Muurahaiset kevään ulkoilupäivää viettämässä

 Aurinko paistaa ja lumet ovat jo sulaneet muurahaiskeon päältä. Siis ulkoilupäivä. Muurahaiskeon päällä näkyi tummina läikkinä muurahaisten riemukkaat ulkoiluryhmät, joissa murkut vieri vieressä ja toistensa päällä könyten viettävät kevätpäivää. Keossa näkyy monttu kyljessä; olisikohan tikka käynyt rovehtimassa.

Toiset tippuivat innoissaan alas toisten niskoilta - ropsis vaan. Jonkinmoista innostusta ilmeni näiden liikkeissä. Sopiihan sitä intoilla, kun nyt tämä ryhmäliikuntapäivä oli 20.3.2026, kun se oli vuonna 2024 huhtikuun  27.päivä.

Mikrometsä - mikä ja miksi?

Tiede Luonto -lehdestä (8/2025) huomasin jutun, jossa esiteltiin mikrometsää. Sen idea on, että pienikin pläntti metsämäistä luontoa toisi eläville olioille mahdollisuuksia elämiseensä. Onpa kiva: arkkitehdit ja rakentajat saavat tottua uuteen asiaan. Me pikkutonttien puutarhurit tiedämmekin jo edut, joita luonnonmukaisuus ja monilajisuus (ilmeisesti toiselta nimeltään siivottomuus ja sotkuisuus) antavat olioille. Etuja ovat mm. pörriäisten, lintujen ja kaikkien muiden olioiden elävyys ja toiminta, siinä sivussa kauneus pensaiden kukkiessa, rehevyys ja vähätöisyys. Siihen päälle mukavat yllätykset, joita toimiva luonto sitten järjestää tarhurin hoksattaviksi.

Artikkelissa pohditaan ihmisen estetiikkaihalua: ”Mikrometsätyyppinen kasvillisuus ei ole samalla tavalla siistiä kuin perinteinen istutettu kaupunkikasvillisuus. Villinä kasvava mikrometsä voi herättää ajatuksen hoitamattomasta pusikosta tai pöheiköstä.” Niinpä. Monien kohdalla opitut, vanhat kuviot tekevät tepposensa ajatteluun. Kaatunut puunrunko herätti ennen ajatuksen rumuudesta, mutta nythän sen pitää panna ihminen ajattelemaan hidasta lahoamista ja sen tuomaa elon monimuotoisuutta sienineen, mikrobeineen ja hyppyhäntäisineen.

Niitä mukavia yllätyksiä ovat mm. pensaassa laulava viitakerttunen, puskan alla menestyvät mustakonnanmarja ja syyläjuuri, komeat karhunputket, makoilevat kultakuoriaiset, reippaat matoset, sienet ja jäkälät, muurahaisten polku ja nouseva muurahaiskeko, harmaapäätikan vierailu kannon kyljessä, pensaista löyvät linnunpesät. Ikäviä yllätyksiä olivat ne kuolleet jäniksenpojat. Semmoista on elo olioiden keskuudessa.

Tammikuun kuva on graafinen

 Kovin graafiselta näyttää tammikuussa otettu yleiskuva pihalle päin.

Lunta on vähän. Olihan tuota pakkastakin kuukauden vaihteessa ihan mojovasti -25 astetta. Ja saihan siinä jotain auringonvaloakin napattua helmikuun puolella valokuuvaan. Sama asetelma näytää sitten ihan toiselta!

Joulun taikaa

 Joulu tulla jolkotti, vaan eipä tullut lunta. Vaikuttaakohan tämä vähälumisuus ensi kesän kasvuun:  jos juuret vahingoittuvat, kun ei ole lumikerrosta suojana? 

Vähillä lumilla kameraan osuvat melko omituiset kuvat, jotka tonttu otti jouluna. 

Japaninsarat ovat melko ikivihreitä - näyttävät paremmilta kuin kesällä!

Luumupuuhun kiipeillyt kärhö on melko dramaattisen näköinen, koskapa lehdet ovat tummuneet, mutta pysyvät kiinni.

Polun reunassa on tarkasteltavaa:  jokunen lahottajasieni pöllin päällä.

 

Katse vähän ylemmäksi niin näkyy vaaleaa: mustilanhortensian kuivuneet kukat pysyvät nekin topakasti kiinni melkein koko talven. 

 

Syyskuun kahvitauot

 

Syyskuun loppu on nyt aurinkoinen. Pilvikirsikka saa väriä lehtiinsä. Vielä olen voinut nauttia päiväkahvit terassilla. Muutama päivä sitten saapui luppakorvainen jänis makoilemaan aurinkoiselle kivelle noin viiden metrin päähän, kun hiljakseen kahvittelin. Sama tyyppi oli aikaisemmin makoilemassa talon seinustalla, kun menin ja häiritsin sitä. Eikä tuo kahvitaukokaan pitkään kestänyt; arka jänis lähti loikkimaan pakoon, kun en jaksanut pysyä paikoillani. Toisena päiväkahvitaukona lennähti suruvaippa kannolle. Sain siitä kuvan, johon piti mahduttaa myös Fasu-tonttu kaikkine veitsineen.

Näin siinä käy

Näin siinä käy, kun antaa pöllien vain lekotella. Raitapölli on saanut asukkaikseen lahottajasieniä oikein roppakaupalla. Kyllä siellä pöllin sisällä käy nyt kuhina! Toiset raitapöllit eivät tähän asti ole moista määrää ilmaisseet.

Myös muualla sienet touhuavat: raitapuun kannossa ja koivupöllillä.

Ritausma-ruusun kanssa käy myös joka kesä niin, että se jaksaa kukkia uudestaan näin syksyllä. Tänä vuonna kukkia tulikin enemmän kuin aikoihin.

Kiviä katsomassa

 Lueskelin tuossa uutta kirjaa geologiasta nimeltä Suomen muinaiset tulivuoret -  kallioidemme salaisuuksia. Sen ovat kirjoittaneet Jussi S. Heinonen ja Elina Lehtonen. Hyvin juohevasti kirjoitettu kirja, vaikka aiheet ovat lievästi sanottuna monimutkalliset. 

Se innoitti hieman katselemaan oman pihan kiviä, joita olen asetellut sinne tänne, polkujen reunoihin enimmäkseen. 

 

Panee ajattelemaan, kuten kuvan kivet: minkälaisesta sedimentistä tuo toinen on alkujaan saanut materiansa, millaisten vaiheiden jälkeen se nyt makaa minun nurmellani. Entäs toinen "punaisen sekasotku": minkä kieputuksen kautta se on jähmettynyt tuollaiseksi ja toisten kieputusten takia sitten pirstoutunut melko pieneksi kiveksi. Ja kysymys: kaksi niin erilaista?

Mainitussa kirjassa kerrotaan, että tieteilijät ottavat kivestä selville myös alkuaineiden suhteet ja niistä määrittävät myös kiven ikää.