Joulun alusviikot menivät askaroidessa mittausten ja piirtelyn kanssa. Kyllä oli vaikeata! Tavoitteena oli saada uusi kartta tontista valmiiksi. Nytpä jouluna annoin periksi ja laadin piirustuksen, johon on oltava toistaiseksi tyytyväinen - olkoot virheitä tai ei. Uusi tilannekartta näyttää tältä:
Valkoiset alueet ovat joko:
- nurmikkoa
- perkaamatonta ja kitkemätöntä maata
- tai keskeneräistä ojanpohjaa.
Kun mittaukset eivät meinanneet tärpätä, hokasin ettei tontti olekaan suorakulmainen idänpuoleiselta reunaltaan. Jalkaisin kun siellä tarpoo, niin ei sitä huomaa.
Vetinen joulu onpi tulossa. Tänään oli +7 astetta lämmintä. Pohjoisrajalla ojat ovat täynnä vettä, kun kaikki lumi sulahtikin pois. Ja siellähän kävi just niin kuin arvelin tehdessäni sitä polun pohjaa; vesi täyttää sen pohjan sillä hollilla.
Nytpä siis uutta suunnitelmaa kehiin: keväällä tähän kohtaan on tehtävä pikkuinen mäki, tuotava maata tosi rankasti, laitellava se polku ylämäkeen ja melko paljon soraa alle.
Siinä vieressä (kuvassa oikealla vaaleat "risut") on kirsikkapensaskin kasvamassa: sille pitänee tehdä myös nosto-operaatio ja laitettava se todella nousevaan kohopenkkiin. Ei se kirsikka varmaankaan tykkään tuommoisesta veden lotinasta.
Kun ilmat ovat olleet lämpimän suosiolliset maatöille, olen kaivanut pohjaa polulle edelleen. Viimeksi 8.12. luovuin multasouvista, mutta nytpä ryhdyin siihen taas. Päätin lapioida mullat pois polun kohdalta. Siihen viereen jätän edelleen peiton tulevan perennapenkin päälle.
Tästä se lähti, edellisen polun pään kohdalta jatkaen. Keskellä yläkuvaa on se iso kivi, jota könkkäsin kyljelleen muutama päivä sitten.
Parin kolmen päivän päästä urakka oli tehty. Polku yhdistyy kiperän mutkan tehden toiseen polun pohjaan, joka tulee pohjoisreunalta päin kiertäen kivikon.
Nytpä on polun pohjia valmiina keskellä tonttia. Alakuvassa polkumaisemaa pohjoiseen päin kivikon takaa.
Eilen oli vielä sellainen päivä, jolloin maa oli ihan pehmeää. Ei ollut pakkanen kovettanut sitä ollenkaan. Ajattelin, että menenpä tonkimaan keskelle pihaa sinne peiton alle, missä rikkaruohot peiton alla ovat kuolemassa. Mutta eipäs mitään; kurkistin peiton alle ja huomasin, että eihän täällä olla kuolleina, ei ollenkaan! Peitto on ollut kaksikertainen, vihreä tavarapeite. Päästääköhän se valoa läpi liikaa vai onko niin, että talvikausi vielä tulisi ja tainnuttaisi vuohenputket lopullisesti? Kuvassa näkyy oikein mojovasti valkoiset juuret mullassa. Luovuin multasouvista.
Siinä peiton nurkalla oli maassa iso kivi, jota rupesin sitten katselemaan. Kivi on yläkuvassa alkuasennossaan. Aikoinani ajattelin, että polku kulkee sen kautta, ja että kivi laakeana jää siihen niille sijoilleen, ja siitä vaan kävellään yli. Näytti jotenkin siltä, että kivi oli jo pikkuisen noussut omia aikojaan. Kangella kopaisten liikettä tuntui olevan. No mittailin siinä sitten ja totesin, että pikkuisen pitäisi ehkä nyhkäistä kiveä syrjään, niin saisin polun kulkemaan kiven vierestä.
Tuumasta toimeen. Iltapäivällä olin sitten saanut kiven sen verran syrjälleen, että siitä voi kävellä ihaillen sivuitse -
kunhan joskus saan kaivettua sen polun pohjan siihen viereen, tuohon vihreän peiton kohdalle. Oikealle puolelle muodostuu perennapenkkiä.
Tänään sahasin käsisahalla muutaman ruipelon haapapuun rajalta. Jätin ne sinne pitkälleen ajatellen, että saavat jänikset purra oksia - eivätpä ole hönkimässä minun puskiani. Muistelin, että tuomen oksat eivät ole jänisten herkkua. Siispä ripustin kesällä kaadetun purppuratuomen oksia sinne tänne pensaisiini sekä omenapuihini.
Tänä aamuna ehdin vielä kääntelemään kahta isoa kiveä. Toista olin ajatellut astinkiveksi keskelle tulevaa polkua. Luovuin kuitenkin tästä ajatuksesta ja vänkäsin kiven hiukan pystyyn niin, että se tököttää polun vieressä. Toinen kivi on selvä astinkivi, pienempikin ja helpommin liikutettavissa. Laitoin sen nyt muutamien pienten kivien päälle odottamaan kesää, jolloin lähden kärräämään sitä lopulliseen paikkaansa - missä se sitten lieneekään.
Tässä kun oli muutama sateeton päivä, niin ahkeroin mullan kanssa. Sain kärrättyä mullat pois sieltä polun pohjalta. Polku kiertää tontin pohjoisosasta kaartuen koti etelää ison kivikon takaa.
Nyt se pohja näyttää jo aika tasaiselta. Kuvassa vasemmalla on iso kivikko seppelvarpu edessään. Tähän pisteeseen kuvittelin pääseväni vasta ensi keväänä, mutta ahkerointi tuottaa näköjään ainakin puolivalmista tulosta. Tähän sitten joskusta pientä tasoittelua, juurimatto alle ja soraa päälle.
Tässä kuvassa on polun se osa, jossa kiviä on ihan rutkasti. Näytänkin toisen kuvan, johon olen piirtänyt kaikki kivet, jotta ne näkyisivät paremmin. Punaisella olen piirtänyt kivet, jotka ovat isoja ja liikkumattomia, keltaisella kivet, joita pystyn liikuttelemaan. -Onhan nuita, sanoo tonttu.
Olipa se ravakkata toimintaa, kun kunnan miehet tulivat kaatamaan muutaman puun rajoilta. Ensin lähti kunnan välikkömaalta iso koivu uhkaamasta tontun mökkiä. Sitten lähti iso ja vino mänty uhkaamasta naapurin mökkiä. Seuraavana olikin vuorossa noin 30-vuotias kaulittu haapa, jonka juuriversoja minä olen riipinyt nurmikolta ihan alvariinsa.
Metsuri kaatoi varmaotteisesti nämä puut siinä väliköllä semmoiseen suuntaan, jonne minä en olisi ymmärtänyt niitä kaataa. Mutta hänpä tiesi, mitä tekee: puut pötkähtivät juuri siihen paikkaan, josta niiden runkopöllit ja oksat nosturiauton oli hyvä heivata lavalleen. Alakuvassa haapa on juuri kaatumassa: näyttää ikään kuin konkelolta, mutta se johtuu vaan siitä ettei tämä kuva ole video!
Lopuksi vielä rajalla kasvava vino raita sai lähtökäskyn. Metsuri sanoi heti vilkaistuaan puuta, että latvaosa on laho ja sienien peitossa. Tontun pihkaisilla silmillä sieniä ei edes erottanut, mutta kyllä ne siellä olivat.
Ystävällisesti metsuri pätki puun semmoisiin pätkiin,
että minä saan niistä kaikenmoisia koristeellisia vänkylöitä ja jäniksen esto-oksia puutarhaan.
Samaan hötäkkään kerkesin oksakasasta vetää muutamia havunoksia talvisuojiksi ennen kuin nosturiauto tuli hakemaan oksat pois. Muutama päivä sitten jänis olikin jo syönyt uusimpien ruusujen ja loistoangervojen latvat.
Kunnan miesten työ oli tosi ripeätä ja ammattitaitoista. Suurkiitos heille siitä, ja ilmoille hurraahuuto: "hyvä, hyvä, Leppävirran kunta!" Ainoa ongelma, jonka kohtasin, tuli loppupelissä näin: kun menin siivoamaan tien poskeen ja ravistelin pientä oksaa pois haravasta, niin haravan varsi katkesi! Hah-hah-ha, tosi tonttumaista!
Tässä sateiden lomassa olen kuitenkin alkanut kärräämään multaa ja heinäpaakkuja pois tulevan polun päältä (toisin kuin väitin 27.10. blogissa, että muka kesällä vasta). Kärrään niitä sivummalle kasoihin, jotka ensi keväänä peitän. Siten kuolevat kaikki haitalliset juuret siellä kasoissa. Kummasti löytyy vielä kiviä - eilenkin kaksi melkoista mötikkää. Melkoista urakkaa tämä on näin kostealla ilmalla: multa paakkuuntuu saappaisiin ja kottikärriinkin.
Siinä sivummalla kasvavat sienet: yhdet vihertävän sävyisinä,
ja yhdellä on kuin siivet lentoon lähdössä.
Enpä olisi ikinä uskonut, että tältä polun kohdalta nousisi näin paljon erikokoisia kiviä.
Nyt ei polun suunta ole paljonkaan edennyt, koska kivityömaa keskeytti etenemisen. Kuvassa eivät ole edes kaikki kivet, vaan yksi kottikärrillinen on viety jo sinne kivikehään.
Siinä välillä puhaltaessa olen ihaillut syksyn ruskaa japaninhappomarjassa.
Sepä onkin kiva syyspensas. Muiden pensaiden syysvärit ovat jo haipuneet. Aronian lehdetkin on tuuli jo vienyt. Happomarjan vieressä pollistelee vielä vihreänä yksi kellosormustinkukka.
Peitot
osoittautuivat hyviksi kuolettamaan vuohenputkea. Alta paljastunut multa on
puhdasta ja muhevaa. Tämä innosti laittamaan uusia peittoja ensi kesää varten.
Aurinkoterassin
teko sattui hyvään aikaan: eipä satanut juuri silloin. Polkujen teko edistyi
jonkun verran. Tässä työssä opin, että siinä joutuu suunnittelemaan, minne
kärrää mullat ja mitä niille sitten tekee (peitto?).
Kitkemistä tuli tehtyä aika paljon –
ihme kumma, vaikka satoi niinkin usein. Kitkentä kohdistui tontin
keskitienoolla sellaisille pienille kulmille, jonne peittoja ei enää riittänyt.
Tuloksena on tilanne, jossa vuohenputkea ei enää ole laajassa ympyrässä
keskellä tonttia. Hip hurraa!
Uusina kasveina tulivat tontille pionit ja
puuliljat. Puuliljat kasvoivat ja kukkivat ihmeen hyvin. Siemenistä yritetyt
kesäkukat epäonnistuivat melko totaalisesti. Ainoat, jotka niistä kukoistivat
loppukesässä, olivat piiankieli, kirjosalvia ja muutama krassi. Eka kertaa
leikkelin latvapistokkaita: isomaksaruohon ja mustaherukan pistokkaat ovat
tomerasti hengissä.
Omenasato ei tänä kesänä ollut kummoinenkaan. Enimmäkseen
tuli viallisia, matojen vaivaamia omenoita, ja kypsyminen oli myöhässä.
Muuten
kasvu oli reipasta. Useissa pensaissa ja lakoontuneissa perennoissa pituuskasvu
oli liiankin hulppeaa. Ilmeisesti kovat
sateet kesä- ja heinäkuussa auttoivat tässä. Minähän itse unohdin
lannoittamisen tykkänään. Joskus alkukesästä muistin kerran ripotella havujen
lannoitetta. Ehkä tämä oli hyvä näin.
Kivien vääntäminen jatkui. Toisaalta
kerkesin niitä kiviä asettelemaankin niin, että pikkukivien kasat ovat nyt
hävinneet. Jäljellä on astinkiviä ja muutamia murikoita siellä täällä.
Oppimista:
katsottava tarkemmin paikka, johon kasvin istuttaa (A, PV, V). Nyt ollaan
ajassa, jolloin huomaan, että siirtoja pitää tehdä varjosta aurinkoon.
Pettymyksiä:
melkein kuollut pihajasmike ja kaatunut pilvikirsikka.
Mukava tuttavuus:
kellosormustinkukka,
joka muodostaa lehdistään suuren puskan ja säilyy pitkälle
syksyyn.
Voi, mikä kivien lastaaminen on edessä, kun meinaan täyttää tämän rinkulan kivillä.
Eilen värkkäsin aitaverkosta yhden ison ympyrän ja sen sisään viisi soikulaa. Muodot ovat nyt semmoiset sisään päin vetävät, että reunojen pitäisi kestää. Korkeutta on vain 50 cm.
Kivet pitää hakea kottikärryllä nykyisistä kasoistaan ja sitten lappaa tuonne aidan sisälle. Jokaista kiveä pitää siis kiikuttaa ainakin kahdesti. Huh, huh.
Viisaana tonttuna jätän nyt yhden soikulan täyttämättä, jotta pääsen keväällä helpommin istuttamaan ne hopeamarunat tuohon keskelle. Enhän tiedä, kestääkö tuo kivireunus istumista. Suunnittelin jo, että tämän kivikehikon eteen tulee puupenkki ja sen edestä kulkee polku.
Minulla on kesäkompostori, jossa myllää miljoona matoa, koska olen lisännyt maan multaa sinne sisälle. Näin syksyllä tapahtuu ilmiö, jota olen hiukan ihmetellyt; osa madoista haluaa pois kompostorista. Ne kokoontuvant kompostorin suuaukolle sekä kannen sisäpuolelle ikään kuin sanomaan: "tää on nähty, nyt lähdetään uusiin maisemiin".
Minä kilttinä tonttuna niitä siitä kokoilen hanskaani ja kannustavin sanoin saattelen heinikkoon. "Jatkakaas töitänne sitten täällä avarammassa maailmassa." Nämä kokoontumisajoihin osallistuvat madot ovat hirveän pieniä, langan ohuita, pituutta 1 - 1,5 cm.
Olisiko niin, että kompostoriin on syntynyt liikaa matoja? Isoimmat matoset tyrkkivät pienempiä pois apajilta, pienet lähtevät karkuun ja onnekkaimmat päätyvät reunoja myöten kompostorin suuaukolle asti. Vai ovatko ne vaan niin viisaita? Nimittäin kompostori jäätyy talvella, ja silloinhan matoset kuolevat.
Roimasti on tuota pientä kiveä; rupesinpa siis suunnittelemaan niistä pylväitä. Minulla on rakennustarpeina vain ne kivet ja verkkoaitaa. Verkkoaita on sitä noin metrin korkeaa, vihreällä muovilla päällystettyä "lanka-aitaa", jota kaupoista saa puutarhatarvikkeena rullalle käärittynä ja jonka silmäkoko on aika suuri. Syttyi mieleheni kuitenkin kysymys, miten tämä aita mahtaa kestää kivien painetta. Siispä kokeilemaan.
Kasasin kivet pieneen ympyrään verkon sisälle. Tein tästä "totemista" niin korkean kuin verkko antoi mahdollisuuden, noin 90 cm. Halkaisija on noin 50 cm. Annan sen seistä siinä kokeeksi koko talven. Näin aluksi se vaikuttaa hyvin topakalta.
Toinen ideani on laatia verkosta pyöreä, noin 50 cm korkea rinki, jonka sisälle laittaisin kasvamaan lakoontuvaa hopeamarunaa. Tämmöisen ringin sisäkaari saattaa olla heikompi pysymään koossa kuin tuo pylväs. Mikähän ratkaisisi tämän ongelman? Betoriraudat siellä täällä pystytukina? Tai muotona voisi olla tämä:
Nyt tuleentuva huiskunauhus näyttää siltä kuin
lunta ja kuuraa olisi kukintojen koristeena. Kukkiessaan se on keltainen. Huiskunauhuksesta sanotaan, että se pyrkii leviämään vinhasti mukuloidensa avulla.
Minä laitoin sen kasvamaan muovisen putkulan sisään, kun satuin semmoisen putkulan sattumalta löytämään.(Myöh huom; leviää myös siemenillään.)
Paikka on neilikkaruusun alusta. Tämän päivän tuotos on kivireunus siihen paikkaan. Neilikkaruusun olin aikoinaan istuttanut oikein näkyvälle kummulle. Siitä vierestä tulee usein käveltyä omenapuun ohi. Kiviä oli taas kertynyt aikamoinen kasa, joten suunnittelin tekeväni niistä kivireunuksen ruusun alle. Suunnitelma meinasi tyssätä eilen, kun talikko kolahti taas nurmen alla köllöttävään kiveen. No, eilinen päivä meni könkätessä sen kiven ympärillä ja yrittäessä saada sitä ylös. Kivi olikin niin kuin possun ruho; painava ja pitkulainen. Kiven toinen pää meni hankalasti ruusun juurien alle, joten sekin oli haitaksi toiminnalle. Mutta nousihan se "possu" lopulta ennen pimeän tuloa.
Tänään sitten innolla tekemään kivireunusta.
Olikin kiva laatia sitä, kun oli lisäkivenä tuo "possu", joka on alkutilanteen kuvassa yllä oik. alakulmassa. Tämän päivän työurakka tulikin sitten valmiiksi ennen kello 16:ta. Mutta pienempiä kiviä jäi vielä kokonainen kasa!
Kuvassa kivireunus etenee tuonne pois päin, jossa se lopulta tavoittaa luonnon kivipaaden; sen pinta on maan tasassa tuossa talikon kohdalla. Siihen tämä seutukunta sitten tasoittuukin. Neilikkaruusun alla vasemmalla kasvaa grönlanninhanhikkia.
Syksyn töinä olen laittanut muutamia astinkiviä paikoilleen. Näitä kiviä olen valinnut ja niitä säästellyt asetellakseni ne aikanaan puskien väliin. On niitä vielä aika monta jäljellä - isoja mötiköitäkin.
Tässä kuitenkin keskipihalle laittamani pikku polku, jossa on kaksi luonnon itsensä laatimaa kivipaatta ja loput minun asettelemia. Polun vieressä kasvavat pikkujasmike ja pitkiksi venähtäneet koristekastikat. Takana näkyy keskeneräinen kitkentätyömaa punaisen jakkaran luona.
Tuli tilattua tulppaaneita ja muutamia muita sipulikukkia. Sipulit saapuivat tänään, ja tänään sain ne myös piilotettua maahan. Huomenna saadaan sadetta, joka oivasti hoitelee istutettuja sipuleitani. Halusin saada punaisia Apeldoorn-tulppaaneita, sainkin niitä 40 kpl ja lisäksi keltaisia Apeldoorneja (Beauty of Apeldoorn) 10 kpl. Entisiä valkoisia tulppaaneita tulivat lisäämään liljatulppaanit 'White Elegance' (30 kpl) ja kerrottukukkaiset 'Mount Tacoma' -tulppaanit (25 kpl). Vielä raskin ostaa pari varjoliljan sipulia. Pihan etualalle halusin lisää idänsinililjoja ja lumikelloja. Viimeisenä hankintana olivat hajulaukat, joiden sanotaan karkottavan myyriä. Ne hautasin lähelle ruusuja ruusukaarteeseen. Olinpas minä tomerana: 182 sipulia putkautin multiin yhdessä päivässä.
Kauniit syyspäivät mennä hurisevat, mutta sainpa kuitenkin eilen kärrättyä mullat kolmeen lavaan.
Ripottelin jo kalkit mukaan, jotta keväällä pääsen heti kasvattelun alkuun. Vinossa könöttävän laatikon päädyssä oli lauta repeytynyt: niittasin siihen tuohen palasia. Tuohi on hyvä vastustamaan lahoamista.
Kuvassa vasemmassa yläkulmassa nousevat orapihlajat, oikeassa alakulmassa tarha-alpit ja takana vaaleana loistavat nukkapähkämöt. Ilta-aurigon valaisemina taustalla topottavat liljojen ruskettuneet varret.
Minulla oli nelisenkymmentä valkoista tiiltä, joista kokeilin kyhätä kävelypohjan tuohon laatikoiden väliin, mutta eivätpä ne siihen riittäneet. Otin ne siis pois ja laitoin ne painokiviksi juurimaton päälle tuon kenossa olevan laatikon taakse. Sinne niiden väliin somistukseksi pitää ajaa vielä pikkukiviä aikamoinen määrä. Juurimaton päällä on nyt ohut kerros soraa.
Edellisessä postauksessa kerroin, että varaudun laatikkoviljelyyn nyt jo syksyllä. Lavakaulukset odottivat paikoilleen laittamista. Paikka on pohjoisrajalla lähellä orapihlajapensasta. Tänään sain valmiiksi pohjat lavakauluksia varten. Tasoittelin hieman maapohjaa, kaivoin reunalta muutamia tarha-alpin juurakoita ja revin pois muutamia orapihlajan juuriversoja. Laitoin tasoitukseksi vanhoja multapaakkuja (kaikkine juurineen) ja rakensin kolmannelle lavalle pienen kallistuksen.
Pohjalle tuli juuriestekangas. Tästä tämä lähtee, kunhan ehdin viskelemään multaa näihin lavoihin ja rakentelemaan polut lavojen reunoille. En ole ehtinyt lukemaan neuvoja puutarhanetistä. Tämä laatikkoviljely on ihan uutta ideaa; vanhassa suunnitelmassa siitä ei ole halaistua sanaa.
PS: myöhemmin olen viisastunut sen verran, että laatikoiden alle ei laiteta juurieristekangasta. Se estää matojen ja muiden reissuamista maaperästä laatikon multiin ja takaisin. Mieluummin laitetaan vaikkapa sanomalehtiä eristämään parin vuoden ajan ja risuja antamaan ilmavuutta. Tämän remontin olen näille laatikoille tehnyt.
Olen pikkuhiljaa katsellut niitä kasveja, joita pitää siirtää parempiin paikkoihin. Onpa niitä monta! Suurin osa siirroista tulee varmaankin tehtäväksi ensi keväänä. Tänä aamuna sain kuitenkin idean, että kyllähän syksylläkin voi joitakin kasveja siirrellä. Näin ne suunnitelmat muuttuvat.
Tänään siis ensimmäinen siirretty oli kiiminginangervo, joka on jo aikamoinen pensas. Vanhalla paikallaan se oli liian lähellä polkua ja heitti varjon pienen pionin eteen. Siispä siirtotyöhön vaan, varsinkin kun löysin tälle angervolle ihan sopivan paikan etelärajalla. Paikan putsaus oli kuitenkin monen tunnin työ, koska aina kun heilautin vähän talikkoa mullassa, niin jopa löytyi vuohenputken juuria. Angervon sain nousemaan, kun otin kangen avuksi. Vähän karsin angervon varsia pois, jotta juurtuminen lähtisi hyvin käyntiin.
Viimeiset liljat alkavat aueta lähiaikoina. Nyt ovat auki puulilja 'Altarin' kukat.
Kirpputorilta ostin halvalla pari pakettia muovista nurmikkonauhaa. Sen innoittamana rupesin uudistamaan kivikkopenkkiä keskellä pihaa. Kivikkopenkin ongelma oli, että sen rajaus nurmikosta pienillä kivillä ei oikein onnistunut: kivien alla oli kyllä mustaa eristyskangasta, mutta kivien väliin kertyi humusta, ja heinät kasvoivat siinä kivien välissä. Juolavehnän juuret olivat oikein ommelleet itsensä siihen kankaaseen kiinni! Nytpä kokeilen sitten tätä muovista reunusta.
Samalla laajennan penkkiä, otan nurmea alta multineen pois ja korvaan sen kivillä, soransekaisella uudella mullalla ja koristekivillä. Samalla saan oikaistua reunaa pyöreämmäksi, jotta siitä ulkoreunalta on helpompi ajaa ruohonleikkurilla.
Poistetusta nurmikerroksesta sain ravisteltua irtomultaa; sitä ripottelin pihanurmelle, jossa tuntui olevan pikkumonttuja autojen jäljiltä. Nurmipaakut vein rajalla olevalle "tekomäelle". Siihen mäkeen sain piilotettua kolme vanhaa betoniruukkua, joista en yhtään tykännyt. Yksi niistä oli jo rikki. Näin sukeutui yhdestä työstä kolme.
Nyt on parhaassa kukkimisvaiheessa lilja 'Starlight Express'.
Aikoinaan laitoin vanhan luumupuun rungon ylösalaisin seisomaan keskelle pihaa. Nyt se toimii viittana, kun siinä roikkuu keramiikasta tehty levy. Levyssä lukee ote Aaro Hellaakosken runosta Kuutamo metsässä: "Metsän sisällä taikatie ei mistään tule, ei mihinkään vie." Tänä kesänä sen juurelle on istutettu sinikukkainen kärhö. Kärhön avuksi virittelin kirjavia villalankoja roikkumaan viitasta.
Polkujen parantelussa on reunusten tekovaihe. Tälle pätkälle sommittelin jymäköitä puunoksia. Ne pitelevät vähän noita reunamultia aloillaan.
Valkolilja 'World Trade' aukaisi torvimaiset kukkansa. Tämä lilja on matala - ainakin näin eka vuonnaan.(Myöh.huom; kuollut)
Samoin aukeni lilja 'Rialto', jonka terälehtien reuna käpertyy aalloille.
Uusista kukkasistani aukesi vihdoinkin ensimmäinen puulilja 'Purpple Lady'. Ihmeen hyvin ne ovat pituutta kasvaneet, sateinen kesä saattoi olla eduksi. Nyt ensimmäisenä vuonna pituutta on noin 130 cm.
Kärhöistä ensituttavuus minulle on tämä alla oleva Klematis viticella 'Etoile violetta'. Vaikka se on aika varjoisessa paikassa, ehätti se kuitenkin kukkimaan. Värinä se ei ole ihan passeli - joku loistavampi väri olisi sopinut tähän paikkaan paremmin; se kun on vanhan luumupuun alla.
Uusi lilja on myös tämä 'Black Out', jolla on topakka punainen väri.
Vuosi sitten istutetuista kasveista kukkiin nyt ekaa kertaansa sinipiikkiputki. Se on aika rento ja pitkä. Kimalaiset tykkäävät.
Viimepäivien kitkemistyö kohdistui uuden polun reunoihin. Kun sain reunat kitkettyä, rupesin laittelemaan kiviä polun varteen - ihan vaan sen takia että niitä kiviä on. Kumma juttu: kun aloittaa kiviprojektin sen takia, että kiviä on paljon, niin lopussa tulee puute kivistä. Tarvittaisiin vielä yksi tai kaksi! Mistäs otat? No, minä otin ne vesiputerosta, jonne ei tule vettä. Olen näköjään ihan turhaan säilytellyt puteron reunoilla hyviä, isoja kiviä.
Tämä toinen polku, joka näkyi aikaisemmassa postauksessakin 20.7., haarautuu koristeomenapuulta kohti tontin nurkkaa. Kuva on juuri päinvastoin: mainittu alkupää on tuolla kaukana. Toriterassin tuolit näkyvät taustalla ja omenapuun oksia näkyy vasemmassa yläkulmassa.
Aikaisemmin ehdin laittaa vain pohjasorat, mutta nyt piti soraa lisätä. Polusta tuli vähän kiemurteleva, koska se kulkee kahden kannon välistä. Kiviä asettelin vain polun toiselle reunalle; välistä isoja, välistä pienempiä kiviä. Kivet ovat kuvassa hienon näköisiä, koska kastelin niitä; eihän meillä ole mustia kiviä, ikävä kyllä. Kuvassa on mukana uus-vanha jyrä, jolla koetin tiivistää soraa, mutta sade taitaisi olla nyt parempi tiivistäjä.
Kun kitkeminen rupesi kyllästyttämään, otin työkseni latoa kiviä pienen penkin reunukseen lähelle pihaterassia. Alle tuli juurimatto ja päälle ohut kerros soraa. Valitut kivet asettelin soraan. Tämmöinen siitä tuli.
Eräiden kukkasten takapuoli näyttää näin hauskalta:
Ja etupuoli on tämmöinen:
Kukka on kultakärsämö, pitkä hujoppi ja lakoontuva. Leikkasin niitä maljakkoon.
Yksi uusista liljoistani on nimeltään 'Red Velvet'. Sillä on hyvin voimakkaat mustat pilkut:
Nyt on montut täytetty ja vähän muutakin tehty. Kevätkukkivista jaoin arovuokkoja ja kultatyräkkejä. Istutin niitä uusiin paikkoihin. Jakaminen ei tällä kertaa täydellisesti onnistunut; jotenkin lapio pääsi luistamaan niin, että muutamia juuria irtosi kokonaan varsistaan. Pistin sitten kuitenkin niitä juuria multiin - katsotaan sitten keväällä, nouseeko niistä mitään. Sain kuitenkin muutamia tuppaita ihan kunnolla siirrettyä uutta kasvua yrittämään.
Yhden keltavuohenkuusaman siirsin uuteen paikkaan. Olen katsellut sitä ja havainnut, ettei sen kasvu etene ollenkaan samaan tahtiin kuin muiden. Syyn löysin, kun tarkemmin tutkin sitä; alla ja vieressä on hirmuisen iso muurahaispesä. Paikkakin oli kovin kuiva ja pieni.
Siinä tuumaillessa huomasin, että uudesta herukkapensaastani ('Pohjan Jätti') on syöty kaikki marjat. Joku aika sitten niitä vielä näkyi - ja näkyi myös maahan riivittyinä. Eipä jäänyt minulle mitään. Onneksi isommista pensaistani ei ole samalla tavalla rosvottu, mutta eipä ole niiden marjatkaan samanlasia pullukoita kuin oli Jätin marjat. Jotkut linnut käyvät myös marjatuomipihlajassa, joka tänä vuonna tekeekin enemmän marjoja kuin ennen. Marjat on rikottu ja sisukset syöty.
Nyt kukkii trumpettililja 'Pink Perfection' niin, että näyttää kuin torvet soittelisivat joka ilmansuuntaan.
Yksi tämän lajin varsista joutui jonkun eläimen (kissa tai jänis) tallomaksi ja katkesi. Muutamassa muussakin kukassa olen ollut näkevinäni tallomisen merkkejä. Sen jälkeen olen viritellyt oksista ja juurakoista esteitä: ovat aika ruman näköisiä, mutta jos asiansa ajavat niin olkoot.
