torstai 28. kesäkuuta 2018

Camillo Golgin 175-vuotispäivä on 7.7.2018

Mikä mies oli Camillo Golgi? Ei ollut isä Camillo, vaan herra professori Camillo, nobelisti Italiasta. Hän oli solubiologian uranuurtaja, joka mikroskoopillaan tutkaili soluja. Kuvahaun tulos haulle camillo golgi Vuonna 1897 hän sanoi, että "Kappas, soluissa on tuommoinen härveli tuossa tuman lähellä". Toiset biologit, jotka katselivat yhtä vanhanaikaisilla mikroskoopeillaan, tuhahtivat, että "Elä sinä Golgi hupaja joutavoo. Harhoja niät." No, piti tulla 1950-luvulle ja elektronimikroskoopin tykö ennen kuin varmistui, että siellä se härveli on. Nykybiologit kutsuvat sitä Golgin laitteeksi, tai niin kuin englanninkielisessä tutkimuksessa nimellä "the Golgi".
Puutarhoissa kukoistavat kukkaset muodostuvat soluista, ihan niin kuin me nisäkkäätkin. Jokaisessa solussa on ainakin yksi Golgin laite työskentelemässä eliön elämän hyväksi. Kasveissa voimme ihailla niiden kykyä rakennella tarvitsemiaan aineksia (tähän tarvitaan Golgin laitteita) ikään kuin tyhjästä; alkuna vain siemen, multaa, valoa ja vettä -  ja kas hups vaan, niin tuloksena ovat vitamiinit, hiilihydraatit, flavonoidit, entsyymit, öljyt, sokerit, kuidut, jopa tuoksut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti