidät katselemaan ympärillemme etsien jotain... Mitähän se olisi?

Joku elon ilmiö? Kannon vieressä kasvaa sieni, joka yrittää lahottaa ympäristöään.

 

Keskellä pihaa loistaa ryhmä syysasteria.

Sivummalla on nättejä värejä ja muotojen erilaisuutta.

Aivan matalalla kiven päällä ruskonahkajäkälä on saanut vaaleat pollukat lehtiensä reunoihin.

Semmoista elon muutosta syksyllä tapahtuu.

 

Jo on kummat...

 Jo on kummat meiningit nyt syksyssä. Kärhöt eivät hellitä kukistaan, vaan vielä syyskuussa kukat killuvat korkeuksissaan rautakehikossa niin kuin olisi muka kesä. 

Nyt huomasin myös, että olipahan ilmestynyt pienen pieni omena semmoiseen karahkaan, joka seisoo vesitynnyrissä sitä varten että jonkun oravan ei tarvitse hukkua sinne. Kesällä huomasin kyllä, että siinä oli lehtiä ja kukkia. Mutta että omena!

Hän lähti vaeltamaan

 Keräsin mustaherukoita ja siivotessa niitä löysin pienen etanan kököttämässä marjan päällä. Kokeilin, osaisiko tuo näyttää huomisen sateesta ennusmerkkiään ja koputin kynnellä sen kotikoteloa. Sieltä ne sarvet tulivat esille, kaksi isompaa ja kaksi pienempää sarvea. 

Sitten hoksasin, että tästäkin voin ottaa kuvan. Taustaksi kokosin herukoista keon ja laitoin tämän etanan marjoineen päällimmäiseksi. No, en juurikaan ehtinyt kuvaa tarkentamaan, kun etana oli jo valumassa alas päin. Ja sitten näitä sanotaan hitaiksi. Lopuksi heitin hänet jatkamaan vaellustaan ruusupuskan alle marjoineen päivineen. Lopuksi kysymys: miten kauan häneltä oli kulunut aikaa nousta herukkapensaaseen?