Talven kuvia

 Muutama päivä sitten näytti tältä. Lunta ja osittain myös jäätä. Valoa oli vähän. 

Vuoden turhake on nurmikko

 No niin. Onpa onneksi nämä luontoihmisetkin samaa mieltä kuin tonttu: nurmikko on ihan turhaa. Suomen Luonto -lehti valitsi nurmikon turhakkeeksi  joulukuussa 2024. Perustelut ovat samat kuin tontulla tämän blogin aikaisemmissa kirjoitelmissa 20.5.2024  ja  23.11.2023.

Tässä pieni kuva tontin pieneltä kulmalta, jossa pensaat ovat peittämässä maatilkkua. 

Edessä on keltavuohenkuusamaa, vasemmalla nousee syreenin vieressä lännenheisiangervon värimuunnos, takana kukkii punainen ruusu ja nuori likusterisyreeni vaalein tertuin. Ihan takana onkin jo kivasti naapurin pöheikköä antamassa taustaa. Tontun polku kulkee heti kuvan oikean reunan kohdalta. Eipä tätä aluetta tarvitse nyplätä eikä ajella. Kaikki mainitut pensaat ovat erinomaisen vaivattomia otuksia.

Syksyn töpsöttäjät

Muutamat kasvit uhmaavat kylmyyttä. Niihin kuuluvat nämä kaksi:  varjohiippa 

ja  tuoksumatara. 

Kivet kauniina syksyllä

Kivien kauneus tulee hyvin esille näin syksyn loppupuolella, kun pieni lumenhärmä peittää muuta maata.

Pieniä, värikkäitä, nättejä kiviä olen keräillyt lähelle terassia.

Tämä kivi on kooltaan noin 30 cm korkea, komea konglomeraatti punaisin lämpärein. Tätä piti raapia esiin, koskapa maakasvit haluavat peittää näin pienet kivet. Pitäisikö se nostaa jonkun jalustan päälle ensi kesänä?

Tämäkin on punainen kivi polun varressa hyvin näkösällä - toistaiseksi.

Tämä mullan alta löytynyt lintukivi elää nykyisin tämän näköisenä. Jotain aina tarttuu kuvion rosoihin.

Ison kiven päällä yrittää kasvaa pieni mänty. Sammalta ja neulasia kertyy halkeilevaan lohkareeseen.

Laitanpa runon

 Laitanpa tähän Pekka Parkkisen runon, joka sattuu menneen kesän aiheeseen oikein mojovasti. Runo alkaa keväästä, mutta syksyynhän se päättyy. Siis Pekka Parkkinen, Valitut runot, Weilin + Göös 1981 (s.41) :

 

minä olen tutkinut tämän vuodenajan tuulia

              puiden hidasta heräämistä

    ja nopeita kukkia

          ja lehtiä jotka pukevat puut puiksi

                ja minä tiedän että auringolla on asiaan osuus,

josta varjopuolella asuvien ihmisten ei

                                         ole onnistunut kirjoittaa kirjaa

               kesän iloinen onnellisuus on niitä sairauksia

                         joita eniten kaipaan kun olen

                                       muuten terve

                                    syön vitamiineja

                ja katson kuinka kuvat liikkuvat

                           maiseman laidasta laitaan

                hämmästyttävän nopeasti

                           niin ettei näe muuta kuin

           tiheät tapahtumat toistensa päällä

                             ja minä menen meren rannalle

       jotta jotain näkisin

                     ja odotan aurinkoa        odotan

           ja minulle kerrotaan:

                                            se kesä meni jo

                      ja se oli hyvä kesä

                              hyvä ja aurinkoinen

kuin seitsemäntoista pennin uunilämmin sämpylä

   eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa

sillä näin puhuvat minulle hyvät ihmiset

 

Syksyn värisatoa

 Syksy alkaa olla loppusuoralla. Värien kirjavuus  on ollut kiitettävää tänä syksynä. Tässä esittelen lännenheisiangervon nimeltään Amber Jubilee.

Se on melko kirjava jo kevään alussa, sitten kesällä vihreä. Tämä kasvi on minulla toisten pensaiden saartamana, mutta onpa se nyt osannut lähteä kasvamaan suoraan ylöspäin. Punaisella syysvärillään se antaa jysäyksen maisemaan. Kuvassa edessä on keltavuohenkuusamaa vihreänä. Se sai kesän kukkeudesta niin paljon osakseen, että nyt sen vanhojen versojen yläpuolella kasvaa melko tuuheana uusi versokasvu. Enpä tiedä, miltä tämä näyttää ensi keväänä. Eipä näy tielle - ähäkutti (?!?). 

Tielle näkyy ja näkyi (ennen syysmyrskyä) pilvikirsikan oranssit värit. Kuvassa on mukana muitakin pehkoja.

Syysasteri kukkii hienosti ja topakasti. Tämä punainen syysasteri on tosin melko myöhäinen kukkija, mutta hyvin pysty ja voimakas.

Pöheikköpandemiasta

 Mari Mörö kirjoittaa kirjassaan sivulla 130 myös aiheesta "pöheikköpandemia" . Nyt minäkin tiedän, mitä se on. Vuoden 2024 kesä oli niin kasvuntäyteinen, että laikkukirjokanukkani toteuttivat sen aikana todellisen pöheikön. Reunimmaiset oksat olivat taipuneet alas ja näin saaneet kosketuksen joutomaan multaan - sitten vaan äkkiä juuria tekemään. Seurauksena todellinen viidakko ohuita, 180-senttisiä versoja vieri vieressä. Jokaisesta maakosketuksesta nousi 3 - 4 versoa. Voi jukra! 

En taida potea pöheikköpandemiaa, koskapa suunnittelen reipastuvani sen verran, että saan karsittua noita versoja. Piti tilata jo uudet raivaussakset.

Mari Mörö kirjoittaa nurmikoista

Onpa mukava joskus lukea asiaa, joka koskettaa minuun ja hauskalla tavalla tukee omia ajatuksiani. Mari Mörö kirjoittaa kirjassaan Kukkanuottasilla   (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2018) sivuilta 127 alkaen muutaman sivun verran aiheesta "savannisyndrooma". Mikä se on?  Se on tauti, joka ilmenee nurmikoiden rakastamisena. Eli kuten Mörö kirjoittaa "Niin turhaa, niin tarpeetonta. Ajan, energian ja mahdollisuuksien hukkaamista. Rumaa, yksitoikkoista, masentavaa ja latteaa." 

Mörö on kirjoittajana hauska ja tietäväinen, varmasti kokenutkin. Niinpä kirjakin on hauska ja täynnä asiaa. Suosittelen.

Voisiko nurmikon läntille laittaa kärhön?

 Voisi. Muutamat kärhöt ovat lyhyempiä kasvultaan kuin monet normikärhöt. Näitä lyhyitä ovat mm. Arabella (kauniine sinisine kukkineen)  ja  mantsuriankärhö (valkoisin kukkapilvin muistuttaa lumikärhöä, mutta on lyhyempi kasvultaan).

Minulla on pari mantsuriankärhöä, jotka kasvavat ilman varsinaista tukea tai kehikkoa. Kuvissa on omenapuun alla kasvava mantsuriankärhö, joka on jo aikaa sitten kukkinut ja nyt se köllöttelee siinä isona, vihreänä puskana. Mukana vertailuksi kottikärri. Kärhöt pyrkivät kasvussaan etelään päin - siellä onkin iso kivi odottamassa kumpaakin kärhöä. No, kasvua sitten kiven yli. Laiska Tonttu ei tietenkään siivoa pois edellisvuosien kasvustoja olkootpa kuinka kuolleita tahansa. Idea on, että ne vanhat "risut" auttavat uutta kasvua pysymään pörhöllään ja kiinni edes jossakin. Kärhön lehti pyrkii kiinnittymään ohueen tukeen, jota siinä risukasassa on tarjolla yllin kyllin. Näin muodostuu hauska pullea kärhökumpare, jolle tulee pituutta noin 1,5 metriä ja korkeutta hiukan alle metri. Tonttu hiukan ohjailee uutta versokasvustoa kiinnittymään ja antaa pieniä tukikepakoita tuolle pulleudelle. Kivempi tuota on katsella ja seurata kuin järkky-nurmikkoa.

Arabella-kärhölle laittelen oksista tukipuita, jotta se hiukan nousisi ylöspäin aurinkoon. Muuten se onkin aika rento tapaus. Tämä jää korkeudessa paljon alemmas kuin mantsurialainen.

Tuntematon vieras

 Tuntematon vierailija kissanmintulla yön jälkeen.

Tuntomerkit: noin 3 senttiä pituutta, ruma, siipien reunassa nätti aaltokuvio ja siiven pinnassa merkillinen vaalea läikkä, tykkäsi olla pää alaspäin ja siivet supussa (eli saatoin tarkastella siipien ns. sisäpuolia, en päälipuolia). Yökköjen kuvasivuilla oli myös kysymysmerkkiyökkönen. Sen rumuus vetää vertoja tälle. Nyt olen siis kysymysmerkkinä ihan itse.

Toiselta puolelta katsoen: läikkä näkyy ja pään ylle kaareutuva kyhmy. Jänniä kyhmyjä siivissä. Nyt paremmin tutkittuani sanon, että vieras on gammayökkönen. Tosin tarvitaan melko paljon mielikuvitusta, että yhdistäisi tuon vaalean läikän ja kreikkalaisen gamma-kirjaimen hahmot. Mutta Ötökkäsivustolla tuo täplä on ihan justiinsa se.

Ai että - kissanmintut

 Ai että olen iloinen, että järki päässä lähti vähän etenemään ja älysin siirtää kissanmintut varjoisesta paikasta aurinkoon. Tämän kasvin pitää varmaan olla "kestävä", koskapa se ei kuollut siellä varjossa.

Nyt ne ilahduttavat minua tällä syyspuolen kukkimisellansa. Ja ilahduttavat näköjään kaiken kokoisia pörriäisiä ja perhosiakin. Laitoin niitä kasvamaan samaan penkkiin nuorten keltajapaninangervojen väleihin. Mitenhän tässä käy sitten, kun nämä pikkuangervot kasvavat isommiksi? Penkki on varsinainen pehko, mutta nämä kaverukset, kissanmintut ja keltajapaninangervot, antavat kivan vaikutelman ilman että muut heinät pääsevät edes osille huomiosta. Tai sitten minulla on valikoiva katse.

Ylöspyrkivät lähivieraat

Tässä muutama kuva lähialueen vierailijoista. Kotiloetana on ehkä hidas liikkuja, mutta näyttääpä tämä sukukunta haluavan aina vaan ylemmäs luomakunnan järjestyksessä. Johtuisko se sukukunnan iästä? Hyvin pieniä olivat nämä molemmat yksilöt, noin 3 - 4 mm. 

Vierailijat kaukaa ja läheltä

 Muutamaviikko sitten löysin semmoisen "aikavierailijan", joka oli ehkä kuitenkin lähialueelta kotoisin. Se on horsmakiitäjän toukka. Aika jyhkeä otus, pituutta sormen pituuden verran, mutta näköä niin että pelottaa ketä tahansa. Laitoin sen jatkamaan aikamatkaansa horsman lehdelle. Se vaikutti olevan aika jäykällä tuulella - ei liikutellut itseään. Ehkäpä koteloituminen oli jo lähellä.

Pari päivää sitten lueskelin terassilla ja kuulin pienen kaukaisen äänen: joku ehkä lentää taivaalla! Katse ylös:  näin viisi kurkea lentämässä aika korkealla. Suunta oli luoteesta kaakkoon. Seurasin kurkien lentoa. Muutaman hetken päästä jostain liitää lompsahti neljä muuta kurkea kohti näitä viittä, ehkä suunnasta itä. Nätisti ne hissun kissun muodostivat yhteisen auran, jonka suunta olikin sitten suoraan etelään. Olivat melko kaukaa tulossa ja pitemmälle menossa.

Kesän mittaa huomaan lähivierailijan kurkkivan: terassin alta piipahtaa sisilisko esiin. Se on hyvin pieni, mutta ehkäpä se löytää jotain syötäviä hämähäkkejä terassin alta.

Muutama päivä sitten aikoi yksi muukalainen tulla ihan ruokavieraaksi: keittiön pöydällä vaelsi pienen pieni leppäkertun näköinen. Se oli musta pallukka, jossa oli kaksi punaista pistettä - ehkä se oli nimeltään kaksipistepirkko. Kokoa oli vain kolmen millimetrin luokkaa. Ohjasin vieraan kohteliaasti ulos  - enhän tämmöistä otusta ole ennen tavannutkaan.

Päivänlilja Frans Hals

  Päivänlilja Frans Hals on tänä kesänä näyttäytynyt minulle yllätyksellisen  komeasti. Nyt näyttää uusia kukkanuppuja tulevan aina vaan. Pihan keskellä siis paistelee kelta-oranssi kukkarypäs.

Alkujaan herra Fans Hals oli hollantilainen taidemaalari, jonka maalauksista on nyt olemassa museo. Värit liljassa ovat samanoloiset kuin hänen maalauksessaan, joka tunnetaan nimellä "Peeckelhaering" ja suomalaisessa wikipediassa nimellä "Mulatti".

Värikkäistä puuliljoista eräs komeimmista on nimeltään Altari. Yksi yksilö minulla on kovin tasapuolinen: se on laatinut kukat jokaiselle suunnalle, paitsi sille, jossa vastassa on iso ruusupensas varjostamassa (länsi). Tämä lilja on kestävin puuliljoista.

Outoa ja kummaa

Sienimaailma on suuri ja ihmeellinen. Kannolla köllivä sieni onkin

nimeltään ratapölkkysieni. Tänä vuonna se on saanut aikaiseksi yhden ison ja pari pientä itiöemää, joita tonttu Fasu vahtii.

Mutta mitä onkaan ilmestynyt lahoavan raidan rungolle? Ei ole nyt tietoa,

olisiko se joku paranvoi, nahakka, vuotikka vaiko kelmukka. Ei se varmaan ole myöskään orvakka, rypykkä tai käsnäkkä. Mutta sudenmaito olisi kiva! Hauskoja nimiä on sienimaailma täynnään; niitä löytyy kuvien kera mm. sivustolta  https://eskonkuvat.kuvat.fi/kuvat/Suomen+sienet++2009-2018/  .  Pinnaltaan tämä minun otus oli vielä eilen hyvin pehmeä, tänään on jo kovahko. Pieni etäpesäke napotti voikukan lehdillä vieressä.

Räkättirastaan pesä tuottikin yllätyksen. Kun uteliaana menin katsomaan

räkätin entistä asuntoa poikasten lähdettyä, oli minulle yllätys että pesä on siisti, ympyrjäinen ja reunoiltaan kova kuin mikä. Eipä tuommoisesta penskat päässeet tippumaan. Räkätti teki pesänsä vajan päädyssä kasvavan kärhön ylimpien versojen sekasotkuun katon lappeen alle. Eipä siellä satanut, ja kärhötuki antoi sekin jotain turvaa.

Luontoretkellä Seuralan ylätontilla

Seuralan yläpuolella on alue, jossa nyt kasvaa monenlaisia kasveja omenapuun, mäntyjen, koivujen ja vaahteroiden alla.

Siellä kulkiessa näet alkavan kesän terveisiä tuomassa puna-ailakit, niittyleinikit, harakankellot, koiranputket ja yllätyksenä pienet punaiset ruusut. Tontin reunamalle karanneen ruusun kukka on pieni, vaaleanpunainen ja yksinkertainen (viisilehtinen) ja kukkii nyt kesäkuun alussa.

Olisikohan kyseessä orjanruusu, koiranruusu vaiko metsäruusu? Tämä ruusu kertoo vanhasta ajasta, jolloin tällä tontilla oli ns. postitalo eli talo, jossa oli postitoimisto ja asuntoja, ehkä kauppakin ja pihalla ruusupensas. Mutta miksi nämä ruusut ovat maanrajassa, tuskin havaittavissa? Olisiko niin, että joitakin vuosia sitten tehty raivaus oli tehty niin tarmokkaasti, että kaikki vihreä sai katketa? Sen jäljiltä ovat nyt noin 60 vuotiaat ruusupensaat hädin tuskin 20 senttisiä. Voi kauhistus!

Muita kasveja, joita näemme siellä, ovat mm. meille tavalliset karhunputket, ohdakkeet ja takiaiset, pörriäiskasvit. Muutamissa kohdissa yrittää menestyä Euroopan hienoin kasvi niittymesiangervo. Senkin menestys näyttää olleen ihmisen armoilla; kasvit ovat kovin pieniä eivätkä kuki – tosin paikka on kuiva. Niittymesiangervo onkin niin hieno kasvi, että se kukkii siemenvaiheesta vasta yhdeksäntenä vuonna. Siispä opiskelemme tunnistamaan sen lehdet.

Tontin kulmalta, ison kiven pohjoispuolelta löytyy lämpäre kivan näköistä imarretta ja pihlajan versoja. Vieressä näemme lahoamisen ja elämisen jälkiä, kun muinoin katkottujen puiden juuret vanhenevat, mutta vierestä lähtee uusi pihlaja.

Uusinta uutta on tontin keskellä pienesti kohoava, pitkulainen lahotuskumpu. Siihen keräsimme alimmaisiksi isojen ruusupensaiden piikkiset oksat. Päälle laitettiin havuja ja muutamia oksanköllyköitä, jotta piikkioksat eivät lähde liikkeeseen.

Näiden kasvien seassa lupiinit yrittävät valloittaa koko alueen. Voi kauhistus, miten paljon lupiinin pieniä versoja on joka paikassa! Lupiinit saivat alustavasti lentävän lähdön, kun katkoin niitä pikkuviikatteella. Lupiini on vahva vastus, se yrittää vallata tontin kahdesta suunnasta Taivalmäentieltä ja Koskentieltä päin. Kuka voittaa tämän taiston? Lupiinilla on voimakas porkkanamainen juuri, johon se varastoi kasvuvoimaa. Samoin sen siemenet ovat hyvin itäviä. Näillä eduillaan ja myrkyillään se valtaa alaa kaikilta muilta kasveilta. Jos jotain pitää katkoa, niin lupiinia. PS: syyskuun alussa kävin taas vihaamassa lupiineja Seuralan tontilla. Huomasin, että varsinkin kuivimmilla paikoilla oli heikkokuntoisia lupiineja, mutta polun varressa varjoisassa oli rajua kasvua. Taas viikate teki tuhojaan. Katsotaanpa seuraavana keväänä!

Seuralan tontti on mukava retkikohde vaikkapa pienten lasten kanssa. Kasvien ihmettelyä kannattaa harrastaa kaikenikäisten.

Tämmöinen oli tontin talo, silloin kun lupiinista ei ollut vaivaa.

Ekotekoja tontillesi 26.5.2024

 Tonttu kun olen, niin olen pystynyt sopimaan Sorsakosken kyläyhdistyksen kanssa yhteistoiminnasta: olen voinut mainostaa yhdistyksen nimellä opetustapahtumaa, jota olen markkinoinut nimellä "Ekotekoja tontillesi".  Ensimmäinen tapahtuma on su 26.5. klo 14 ja paikka on tontun piha eli Taivalmäentie 7, Sorsakoski. Sinnepä sitten rientävät ne muutamat... Autot voi jättää mm. koulun parkkipaikalle. Tapahtuma on ilmainen eikä sisällä tarjoilua. Säävaraus ilmeisesti pitää laittaa.

Seuraavat tapahtumat ovat sitten su 30.6. ja su 21.7. klo 14. Silloin katselemme vielä kriittisemmin, miltä se touhu oikein näyttää.

Kiertokävelyn aikana katselemme, miltä näyttää kun ekotekoja on toteutettu. Eihän se hyvältä näytä - kamalaa räpöstelyä. Keväisellä pihalla käyskely sisältää "ekosaarnan". Tulen selostamaan, miksi näitä ekotekoja olen harrastanut. Yritän selvittää, mihin näkökulmiin, tietoihin tai arvoihin toimeni perustuvat.

Tässä lista ekoteoista:

1. Kasvata keto.

2. Pienennä nurmikkoa.

3. Tee lahotuskumpu. Älä polta mitään. Harrasta vain hidasta polttamista eli lahottamista. Lahotus edistää mm. sienien toimintaa. Sienien toiminta tukee kasvien hyvinvointa. Sienet askaroivat myös humuksen lisäämisessä.
   

4. Jätä pöllit ja oksat lahottajille.

5. Älä pyri siisteyteen. Älä haravoi. Ajattele matosia: ne syövät vain irtonaista vihreätä, ne etsivät sapuskaansa vain yöllä. Kuolleen kasviaineksen palautuminen lahoamisen tai matosten syöminkien kautta takaisin multaan on tärkeätä.
   

6. Ripsuttele pikkujätteet sinne tänne pensaiden tykö, esim kahvinpöröt. Syö perunat ja omenat kuorineen. Älä osta (lentokoneella tuotuja) appelsiineja tai banaaneja. Pyri vähäisen biojätteen tuottamiseen.

7. Kasvata mieluummin maanpeitekasveja kuin pidät pensaiden alustat mustalla mullalla. Maapohjan kuivuminen on pienempää ja on tilaa monimuotoisuudelle.

8. Ruohonleikkurisi toimii sähköllä.

9. Suvaitse elukoita. Myyrän tekosista ei kannata suiviintua.

10. Anna luonnonkasvien kasvaa: kevättaskuruoho, leskenlehdet, voikukat, nokkoset, karhunputki, pajut, ym.

11. Jätä marjoja linnuille: saskatoonit, herukat, aroniat, koristeomenat,... Järjestä niin, että näitä marjapensaita on tontillasi, esim. isotuomipihlaja, pilvikirsikka, kiiltoheisi.

12. Järjestä niin, että sinulla on mesikasveja: yksinkertaiset pionit, vaahtera, lehtoängelmä, niittymesiangervo ja sen sukulaiset, syyskukkivista kissanminttu  ja nauhukset, mesipensaat kuten keltavuohenkuusama, ym.

13. Tutustu kimalaisiin, myyriin, perhosiin, sieniin, matoihin, kasvien ja varsinkin puiden ja maaperän biologiaan. Lainaa kirjoja kirjastosta.

14. Mieti, mikä on kauneuskäsityksesi, suhteesi ilmastonmuutokseen ja monimuotoisuuteen, sitoutumisesi ihmisten kulttuurikäsityksiin. Millainen puisto on kaunis? Milloin nurmikko on kaunis? Onko ihmisen nurmikko kauniimpi kuin luonnon nurmikko? Painaako ihmisen kauneuskäsitys enemmän kuin luonnon monimuotoisuus?

15. Tutki, onko sinulla tarpeeksi tietoa luonnon toiminnasta. Oletko lukenut kirjan Kirsi Lehto: Astrobiologia ? Tajusitko, mistä se kertoo? Se kertoo kasvien tärkeydestä planeetallamme.

16. Mieti, mitä haluat osaltasi olla tekemässä. Pieniä asuintaloja on Suomessa noin 1 250 000. Jos jokainen ruokakunta istuttaisi yhden uuden pensaan tai puun, sehän tekisi siis...yli miljoona kasvia lisää monimuotoisuudelle! Vai haluatko olla se, joka ei tee mitään?

    Tässä voin viitata myös aikaisempaan (23.11.2023) postaukseen, jossa enemmän kirjoitin nurmikoista.
    

     PS:  Kutsu tapahtumaan ei tuottanut kummoista tulosta: yksi vierailija. Taidanko heittää kirveen kaivoon? Onneksi ei ole kaivoa - on vain pikkukirves.

 

Aurinko paistaa, nyt kaikki penskat ulos!

 Tänään huusi muurahaiskuningatar :  Aurinko paistaa, kaikki penskat ulos! Tottelevaiset, mustat muurahaiset mylläytyivät keon päälle aurinkoon. 

Tonttu tuli katsomaan: huomasi keon aivan mustana, kuhisevana kumpuna. Oikein piti tarkkaan tiirata, ovatko nuo kaikki todella muurahaisia. Ovat ne: muurahaisia toinen toisensa päällä. Pienimmät jäivät alle. Tomerimmat vartijat hyökkäsivät valokuvaa ottavan tontun kengille.

Tänään tonttu näki eka kerran eläissään lieron menevät madonreikään. Ensimmäinen havainto oli, että pitkä, noin 20 senttinen liero hitaasti matkaa jonnekin. Noin metrin pituisen maallisen matkan jälkeen pysähdys, ja liero oikein körmisti etuosaansa ruvetessaan suunnistamaan alaspäin. Parin kymmenen sekunnin päästä liero oli häipynyt omaan koloonsa. Madonreikä oli maassa aivan huomaamaton paikka.

Pensaiden talvi 4

Taitaa pensaiden talvi olla lopullaan. Takatalvi hyinen on kuitenkin heittänyt uusia lumia pensaiden päälle. 

Kyllä tästäkin toivutaan. Nyt voitiin jo ennen tätä takatalvea nähdä, kuinka hyvin mm. viirukanukat ovat oikaisseet itsensä. Talvellahan ne olivat aivan köntällänsä. Nyt niiden punaiset varret odottelevat toukokuuta.

Pensaiden talvi 3

Muutamat pensaat pystyvät pitämään versonsa  hankien yläpuolella. Silloin ongelmaksi saattaa tulla se, että pensas maistuu makoisalta jänisten mielestä.

Jänikset tykkäävät kuninkaanangervosta. Sitä on järsitty jonkun verran. Kuninkaanangervo on tiheä ja pysty pensas. Se ei ole moksiskaan näistä syömingeistä.

Ikävämpi kohtalo on ruusulla nimeltään Ilo. Se on maistunut jäniksille viime talvena oikein hyvin, koska Ilon pitkät versot ovat piikittömiä. Seuraus on ikävä: syötyihin versoihin ei tule ensi kesänä kukkia. Tämä sen takia, että Ilo on kertakukkiva pensas ja sen kukat muodostuvat edellisvuoden versoihin. Ilo on vaikea suojattava, koska sen versot huipultelevat kahden metrin korkeudessa.

Pensaiden talvi 2

Näin surkean näköisesti hapsottava laikkukirjokanukan varret hangen keskellä. Heti kovien hankiaiskelien mentyä kanukat ovat melko hyvässä järjestyksessä punaisine varsineen. 

Päinvastoin kuin edelliset seisoivat syreenit melko pystyssä koko talven. Välissä myös yksi saskatooni eli marjatuomipihlaja.

Myös herukkapensaan olemus näyttää lohduttomalta talvella. Kesällä se on taas topakka kuin mikä! Herukan takana kaksi pystyä hovijasmiketta.

Suojassa voi menestyä. Vajan seinustalle kiivennyt kärhö

on jäänyt lumipainoista täysin vapaaksi. Sen sijaan vajojen väissä kasvavat  aroniat ovat saaneet päälleen katolta pudonneet vyöryt.

Pensaiden talvi 1

 Talvella ei tonttukaan pääse likelle pensaitaan, koskapa tuota lunta tuli runsaasti tänäkin talvena. Mutta olipa tässä maalis-huhtikuussa muutamina päivinä niin mojovat hankiaiskelit, että likelle meno onnistui oivallisesti. Niiltä hankiaisilta sain kuvia, jotka kertovat pensaiden talvesta. 

Aina ei hyvältä näytä. 

Tässä nälkäiset jänikset ovat käyneet pienen vaahteran kimppuun.

Lumi on painavaa. Siinä käy näin.

Tässä on pari kuvaa lännenheisiangervojen ryhmästä. Se kasvaa aurattavan tien tuntumassa - niinpä se on saanut päällensä aikamoiset kinokset. Mutta ei hätää;  kyllä nämä keväällä nousevat ihan itse.             

Ajatuksia ihmisistä ja ihmisten ajatuksista

 Jotkut golfia harrastavat sanovat, että heistä on kiva liikkua luonnossa golfia pelatessa. Heidän luontokäsityksensä saattaa olla hiukan harhainen. Golfkenttähän on pelkkä nurmierämaa. Juolahtaako golfaajan mieleen ajatus, että kirjastosta löytyisi kirja "Suomen kimalaiset" (Parkkinen, Paukkunen, Teräs, 2018)? Mihin suuntaan golfaajan kiinnostus suuntautuu siellä golfkentällä? Ehkä ei kimalaisiin, ehkäpä kimalaisten vähyyteen?  

 Sitten toiset tavalliset ihmiset ovat ajattelultaan suuria esteetikkoja. Kun he näkevät pihanurmellaan myyränkekoja, se on esteettinen haitta. He suuttuvat kauheasti ja saavat myyräntappokuumeen. He ryhtyvät vaivalloisiin ja/tai rahallisiin toimiin tappaakseen kaikki myyrän näköiset elikot. Ihan vain sen vuoksi, että ne keot ovat niin suunnattoman epäesteettisiä. Tavan tallaajasta sukeutuu korkean luokan esteetikko - ja vihaaja. Ajattelu kapeutuu. Ei juolahda mieleen, että myyränkeon voi helposti potkaista matalaksi - ja siinä se. Eikä juolahda mieleen, että kirjastosta löytyy kirja "Myyrän salainen elämä" (Ylönen Hannu, 2018).