Joulun alusviikot menivät askaroidessa mittausten ja piirtelyn kanssa. Kyllä oli vaikeata! Tavoitteena oli saada uusi kartta tontista valmiiksi. Nytpä jouluna annoin periksi ja laadin piirustuksen, johon on oltava toistaiseksi tyytyväinen - olkoot virheitä tai ei. Uusi tilannekartta näyttää tältä:
Valkoiset alueet ovat joko:
- nurmikkoa
- perkaamatonta ja kitkemätöntä maata
- tai keskeneräistä ojanpohjaa.
Kun mittaukset eivät meinanneet tärpätä, hokasin ettei tontti olekaan suorakulmainen idänpuoleiselta reunaltaan. Jalkaisin kun siellä tarpoo, niin ei sitä huomaa.
Vetinen joulu onpi tulossa. Tänään oli +7 astetta lämmintä. Pohjoisrajalla ojat ovat täynnä vettä, kun kaikki lumi sulahtikin pois. Ja siellähän kävi just niin kuin arvelin tehdessäni sitä polun pohjaa; vesi täyttää sen pohjan sillä hollilla.
Nytpä siis uutta suunnitelmaa kehiin: keväällä tähän kohtaan on tehtävä pikkuinen mäki, tuotava maata tosi rankasti, laitellava se polku ylämäkeen ja melko paljon soraa alle.
Siinä vieressä (kuvassa oikealla vaaleat "risut") on kirsikkapensaskin kasvamassa: sille pitänee tehdä myös nosto-operaatio ja laitettava se todella nousevaan kohopenkkiin. Ei se kirsikka varmaankaan tykkään tuommoisesta veden lotinasta.
Kun ilmat ovat olleet lämpimän suosiolliset maatöille, olen kaivanut pohjaa polulle edelleen. Viimeksi 8.12. luovuin multasouvista, mutta nytpä ryhdyin siihen taas. Päätin lapioida mullat pois polun kohdalta. Siihen viereen jätän edelleen peiton tulevan perennapenkin päälle.
Tästä se lähti, edellisen polun pään kohdalta jatkaen. Keskellä yläkuvaa on se iso kivi, jota könkkäsin kyljelleen muutama päivä sitten.
Parin kolmen päivän päästä urakka oli tehty. Polku yhdistyy kiperän mutkan tehden toiseen polun pohjaan, joka tulee pohjoisreunalta päin kiertäen kivikon.
Nytpä on polun pohjia valmiina keskellä tonttia. Alakuvassa polkumaisemaa pohjoiseen päin kivikon takaa.
Eilen oli vielä sellainen päivä, jolloin maa oli ihan pehmeää. Ei ollut pakkanen kovettanut sitä ollenkaan. Ajattelin, että menenpä tonkimaan keskelle pihaa sinne peiton alle, missä rikkaruohot peiton alla ovat kuolemassa. Mutta eipäs mitään; kurkistin peiton alle ja huomasin, että eihän täällä olla kuolleina, ei ollenkaan! Peitto on ollut kaksikertainen, vihreä tavarapeite. Päästääköhän se valoa läpi liikaa vai onko niin, että talvikausi vielä tulisi ja tainnuttaisi vuohenputket lopullisesti? Kuvassa näkyy oikein mojovasti valkoiset juuret mullassa. Luovuin multasouvista.
Siinä peiton nurkalla oli maassa iso kivi, jota rupesin sitten katselemaan. Kivi on yläkuvassa alkuasennossaan. Aikoinani ajattelin, että polku kulkee sen kautta, ja että kivi laakeana jää siihen niille sijoilleen, ja siitä vaan kävellään yli. Näytti jotenkin siltä, että kivi oli jo pikkuisen noussut omia aikojaan. Kangella kopaisten liikettä tuntui olevan. No mittailin siinä sitten ja totesin, että pikkuisen pitäisi ehkä nyhkäistä kiveä syrjään, niin saisin polun kulkemaan kiven vierestä.
Tuumasta toimeen. Iltapäivällä olin sitten saanut kiven sen verran syrjälleen, että siitä voi kävellä ihaillen sivuitse -
kunhan joskus saan kaivettua sen polun pohjan siihen viereen, tuohon vihreän peiton kohdalle. Oikealle puolelle muodostuu perennapenkkiä.
Tänään sahasin käsisahalla muutaman ruipelon haapapuun rajalta. Jätin ne sinne pitkälleen ajatellen, että saavat jänikset purra oksia - eivätpä ole hönkimässä minun puskiani. Muistelin, että tuomen oksat eivät ole jänisten herkkua. Siispä ripustin kesällä kaadetun purppuratuomen oksia sinne tänne pensaisiini sekä omenapuihini.
Tänä aamuna ehdin vielä kääntelemään kahta isoa kiveä. Toista olin ajatellut astinkiveksi keskelle tulevaa polkua. Luovuin kuitenkin tästä ajatuksesta ja vänkäsin kiven hiukan pystyyn niin, että se tököttää polun vieressä. Toinen kivi on selvä astinkivi, pienempikin ja helpommin liikutettavissa. Laitoin sen nyt muutamien pienten kivien päälle odottamaan kesää, jolloin lähden kärräämään sitä lopulliseen paikkaansa - missä se sitten lieneekään.
Tässä kun oli muutama sateeton päivä, niin ahkeroin mullan kanssa. Sain kärrättyä mullat pois sieltä polun pohjalta. Polku kiertää tontin pohjoisosasta kaartuen koti etelää ison kivikon takaa.
Nyt se pohja näyttää jo aika tasaiselta. Kuvassa vasemmalla on iso kivikko seppelvarpu edessään. Tähän pisteeseen kuvittelin pääseväni vasta ensi keväänä, mutta ahkerointi tuottaa näköjään ainakin puolivalmista tulosta. Tähän sitten joskusta pientä tasoittelua, juurimatto alle ja soraa päälle.
Tässä kuvassa on polun se osa, jossa kiviä on ihan rutkasti. Näytänkin toisen kuvan, johon olen piirtänyt kaikki kivet, jotta ne näkyisivät paremmin. Punaisella olen piirtänyt kivet, jotka ovat isoja ja liikkumattomia, keltaisella kivet, joita pystyn liikuttelemaan. -Onhan nuita, sanoo tonttu.
