Peitot
osoittautuivat hyviksi kuolettamaan vuohenputkea. Alta paljastunut multa on
puhdasta ja muhevaa. Tämä innosti laittamaan uusia peittoja ensi kesää varten.
Aurinkoterassin
teko sattui hyvään aikaan: eipä satanut juuri silloin. Polkujen teko edistyi
jonkun verran. Tässä työssä opin, että siinä joutuu suunnittelemaan, minne
kärrää mullat ja mitä niille sitten tekee (peitto?).
Kitkemistä tuli tehtyä aika paljon –
ihme kumma, vaikka satoi niinkin usein. Kitkentä kohdistui tontin
keskitienoolla sellaisille pienille kulmille, jonne peittoja ei enää riittänyt.
Tuloksena on tilanne, jossa vuohenputkea ei enää ole laajassa ympyrässä
keskellä tonttia. Hip hurraa!
Uusina kasveina tulivat tontille pionit ja
puuliljat. Puuliljat kasvoivat ja kukkivat ihmeen hyvin. Siemenistä yritetyt
kesäkukat epäonnistuivat melko totaalisesti. Ainoat, jotka niistä kukoistivat
loppukesässä, olivat piiankieli, kirjosalvia ja muutama krassi. Eka kertaa
leikkelin latvapistokkaita: isomaksaruohon ja mustaherukan pistokkaat ovat
tomerasti hengissä.
Omenasato ei tänä kesänä ollut kummoinenkaan. Enimmäkseen
tuli viallisia, matojen vaivaamia omenoita, ja kypsyminen oli myöhässä.
Muuten
kasvu oli reipasta. Useissa pensaissa ja lakoontuneissa perennoissa pituuskasvu
oli liiankin hulppeaa. Ilmeisesti kovat
sateet kesä- ja heinäkuussa auttoivat tässä. Minähän itse unohdin
lannoittamisen tykkänään. Joskus alkukesästä muistin kerran ripotella havujen
lannoitetta. Ehkä tämä oli hyvä näin.
Kivien vääntäminen jatkui. Toisaalta
kerkesin niitä kiviä asettelemaankin niin, että pikkukivien kasat ovat nyt
hävinneet. Jäljellä on astinkiviä ja muutamia murikoita siellä täällä.
Oppimista:
katsottava tarkemmin paikka, johon kasvin istuttaa (A, PV, V). Nyt ollaan
ajassa, jolloin huomaan, että siirtoja pitää tehdä varjosta aurinkoon.
Pettymyksiä:
melkein kuollut pihajasmike ja kaatunut pilvikirsikka.
Mukava tuttavuus:
kellosormustinkukka,
joka muodostaa lehdistään suuren puskan ja säilyy pitkälle
syksyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti